Minäkin olen Elina Melginin tavoin huolissani organisaatioviestinnän opetuksen, tutkimuksen ja työelämäyhteyksien jatkuvuudesta.

Tiedotusoppi – nykyään viestintä – itsenäisenä oppiaineena syntyi, kun se sai ensimmäisen oppituolinsa vuonna 1978. Osmo A Wiion lahjoitusprofessuurin alana oli ”viestinnän teoria ja tiedonkulku organisaatioissa”. Sitä ennen tiedotusoppi kuului yleisen valtio-opin laitokselle.

Wiion jäädessä 1990 eläkkeelle virka julistettiin haettavaksi, ensin samansisältöisenä. Kolmen vuoden ja monien vaiheiden jälkeen tiedekuntaneuvosto totesi tammikuussa 1993, että päteviä hakijoita ei ole. Kun opetusala oli ”viestinnän teoria ja tiedonkulku organisaatioissa”, piti asiantuntijoiden mukaan virkaan valittavalla olla professorin pätevyys kummallakin alueella. Tästä hetken kuluttua lisää.

Kun virantäyttö raukesi, piti professuurin opetusala muuttaa. Tiedekuntaneuvosto hyväksyi muodon ”viestintä, erityisesti organisaatioviestintä”. Viestinnän laitoksen koko opettaja- ja tutkijakunta oli kannanotossaan 2.11.1993 esittänyt tiedekunnalle tuota viranmäärittelyä. Allekirjoittaneet olivat Ullamaija Kivikuru, Ritva Levo-Henriksson, Terhi Rantanen, Sinikka Sassi, Tarja Savolainen, Helena Tapper, Pertti Tiihonen ja Leif Åberg. Virkaan valittiin syksyllä 1994 dosentti Leif Åberg. Hoidin professuuria 1.1.1995 – 31.5.2014.

Enää ei haeta professorin virkaan vaan professorin tehtävään. Teknisesti nyt täytettävä professuuri ei siis ole Wiion ja Åbergin organisaatioviestinnän professuurin jatke. Siitä tuli dekaanin ja sosiaalitieteiden laitoksen search committee’n esityksestä viestinnän professori, englanniksi professor, media and communication studies.

Minun mielestäni organisaatioviestinnältä vietiin oppituoli alta.

Onko tämä nyt niin kuohuttavaa?

No, oppituoli on edelleen eräs akateemisten instituutioiden tukijalka. Ellei ole oppituolia, ei oikein ole oppialaa. Toki tutkia voi ja opettaa, mutta se on vain marginaalista puuhastelua, yksittäisen tutkijan omasta kiinnostuksesta kumpuavaa.

Professori on oppituolin haltija. Hän kantaa huolta ja vastaa oppialansa opetuksesta ja tutkimuksesta yliopistossa. Professuurin kautta akateeminen yhteisö on oikeuttanut, legitimoinut oppialan muiden vertaistensa joukkoon.

Oppituolin merkitys näkyy tänä päivänäkin, kun katsotaan, miten uusista oppialoista on tiedotettu. Otan esimerkit kahdesta tuoreesta professuurista, jotka sisällöllisesti ovat lähellä viestintää.

“Suomen tietokirjailijat kiinnittivät 2000-luvun alussa huomiota siihen, että Suomessa oli 25 kirjallisuuden professoria mutta kaikkien oppituolit keskittyivät kaunokirjallisuuteen” (tietokirjallisuuden ja tietokirjoittamisen professori Pirjo Hiidenmaan haastattelu, HS 8.9.2014)

”Viestintäoikeuden dosentti, varatuomari Päivi Tiilikka on otettu oikeustieteellisen tiedekunnan viestintäoikeuden professorin tehtävään 1.5.2014 lukien toistaiseksi. … Viestintäoikeuden professuuri on alan ensimmäinen oppituoli Suomessa.” (Oikeustieteellinen tiedekunta, tiedote 30.5.2014)

Oppituolin roolista saa myös käsityksen, kun joku oppiala valittaa, ettei sillä ole professuuria (kuten keskustelu osuustoiminnan professuurista), tai kun akateemiset kollegat ystävällisen viiltävästi ottavat kantaa jonkun toisen maan ja yliopiston oppituoleihin (kuten parapsykologian oppituoli Lundin yliopistossa).

Mitenkä muut viestinnän professuurit Suomessa?

Salli Hakala tarkasteli tuoreessa väitöskirjassaan mm. akateemisen viestinnän koulutuksen ja tutkimuksen institutionalisoitumista Suomessa (Vallan merkilliset tiedottajat, 2015, ss 261-). Hän listaa nykytilanteen:

  • Tampereen yliopisto: journalistiikan professuuri, mediakulttuurin professuuri, tiedotusopin professuuri (alana visuaalinen journalismi), puheviestinnän professuuri, mediajohtamisen professuuri ja mediakasvatuksen professuuri.
  • Jyväskylän yliopisto: puheviestinnän professuuri, journalistiikan professuuri ja yhteisöviestinnän professuuri.
  • Turun yliopisto: elokuvatutkimuksen professuuri ja mediatutkimuksen professuuri.
  • Vaasan yliopisto: teknisen viestinnän professuuri, soveltavan kielitieteen professuuri ja viestintätieteiden professuuri.
  • Lapin yliopisto: audiovisuaalisen mediakulttuurin professuuri.
  • Helsingin yliopiston viestinnän oppiaine runsas vuosi sitten: viestinnän, erityisesti organisaatioviestinnän professuuri, joukkoviestinnän professuuri, viestintäpolitiikan professuuri, verkkoviestinnän professuuri.
  • Helsingin yliopisto nyt: joukkoviestinnän professuuri, viestintäpolitiikan professuuri ja (haussa) viestinnän professuuri.
  • SSKH: professor i journalistik sekä professor i kommunikation, särskilt journalistik.

Helsingin yliopiston muissa tiedekunnissa on lisäksi mm elokuva- ja televisiotieteen professuuri, viestintäoikeuden professuuri sekä tietokirjallisuuden ja tietokirjoittamisen professuuri.

Kaikissa Suomen yliopistojen viestinnän professuureissa (yhtä Vaasan professuuria lukuun ottamatta) oppiala on siten määritelty tarkemmin kuin yleisellä tasolla. Olisi mukava kuulla tiedekunnan perustelut yleisemmän nimikkeen käyttöönotolle.

Millaista professoria nyt haetaan?

Hakuilmoituksen mukaan ”viestinnän oppiaineessa on neljä yhteiskuntatieteellisesti painottunutta viestinnän erityisaluetta, jotka ovat julkisuuden tutkimus, mediatutkimus, organisaatioviestinnän tutkimus ja verkkoviestinnän tutkimus. … Valittavalta edellytetään opetus- ja tutkimuskokemusta kahdesta tai useammasta edellä mainitusta viestinnän tutkimuksen erityisalueesta (julkisuuden tutkimus, mediatutkimus, organisaatioviestinnän tutkimus ja verkkoviestinnän tutkimus). Lisäksi tehtävää täytettäessä erityisansioksi katsotaan valittavan henkilön monipuolinen perehtyneisyys yhteiskuntatieteellisesti painottuneeseen organisaatioviestinnän tutkimusalaan.”

Valmisteluryhmä laati shortlistan, johon valituista kuudesta hakijasta yksikään ei omien kotisivujensa mukaan ole nostanut organisaatioviestintää erityisosaamisalueekseen.

Odotan mielenkiinnolla search committee’n ja käytettyjen asiantuntijoiden tulkintaa hakijoiden pätevyyden laajuudesta. Vuonna 1993 tulkinta oli, että kummallakin sen aikaisen professuurin alueella piti olla professorin pätevyys.

Minua huolettaa, että oppiaineen määrittelyvalta – oli kyseessä mikä oppiaine tahansa – on nykykäytännössä siirtynyt oppiaineen yläpuolelle ja jopa yliopiston ulkopuolelle. Search committee’ssa on vain yksi oppiaineen edustaja. Yksilöityjä professuureja voi edelleen perustaa lahjoitusvaroin, jolloin lahjoittajan toiveita kuunnellaan.

Voihan tietenkin olla hyväkin, että määrittelyvaltaa viedään oppiaineelta, ainahan on olemassa sisäänlämpiävyyden riski tai akateeminen taittovirhe.

Tässä tapauksessa organisaatioviestinnän häivyttämistä ei oikein voi näin perustella. Organisaatioviestintä on oppialana vahvassa nousussa. Organisaatioiden merkitys yhteiskunnassa kasvaa. Organisaatioiden päätöksenteossa strategisen viestinnän näkökulma vahvistuu. Viestinnän työmarkkinoilla painopiste siirtyy organisaatioviestinnän tehtäviin. Yhdysvalloissa tämä suuntaus on jo aivan selvä, Ruotsissa vahvasti nousussa ja Suomessakin alkanut. Opiskelijatkin ovat tämän havainneet: viestinnän oppiainevastaava kertoi minulle kaksi viikkoa sitten, että valtaosa uusista opiskelijoistamme haluaa painottua organisaatioviestintään.

Nuo ovat faktoja. Toivottavasti nyt valittava viestinnän professori aidosti kantaa huolta organisaatioviestinnän tutkimuksesta, opiskelijoiden ja työmarkkinoiden toiveista sekä hyvien verkostojen rakentamisesta organisaatioviestinnän käytännön harjoittajiin.

Avainsanat: , , , , ,

Keskustele aiheesta "Hieman perspektiiviä professuuriasiaan"

  1. Lisäys edelliseen tekstiini:
    Unohdin viestinnän professuurien listalta Aalto-yliopiston yhteisöviestinnän professuurin ja professor of new media management’in. Pyydän anteeksi, Aalto Biz ja Media Lab!

  2. Kiitos tunnustuksesta Leif! Tosiasiassa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksella on nykyisin vireä organisaatioviestinnän yksikkö, jossa työskentelee tällä hetkellä 3 professoria, 1 apulaisprofessori, 3 käytännön professoria (Professor of Practice), 5 lehtoria sekä 8 jatko-opiskelijaa. Koko yksikön opetus ja tutkimus on profiloitu pari vuotta sitten väljästi organisaatioviestinnän (Organizational Communication) alueelle. Käykää ihmeessa katsomassa katsomassa http://management.aalto.fi/en/disciplines/organizational_communication/ ! Julkaisut löytyy henkilökunnan Aalto People profiileista.

  3. Käytännössä oppituolin menetys tarkoittaa, että kun organisaatioviestintä ei ole kenenkään ydinalue, opetuksesta vastaavat satunnaisesti kulloinkin käytettävissä olevat dosentit ja asiantuntijat. Opetuksesta puuttuu helposti strateginen linjaus. Ei myöskään synny tutkimusta, uutta tietoa eikä uusia avauksia, kun tutkimus ei ole kenenkään intressi. Tämän seurauksena työmarkkinoille tulevilta viestintäammattilaisilta puuttuu alan tuorein osaaminen. Juuri nyt, kun org.viestinnän ymmärryksen ja osaamisen kasvava tarve on kaikkien tiedossa, ja org viestintä on myös entistä suositumpi suuntaus opiskelijoiden keskuudessa. Ottaako Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunta vastuun organisaatioviestinnän alasajosta ja sen seurauksista?

  4. Todettakoon vielä, professorikandidaattien kuuden nimen ns. Shortlistalle ei valittu yhtään organisaatioviestinnän tutkija.

  5. Organisaatioviestinnän profiilin menetys on todella valitettava ja kauaskantoinen asia, ja tuntuu että Helsingissä on yhteisöviestinnän näkökulmasta otettu askel kehityksessä taaksepäin. Tilannetta Helsingin yliopisto dosentin silmin katsottuna tulee kuitenkin mieleen, miten monimutkaisia prosesseja valinnat ovat. Kaikkein merkittävin tulevaisuutta linjaava dokumentti on hakuilmoitus, sillä sitä vastaan kaikki hakijat peilataan. Toiseksi eniten vaikuttavat arvioitsijat, sillä kaikki arvioivat oman kokemuksensa ja näkemyksensä perusteella. Nykykriteereissä painavimpia arvioinnissa ovat julkaisut, ja tietyn tutkimussuuntauksen edustamisen sijaan julkaisujen määrä ja laatu ovat tärkeämpiä. Ei kuitenkaan voida poissulkea yksilöiden vaikutusta ja heidän valintojaan. Tässä kohdin Helsingin yliopistossa onkin nähtävissä jo huippuyliopistojen kilpailua: pahimmillaan tietyn alan professorin poistuessa koko tutkimuskeskus suljetaan seuraavana päivänä. Juuri tämän takia professuureilla ja niiden painotuksilla on niin paljon merkitystä. Odotan kiinnostuneena valinnan tulosta, sillä vaikka fokus uudella professorilla onkin muualla, ei oma alue ole professoreillakaan täysin kiveen kirjoitettu. Uusia avauksia voidaan tehdä myös sellaisille tutkimusaloille, jotka ovat nousussa. Ja sellainen yhteisöviestintä tai helsinkiläisittäin organisaatioviestintä selvästi on.

KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi