Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Julkaistu

Siinä, missä epäonnistumiset tuovat esiin sisäisen analyytikkomme, on onnistumiset helppo kuitata peukulla. Viestijöinä meillä on vielä matkaa siihen, että osaisimme kertoa hyvistä asioista mielenkiintoisesti.

Ei ole helppoa, ei.

Suomi junnaa, yhteiskuntasopimus ei ole syntyä niin millään ja rengastesteissäkin huijataan. Kansamme näkyy kansainvälisessä mediassa muita oudoksuvina huppupäinä ja maamme on laskevan talouden tyyssija. Ei tässä ole mitään järkeä.

Argh. Sama. Ajatus. Joka. Aamu.

Lienee totta, että elämme haasteellisia aikoja.  Moni vaikea asia kaipaa kipeästi huomiotamme. Siksi niistä tuotetaankin toinen terävämpiä analyyseja, kommentteja ja ennustuksia. Asioiden todellinen merkitys halutaan kaivaa esille vaikka väkisin.

Aivan kuten pitääkin. Siinä tuskin kukaan näkee mitään ongelmaa.

Sen sijaan soisin saman ilmiön myös positiivisten asioiden ympärille. Siinä missä tieto esimerkiksi yt-neuvotteluista tuo esiin sisäisen analyytikkomme, on jonkin yrityksen valtava onnistuminen helppo kuitata peukulla. Sitten voi siirtyä takaisin vakavien asioiden äärelle.

Miksi keskustelu jämähtää peukkuun?

Vaikka syitä onkin monia, löytyy yksi ongelma peilistä. Meillä viestinnän ammattilaisilla on vielä matkaa siihen, että osaisimme kertoa myös hyvistä asioista niin hyvin, että niistä riittäisi keskusteltavaa muutamaa twiittiä enemmän. Kärjistäen tilanne näyttää tältä:

”Kokomme on kolminkertaistunut.” = Rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Jee.

”Olemme rekrytoineet yli 30 ihmistä lisää!” = Hyvin menee ja ihmisiä on lisää. Tule osaksi koneistoa!

”Asiakas valitsi meidät palveluntarjoajakseen. Olemme innoissamme!” = Voititte tarjouskilpailun?

Ovathan nämä nyt hienoja asioita, mutta onko kumma, ettei näistä jakseta keskustella kovin pitkään?

Ihanaa verkon aikakaudella on, että positiivisista asioista voi kertoa itse.  On mahdollista kertoa tarinoita, analysoida mitä kasvu kertoo markkinoista tai mitä muutos tarkoittaa vaikkapa yksittäisen kansalaisen näkökulmasta. Voi innostaa ja jakaa hyvää eteenpäin.

Yksi osa-alue, josta osataan jo kertoa luovasti, on yrityksen kasvu.

Mallia voi ottaa esimerkiksi viestintätoimisto Ellun Kanoista. Yritys on kasvanut huimaa vauhtia viime vuosien aikana, mikä jo itsessään on positiivinen ja kiinnostava asia. Kanat tekivät aiheesta vielä astetta monipuolisemman ja siten mielenkiintoisemman avaamalla myös kasvun mukanaan tuomia haasteita.

Ja analyysiahan voisi jatkaa loputtomiin: Mitä kasvu kertoo yhteiskunnasta? Miksi viestintäpalvelut ovat niin suosittuja juuri nyt? Mitä alalle tapahtuu seuraavan viiden vuoden aikana?

Toinen esimerkki tulee nykyiseltä työnantajaltani Reaktorilta. Ennen liittymistäni yrityksen joukkoihin, yrityksen CTO Hannu Terävä kirjoitti, millaisten valintojen edessä Reaktor on ollut kasvun mahdollistamiseksi ja myös sen vuoksi.

Moni muukin varmasti jo näyttää esimerkkiä. Useammallekin olisi tilaa.

Kirjoittaja

  • Jani Hellström

    Jani is a strategic and digital communications professional with an interest in reputation management. Currently working at Reaktor. In addition to following political debate and football, he enjoys the occasional trap music doze. Twitter: Jani_Jaakko

    Lue lisää kirjoittajalta