Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Julkaistu

Yhteisömanagerin työssä ovat tärkeitä hyvät sosiaaliset taidot, teknisten välineiden hallinta ja avoin mieli oppia uutta, kiteyttää Twitter-kuningatar Pauliina Mäkelä.

YHTEISÖMANAGERI, YHTEISÖPÄÄLLIKKÖ, VERKKOVASTAAVA – rakkaalla tehtävällä on monta nimeä. Yhteisömanagerin työ on yleistynyt Suomessa vasta aivan viime vuosina ja nimikkeistökin hakee vielä uomaansa. Lempääläläinen some-kouluttaja Pauliina Mäkelä törmäsi yhteisömanageri-nimikkeeseen Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2011. Tuolloin puhuttiin erityisesti nettikätilöistä eli henkilöistä, jotka olivat synnyttäneet yhteisöjä verkkoon.

− Kun verkkoyhteisö on pystytetty ja yhteisöä lähdetään fasilitoimaan, käytetään tehtävänimikkeenä nykyisin usein juuri yhteisömanageria tai -päällikköä, muutosagentiksikin itseään tituleeraava Mäkelä toteaa.

Keskustelu yhteisömanagerin työn ympärillä pääsi Suomessa vauhtiin vuonna 2012, jolloin LinkedInissä perustettiin Community Managers in Finland -ryhmä (CMF) ja järjestettiin paitsi Suomen, myös Euroopan ensimmäinen Community Manager Appreciation Day -tapahtuma (CMAD). Amerikasta lähtöisin olevassa tapahtumassa joka vuoden neljäntenä maanantaina yhteisömanagerit kokoontuvat maailmanlaajuisesti ja osoittavat arvostusta työlleen. Tapahtuma on Suomessa kasvanut vauhdilla. Kaksi vuotta sitten tapahtumaan osallistui vain kymmenkunta ihmistä – tänä vuonna CMAD kokosi Hämeenlinnaan jo 250 yhteisömanageria.

Viestinnän ja sidosryhmien rajapinnassa

Yhteisömanagerit toimivat verkossa organisaation viestinnän, asiakkaiden ja sidosryhmien rajapinnassa. Yhteisön johtaminen on pitkälti sisältöjen tuottamista – sekä itse että yhdessä sidosryhmien kanssa. Yhteisön osallistaminen, fasilitointi ja joukkoistaminen ovat olennainen osa toimenkuvaa.

Mäkelä korostaa puheessaan useaan otteeseen verkon mahdollisuuksien hyödyntämistä:

−Tiedetäänkö organisaatiossa, mitä siitä puhutaan verkossa? Yhteisöjen johtaminen on olennainen osa organisaation toimintaa, kun työskennellään verkossa.

Ottamalla sidosryhmien palaute vastaan organisaatioilla on mahdollisuus arvioida omaa toimintaansa ja parantaa paitsi viestintää ja markkinointia myös tuotekehitystä. Mittaaminen kuuluukin olennaisena osana myös yhteisömanagerin työnkuvaan. Peruslähtökohdaksi mittaamiselle Mäkelä nimeää julkaistujen viestien määrän suhteessa niiden synnyttämään vuorovaikutukseen.

Uusi aika, uudet ammatit

Yhteisömanagerien taustat ovat hyvin moninaisia riippuen tuotteesta tai palvelusta, jonka ympärille yhteisö on muodostunut. Yritysten ja julkisorganisaatioiden ohella myös yhdistyksillä, hankkeilla ja jopa vapaaehtoistoiminnalla voi olla omat yhteisömanagerinsa verkossa.

− On monta polkua tulla yhteisömanageriksi, Mäkelä muistuttaa.

Joskus yhteisömanagerin työtehtävä on saattanut muotoutua tietyn henkilön ympärille. Organisaatio on saattanut haluta verkossa hyvin aktiivisen ja taitavan henkilön johtamaan verkkoyhteisöään. Toisinaan taas organisaatio on palkannut tehtävään henkilön, joka lähtee vasta rakentamaan omaa ja yhteisönsä verkkonäkyvyyttä.

− Uusi aika luo uusia tapoja tehdä työtä, mikä synnyttää puolestaan uusia ammatteja. Moni saattaa tälläkin hetkellä tehdä yhteisömanagerin tehtäviä vaikka osan työajastaan, mutta ei vielä tiedä sitä, Mäkelä huomauttaa.

Sosiaalisia taitoja ja teknisiä valmiuksia

Millainen verkkopersoona hyvällä yhteisömanagerilla sitten pitäisi olla? Hetkeäkään epäröimättä Mäkelä nostaa esiin aitouden ja järkevyyden. Verkkopersoonan tulisi pohjata aidosti henkilön omaan osaamiseen ja käyttäytymisessä olisi aina huomioitava, missä roolissa viestii.

− On hallittava verkon käyttäytymissäännöt ja osattava hyödyntää some-välineitä oikealla tavalla. Ennen kaikkea yhteisömanagerilla on kuitenkin oltava erittäin hyvät viestinnälliset ja sosiaaliset taidot. Pitää olla pelisilmää hallita tilanteita, Mäkelä tähdentää.

Vaikka tehtävänimike on Suomessa vielä varsin uusi, vilisee Mäkelän puhe ansioituneiden yhteisöpäälliköiden nimiä. Maamme ensimmäisten yhteisömanagerien joukkoon Mäkelä listaa muun muassa YleX-kanavan viihdetoimittaja-yhteisömanageri Mika ”Sippo” Tolvasen sekä Iron Sky -elokuvan yhteisömanagerina toimineen Jarmo Puskalan. Alan asiantuntijoiden kärkeen hän haluaa nostaa myös Finnairin Aku Varamäen, Fazerin Kati Sulinin sekä Valion Jussi-Pekka Erkkolan. Lisäksi Mäkelä muistuttaa, että suurilla pelitaloilla kuten Roviolla ja Supercellillä on jokaiselle pelille omat yhteisömanagerinsa.

Yhteisömanagerin työn tekee erityiseksi viestinnän alalla kenties se, että tehtävä henkilöityy hyvin vahvasti. Yhteisömanagerin onkin Mäkelän mukaan aina edustettava organisaationsa arvoja ja päätettävä, millaisella roolilla verkossa toimii. Häntä itseään on usein tituleerattu sosiaalisen median kiltteyden lähettilääksi:

− Minun verkkopersoonaani kuuluu, että jaan positiivisia tai neutraaleja asioita.

Robotteja ja ikuista oppimista

Mäkelä kannustaa yhteisöjen johtajia lukemaan ympäristön vinkkejä työnkuvan mahdollisista kehityssuunnista.

− Työ on jatkuvaa oppimista. On pidettävä silmät ja korvatauki, jotta työssä pystyy kehittymään. Suosittelen lämpimästi, että verkostoituu paitsi muiden yhteisömanagerien myös muiden alojen ammattilaisten kanssa, Mäkelä kannustaa ja rohkaisee kaikkia yhteisömanagerin työstä kiinnostuneita käymään tapahtumissa, joista saa uutta virtaa ja verkostoituu uudenlaisten ihmisten kanssa.

Mäkelä on itsekin siirtänyt katsettaan tulevaisuuteen ja tehnyt aivan uusia aluevaltauksia:

− Olen viimeisen vuoden aikana perehtynyt erityisesti robotiikkaan ja siihen, kuinka robotisaatio etenee digitalisoitumisen rinnalla. Kaikista uusista asioista on oltava hieman kiinnostunut, koska ne voivat viedä myös yhteisömanagerin työtä ihan uusille urille.

Kirjoittaja