Yritysblogit ovat yleistyneet viime vuosina voimakkaasti. Toisin kuin runsaasti huomiota keränneet lifestyle-blogit, yritysblogit ovat kuitenkin jääneet vähemmälle huomiolle. Yritysblogeja on ahkerasti perustettu, mutta ei ole kattavaa tietoa, kuka niitä kirjoittaa, kenelle ne on suunnattu ja mitä niillä tavoitellaan.

Näitä asioita selvittääksemme toteutimme viime vuoden lopulla kyselyn viestinnän ammattilaisten keskuudessa. Kyselyyn vastasi 107 henkilöä, joista noin puolella on yritysblogi.

Selvityksen mukaan yritysblogi on tosiaan melko tuore ilmiö; useimmilla se on ollut käytössä alle kolme vuotta.  Yksikään yritysblogi ei ollut yli kuusi vuotta vanha. Useissa yrityksissä yritysblogin perustaminen on suunnitteilla.

Äänen antaminen asiantuntijuudelle

Yritysblogien keskeisimmät kohderyhmät ovat asiakkaat ja sidosryhmien edustajat. Myös media, oma henkilöstö ja yhteiskunnan päättäjät ovat keskeisiä kohderyhmiä. Vaikka asiakkaiden huomiota tavoitellaan, niin yritysbogin tavoitteena ei ole myydä tai markkinoida, vaan osoittaa asiantuntijuutta.

Viime aikoina on paljon puhuttu mielipidejohtajuudesta, ja yritysblogi sopii tähän tarpeeseen hyvin. Sen avulla tuodaan esille näkökulmia ja mielipiteitä ajankohtaisiin asioihin, joiden parissa yrityksessä työskennellään. Asiantuntijat ovat myös useimmiten yritysblogien kirjoittajia.

Myös viestintä, vuoropuhelu ja yrityskuvan rakentaminen sekä ylipäänsä läsnäolo verkossa ovat keskeisiä tavoitteita. Muilta osin yritysblogin koetaan myös tukevan näitä tavoitteita, mutta vuoropuhelun ei koeta toteutuvan.

Yritysblogia perustettaessa tausta-ajatuksena on usein, että sen avulla saadaan aikaiseksi keskustelua ja vuoropuhelua. Todellisuudessa keskustelua ei useimmiten juurikaan synny ja lukijamäärätkin ovat selvästi alhaisemmat kuin mitä alkuvaiheessa usein kuvitellaan.

Jos näin käy, niin onko yritysblogi epäonnistunut? Ei välttämättä. Odotukset keskustelun suhteen ovat usein ylimitoitetut. Hyvästä kirjoituksesta voi nauttia ilman, että siihen kirjoittaa kommentteja. Myös alhainen lukijamäärä ei välttämättä ole ongelma. Oleellista on, että blogi on löydetty ja että sitä lukevat kirjoitusten kannalta oleelliset ihmiset. Lisäksi verkossa on yhä tärkeämpää olla läsnä myös siksi, että hakukoneet löytävät yrityksen ja palvelut.

Jakamiseen kannattaakin kiinnittää huomiota. Yritysblogeja jaetaan tyypillisesti Twitterissä ja Facebookissa, mutta useampi kuin joka kolmas vastaaja jakaa sisältöjä myös LinkedInissä.

Yritysjargon karkottaa lukijat nopeasti

Millainen on onnistuneen yritysblogin resepti? Vastaajien mukaan keskeistä on, että blogin aihe sekä valittu näkökulma ovat mielenkiintoisia, ajankohtaisia ja kohderyhmää koskettavia. Myös kirjoituksen persoonallisuus ja aitous sekä blogin tekemisen jatkuvuus ovat oleellisia asioita. Työtä kannattaa jatkaa alkuinnostuksen jälkeenkin.

Yritysblogien tulisi perustua sisältöstrategiaan, joka määrittää aiheet, kirjoittajat, tuotantoprosessin ja eri kanavat oleellisten sisältöjen jakamiseksi. Asiantuntijaorganisaatioissa blogien rooli sisältöstrategiassa on keskeinen.

Jotta yritysblogi kiinnostaisi, tulee löytää hyvät kirjoittajat ja saada heidät innolla mukaan. Kirjoittamisen tueksi on laadittu ohjeistuksia, jotka useimmiten liittyvät aihepiiriin, pituuteen ja sävyyn. Tekstin ja kirjoittajan persoonallisuutta pidetään tärkeänä eikä liiallisella ohjeistamisella haluta rajoittaa persoonallista tyyliä. Yritysjargonin jauhaminen karkottaa lukijat nopeasti.

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

Kirjoittajan arkisto

Avainsanat: ,

Kirjoittaja on partneri viestintätoimisto Manifestossa ja pyrkii katselemaan asioita avoimesti suuren ikkunan ääreltä.

Yhteistyökumppanit

STT Viestintäpalvelut
Gonin/Creative
GRANO
T-media

Keskustele aiheesta "Onnistuneen yritysblogin resepti?"

  1. Kyllä: Persoonallisuus ja aitous. Ne ovat avainkäsitteitä. Blogikirjoittamisessa kannattaakin välttää maailmalta levinnyttä astroturfing-ilmiötä (valebloggaus). Lisää siitä saatte lukemalla “viestinnän etiikkatohtorin” Henrik Rydenfeltin tuoreesta kirjoituksesta http://etiikka.fi/valeblogi-ja-markkinointi/

KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi