Sidosryhmien tunteminen on mielletty organisaatioviestinnän kentällä tärkeäksi lähtökohdaksi. Mutta kuinka hyvin ymmärrämme sidosryhmien tunteita?

Nykytiedon mukaan käytännössä kaikki tunteet ja tunnekokemukset heijastuvat ihmisen toimintaan. Tunteiden merkitys viestinnässä on alkanut kiinnostaa alan tutkijoita – ja samalla myös viestinnän ja markkinoinnin ammattilaisia. Uusia näkökulmia on tuonut myös psykologinen ja neurotieteellinen tutkimus viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Tässä artikkelissa avataan sitä, miten tunteiden merkitystä viestinnässä on tutkittu viestinnässä ja psykologiassa ja mitä viestintästrategisia näkökulmia tutkittu tieto luo. Yhteisöviestinnän kannalta keskeinen kysymys on, miten tunnetutkimusta ja -tietoa voitaisiin hyödyntää särkymättömän viestinnän ja särkymättömien sidosryhmäsuhteiden rakentamisessa? Viestinnän seurauksia ja vaikutuksia kuvaavat tutkimukset ovat onneksi helposti sovellettavissa käytäntöön.

Johdanto

Klassisen viestinnän tutkimuksen mukaan ihmiset ovat lähtökohtaisesti rationaalisia viestijöitä ja tunteet ovat lähinnä viestin siirtoa haittaavaa melua ja kohinaa (ks. Konijn & ten Holt, 2011; Berger, 1995). Siksi tutkimus on perinteisesti keskittynyt enemmän mediasisältöjen kognitiiviseen vastaanottoon ja tiedon sisältöihin. Viestinnän tutkimuksen parissa on kuitenkin 1980-luvulta lähtien herännyt vahvaa kiinnostusta tunteisiin ja niiden merkitykseen osana viestintää (Döveling et al., 2011; Frijda, 1986). Mediatekstien tunneilmaisuja analysoivan suuntauksen (ks. Nabi, 2009; Thomas, 2008; Konijn & ten Holt, 2011; Ahmed, 2004) lisäksi viestien vaikutuksia tarkasteleva tutkimussuuntaus on noussut uudelleen pinnalle.

Viestinnän vaikuttavuus kiinnostaa myös psykologian tutkijoita. Mediasisältöjen vastaanottoa ja vaikutuksia tutkimaan onkin syntynyt mediapsykologiaksi kutsuttu tutkimusala (Nabi & Wirth, 2008; Ravaja, 2004). Tutkimukset tarkastelevat muun muassa sitä, miten tunteet auttavat erottamaan relevanttia tietoa informaatiomassasta (esim. Konijn & ten Holt, 2011), erilaisten emotionaalisten viestien vaikutuksia (esim. A. Lang & Ewoldsen, 2011; Grabe et al., 2000, Hubert & De Jong- Meyer, 1990), tunteilla kehystetyn viestin vastaanottoa (esim. Kim & Cameron, 2011) ja tunteiden merkitystä suostuttelevassa viestinnässä (esim. Dillard & Peck, 2000). Näillä tutkimustuloksilla on annettavaa myös organisaatioviestinnälle. Psykologisesta näkökulmasta tunteet luovat eräänlaisen viestinnän ohituskaistan (ks. Zajonc, 1980), jonka kautta on mahdollista tuottaa tehokkaampia ja mieleenpainuvampia sisältöjä. Lisäksi tunteet ovat keskeinen sidosryhmien sitoutumista välittävä tekijä. Siksi viestinnässä olisi tärkeää osata yhdistää sekä rationaalisia että emotionaalisia keinoja.

Tunteiden määrittely ja mittaaminen

Moniulotteisuutensa vuoksi tunteet nähdään usein yksityisenä ja vaikeaselkoisena asiana, joka on järjen tavoittamattomissa (Sturdy, 2003). Tunteiden määritteleminen onkin osoittautunut lähtökohtaisesti vaikeaksi, ja eri tutkimusperinteille on muodostunut poikkeavia määritelmiä (esim. Izard, 2007; Sturdy, 2003; A. Lang & Ewoldsen, 2011; Döveling et al., 2011). Määritelmien taustalla vaikuttaa isompi tieteenfilosofinen kysymys: voidaanko emootiota ylipäänsä mitata, vai tulisiko sitä tarkastella laadullisesti tulkinnan ja kokemuksen kautta?

Mittaavan tunnenäkemyksen taustalla on käsitys tunteista biologiaan pohjautuvina taipumuksina, joilla on merkittävä vaikutus ihmisen käytökseen ja keholliseen ilmaisuun (Lang, 1995). Vallitsevan näkemyksen mukaan tunteet rakentuvat kolmesta toisiinsa kytkeytyvästä osasta: subjektiivinen tunnekokemus (esimerkiksi vihan tunne), tunteen ilmaisu (kulmien kurtistaminen) ja kehollinen aktivaatio (sympaattisen hermojärjestelmän aktivoituminen) (Lang, 1995). Psykologisessa tutkimuksessa tunnekokemuksia mitataan erilaisilla vastaajaan omaan arvioon pohjautuvilla kyselyasteikoilla. Psykofysiologiassa ja neuropsykologiassa puolestaan mitataan ihmiskehosta tunteisiin liittyviä fysiologisia muutoksia kuten ilmeitä, kehon aktivoitumista ja aivosähkökäyrän vaihteluita.

Tulkitseva, laadullinen näkökulma tunteisiin painottaa niiden prosessuaalista luonnetta ja niitä tapoja, joilla tunteita esitetään ja tuotetaan. Sosiologisen tunnetutkimuksen ytimessä on väite, että kieli on keskeinen keino rakentaa merkityksiä ja viestiä, ja siksi ainoastaan kielen avulla voimme ylipäänsä ajatella tai tuntea (esim. Gerth & Mills, 1954; Sturdy, 2003). Näin ollen emootiot määritellään kielellisen ilmiasunsa kautta, eikä niillä ole itsenäistä olemusta kielen ulkopuolella. Laadullisemman suuntauksen kannattajat korostavat, että kaikkiin tunteisiin liittyy yksilöllinen kokemus, jota ei voida objektiivisesti mitata saati verrata (Solomon, 2010). Samalla sosiologisempi tunnekäsitys painottaa vahvasti ympäristön ja yhteiskunnan merkitystä tunnekokemukselle ja sen tulkinnalle (Stets & Turner, 2010).

Molempien näkökulmien kompromissina voidaan todeta, että tunteita tulisi aina tulkita osana tiettyä sosiaalista kontekstia ja ottaa huomioon sekä mitattavat että tulkittavat ominaisuudet (Benton, 1991). Emootio on siis monipuolinen ja moniulotteinen käsite, jota ei saisi jättää vain yhden tieteenalan temmellyskentäksi (myös Sturdy, 2003). Juuri monitieteiset näkökulmat auttavat paremmin ymmärtämään tunteiden merkitystä myös organisaatioviestinnän, organisaatioiden ja sidosryhmäsuhteiden kannalta.

Miten tunteet vaikuttavat viestinnässä?

Mitattavia tai tulkinnallisia, tunteilla on merkittävä rooli ihmisen toiminnassa aina havaintojen tulkitsemisesta päätöksentekoon ja muistiin palauttamiseen. Vallitseva näkemys on, että ihmiset eivät voi edes ajatella ilman, että tunteilla olisi sormensa pelissä: järki ja tunteet ovat aivorakenteiden tasolla kietoutuneet yhteen (Damasio, 2005, 1994; Zajonc, 1980; Forgas, 2000). Tunteet vaikuttavat tiedostamattomasti tiedonkäsittelymme taustalla; havainnoinnista ja tiedonhankinnasta tiedon jakamiseen (Forgas, 2000; Solomon, 2010).

Tätä kautta tunteet ovat yhdistettävissä viestinnän tehokkuuteen ja tavoitteellisuuteen. Mediasisällöillä pyritään herättämään huomiota, luomaan muistijälkiä, viihdyttämään ja suostuttelemaan – kaikki vahvasti tunteiden kautta välittyviä toimintoja (ks. Ravaja, 2004; Bolls et al., 2001). Myös havainnointi ja tarkkaavaisuus ovat vahvasti kytköksissä tunteisiin. Tyypillisesti emotionaaliset viestit herättävät huomiota ja negatiiviset enemmän kuin positiiviset (esim. Bolls et al., 2001). Ilmiötä selitetään evoluutiopsykologisilla tekijöillä: meillä on luontainen taipumus huomioida mahdollinen vaara, jotta voimme tarvittaessa paeta. Lisäksi mieliala vaikuttaa havainnointiimme. Positiivisella mielialalla olevat ihmiset tapaavat tehdä ympäristöstään positiivisempia arvioita kuin negatiivisella mielellä olevat henkilöt (esim. Loewenstein et al., 2001; Bower, 1991).

Emootiot vaikuttavat myös siihen, kuinka hyvin sisällöt muistetaan (esim. A. Lang et al., 1996, 1995). Tutkimustiedon valossa näyttää siltä, että vahvempaa kehollista aktivaatiota herättänyt sisältö jättää parempia muistijälkiä. Esimerkiksi mainokset on todettu sitä tehokkaammiksi ja muistettavimmiksi, mitä voimakkaampia emootiokokemuksia ne aiheuttavat (esim. Hazlett & Hazlett, 1999). Näin ollen esimerkiksi vihaa aiheuttanut informaatio säilyy mielessä pientä närkästystä paremmin. Siksi vaikkapa huonot asiakaspalvelukokemukset voivat saada aikaan valtavia palautevyöryjä.

Tunteilla on myös käyttäytymistä ennustavia seurauksia. Ihmiset esimerkiksi suosivat todennäköisesti sellaista sisältöä tai palvelua, joka herättää heissä positiivisia mielleyhtymiä (Ravaja, 2004), ja positiiviset tunteet edesauttavat luottamuksen kokemista (Dunn & Scweitzer, 2005). Lisäksi tunteet toimivat päätöksenteon apuvälineenä, kun teemme valintoja esimerkiksi tuotteiden tai yritysten välillä (esim. Shiv & Fedorikhin, 1999). Välittäjänä toimii brändi, jonka yhteydessä koetut tunnekokemukset vaikuttavat siirtyvän itse brändiin. Laboratoriokokeessa toistuva altistuminen tunnepitoiselle mainokselle sai lopulta vastaanottajan kokemaan samoja tunteita tämän kohdatessa brändin ilman mainosta (Gresham & Shimp, 1985). Ylipäänsä kokemuksellinen, emootioita tarjoava bränditieto on kuluttajan käyttäytymisen ja päätöksenteon kannalta osoittautunut pelkkää asiatietoa merkittävämmäksi (Brakus et al., 2009; Esch et al., 2012: Schaefer & Rotte, 2010).

Viestinnän tehokkuus on siis suoraan kytköksissä viestien tunnesisältöön sekä siihen kontekstiin ja tunneilmastoon, jossa se esitetään. Yrityksen ja yritysviestinnän kannalta keskeisintä on ymmärtää tunteiden merkittävä vaikutus havainnointiin ja päätöksentekoon. Tunteellisesti värittyneet kokemukset jättävät pysyvämpiä muistijälkiä. Niillä on merkitystä esimerkiksi silloin, kun asiakas tekee valintoja kahden näennäisesti samanarvoisen yrityksen välillä tai kun hän viestii yrityskohtaamisestaan eteenpäin kanssakuluttajille.

Sidosryhmäsuhteet, maine ja tunteet

Jos tunteet ovat tärkeä vaikuttaja tiedon tulkinnassa ja päätöksenteossa, niillä on oltava merkitystä myös sidosryhmäsuhteissa. Tarkastelimme muutama vuosi sitten tutkimusprojektissamme yritysmainetta empiirisesti tunteiden näkökulmasta. Maineella viitataan niihin käsityksiin, joita sidosryhmän edustajilla on tietystä organisaatiosta (esim. Fombrun, 1996; Fombrun, Gardberg & Sever, 2000; Barnett, Jermier & Lafferty, 2006; Aula & Heinonen, 2002).

Mainetta arvioitaessa argumentointi lähtee usein faktoista, mutta kokemuksellisella tasolla on kyse jostakin pehmeämmästä ja epämääräisemmästä. Onko tämä yritys vetovoimainen? Herättääkö tämä yritys hyvän fiiliksen? Perinteisesti organisaation mainetta arvioidaan erilaisten mittareiden avulla. Mittarit listaavat maineen osa-alueiksi sellaisia rationaaliseksi luokiteltavia tekijöitä kuin taloudellinen menestys, tuotteiden ja palveluiden laatu, työpaikan ilmapiiri, kehittyminen, vastuullisuus ja johtaminen (Fombrun et al., 2000; Aula & Heinonen, 2002). Kiinnostus tunteita kohtaan näkyy kuitenkin myös mainetutkimuksessa. Maineen määritelmään liitetäänkin usein sidosryhmien yritystä kohtaan kokemat tunteet (Ferguson et al., 2000; Hall, 1992; MacMillan et al., 2005). Myös osa mainemittareista huomioi nykyisin emotionaalisen vetovoiman rationaalisten ominaisuuksien rinnalla.

Organisaatiomaine on siis paitsi harkittua ja punnittua, tietoon perustuvaa arviointia, myös emotionaalinen tulkintakehys. Tästä lähtökohdasta rakensimme yhdessä psykologien kanssa koeasetelman, jolla selvitimme, minkälaisia emotionaalisia kokemuksia yritysmaineeseen liittyy. Ensimmäisessä kokeessa koehenkilöille näytettiin hyvä- ja huonomaineisten suomalaisyritysten nimiä. Toisessa kokeessa tutkittiin koehenkilöiden reaktioita yrityksiä koskeviin verkkouutisiin ja lukijakommentteihin. Ärsykkeiden herättämiä emotionaalisia, tiedostamattomia reaktioita mitattiin psykofysiologian keinoin, tiettyjen kasvolihasten aktivoitumista sekä aivosähkökäyrän muutoksia rekisteröiden (Ravaja, 2004; Cacioppo et al., 2000; Coan & Allen, 2004). Mittaustuloksemme vahvistivat, että maine todella on myös emotionaalista vetovoimaa. Vastaajien hyvämaineisiksi arvioimat yritykset aiheuttivat positiivisia tunnereaktioita ja tarkkaavaisuuteen viittaavaa aktiivisuutta aivosähkökäyrässä (Laaksonen et al., 2012). Lisäksi mittaukset osoittivat, että organisaation maine vaikuttaa kyseistä organisaatiota koskevien uutisten vastaanottoon. Huonomaineisia yrityksiä koskevat uutiset herättivät enemmän tarkkaavaisuutta ja aiheuttivat kehon aktivaatiota.

Ehkä mielenkiintoisin havainto koski symmetrian viehätysvoimaa: yhtiön maineen kanssa sävyltään linjassa olevat uutiset ja kommentit herättävät enemmän tarkkaavaisuutta. Näin ollen ihmiset odottavat lukevansa hyvämaineisesta yrityksestä hyviä uutisia ja huonomaineisesta huonoja. Maineen kanssa ristiriidassa oleva informaatio puolestaan jää todennäköisesti vähemmälle huomiolle. Seurauksena on positiivinen tai negatiivinen mainekierre, jossa yrityksen on vaikea irrottautua siihen liitetyistä tulkinnoista. (Laaksonen et al. 2012; Ravaja et al. (tulossa); ks. myös Luoma-aho, 2008b.) Varsinkin mediamylläkän kautta muodostuu lopulta vahvoja, emotionaalisia mielikuvia, oli kyse sitten Marimekon plagioinnista tai Ilkka Kanervan puutarhatekstiviesteistä.

Lopuksi: Laboratoriosta käytäntöön

Tutkimustiedon valossa tunteet ovat mitä erinomaisin keino rakentaa paitsi tehokasta viestintää, myös mainetta ja sen kautta särkymättömiä sidosryhmäsuhteita. Organisaation näkökulmasta voidaan ajatella, että kaikki suorat ja epäsuorat kontaktit organisaation ja sidosryhmäläisen välillä luovat organisaatiolle tunnepääomaa kehollisten reaktioiden tuottamien tunnejälkien kautta. Nämä mentaaliset, emotionaaliset jäljet toimivat jatkossa organisaatiota koskevan päätöksenteon apuna – tiedostamattomasti.

Tunnepääoma auttaa organisaatiota myös yllättävissä tilanteissa. Saavutetun tunnepääoman avulla stakeholderit voivat muuttua faith-holdereiksi (Luoma-aho, 2008a), uskollisesti ja positiivisesti yritystä kohtaan suhtautuviksi sidosryhmiksi. Tällaiset sitoutuneet kuluttajat voivat parhaimmillaan jopa toimia yrityksen viestinviejinä (Holton & Coddington, 2012). Siksi organisaatioiden tulisi strategisesti ja aktiivisesti pyrkiä tuottamaan sidosryhmille positiivisia emotionaalisia kokemuksia. Konsultti Kevin Read (2007) kehottaakin organisaatioita rakentamaan ”yrityspaatosta” eli tapoja tunnistaa, hallita ja arvioida yrityksen emotionaalisia viestejä. Read muistuttaa, että viestinnän ammattilaisen tulisi tunnistaa ja hallita sekä rationaalisia että emotionaalisia retorisia keinoja sidosryhmäviestinnässään.

Julkisuudessa tulisi strategisesti kiinnittää huomiota myös organisaation viestien johdonmukaisuuteen. Laboratoriokokeemme osoittivat symmetrian tärkeyden maineen ja viestien sävyn välillä. Särkymättömyyden näkökulmasta on tärkeää, etteivät ainakaan itse lähetetyt viestit aiheuta vastaanottajassa kognitiivista ristiriitaa. Tämä ei silti tarkoita, ettäkö tylsäksi mielletyn viranomaisen pitäisi pysyä tylsällä tiellä. Hyviä esimerkkejä tunnepitoisesta, letkeästä viestinnästä voi etsiä esimerkiksi Rakennusviraston Twitter-tililtä tai Pohjois-Karjalan Poliisin Facebook-sivulta. Letkeän viestinnän takana ovat kuitenkin hyvät teot, joiden kanssa henkseleitä kehtaa paukutella. Särkymättömyyttä voikin tunnekokemuksien kautta rakentaa myös hienovaraisen strategisesti – aina paitsi viestinnän myös toiminnan kautta.

Näistä voit aloittaa

Holton, A. & Coddington, M. (2012). Recasting social media users as brand ambassadors: Opening the doors to the first ‘Social Suite.’ Case Studies in Strategic Communication, 1: 4–24. http://cssc.uscannenberg.org/wp-content/uploads/2013/10/v1art2.pdf

Laaksonen, S-M., Falco, A., Salminen, M., Aula, P., Ravaja, N., Ainamo, A. & Neiglick, S. (2012). Digital Reputation. Characterizing and measuring reputation, reputation risk, and emotional responses to reputation in digital publicity. Final Report. Media and Communication Studies Research Reports 2/2012. Helsinki: Communication Research Centre CRC. Saatavilla pyydettäessä kirjoittajalta.

Luoma-aho, V. (2008). Viha, rakkaus ja stakeholdersuhteet. Teoksessa: Aula, P. (toim.). Kivi vai katedraali. Organisaatioviestintä teoriasta käytäntöön. Porvoo, Helsinki: Infor. http://www.academia.edu/196237/Viha_rakkaus_ja_stakeholder-suhteet

Lähteet

Ahmed, S. (2004). The cultural politics of emotion. New York: Routledge.

Aula, P. & Heinonen, J. (2002). Maine. Menestystekijä. Helsinki: WSOY.

Barnett, M. L., Jermier, J. M. & Lafferty, B. A. (2006). Corporate reputation: The definitional landscape. Corporate Reputation Review, 9(1): 26–38.

Benton, T. (1991). Biology and social science: Why the return of the repressed should be given a (cautious) welcome. Sociology, 25(1): 1–29.

Berger, A. A. (1995). Essentials of Mass Communication Theory. London: SAGE Publications.

Bolls, P. D., Lang, A. & Potter, R. F. (2001). The Effects of Message Valence and Listener Arousal on Attention, Memory, and Facial Muscular Responses to Radio Advertisements. Communication Research, 28(5): 627–651.

Bower, G. H. (1991). Mood congruity of social judgments. Emotion and social judgments, 31–53.

Cacioppo, J. T., Tassinary, L. G. & Berntson, G. G. (2000). Psychophysiological science. Teoksessa Cacioppo, J. T., Tassinary, L. G. & Berntson, G. G. (toim.) The Handbook of Psychophysiology (2. painos). New York: Cambridge University Press.

Coan, J. A. & Allen, J. J. B. (2004). Frontal EEG asymmetry as a moderator and mediator of emotion. Biological Psychology 67: 7–49.

Damasio, A. R. (1994). Descartes’ Error: Emotion, Reason, and the Human Brain. New York: G. P. Putnam’s Sons.

Damasio, A. R. (2005). The somatic marker hypothesis: A neural theory of economic decision. Games and Economic Behavior 52: 336–372.

Dillard, J. P. & Peck, E. (2000). Affect and Persuasion Emotional Responses to Public Service Announcements. Communication Research 27(4): 461–495.

Döveling, K., Von Scheve, C. & Konijn, E. A. (2011). Emotions and mass media. Teoksessa Döveling, K., Von Scheve, C. & Konijn, E. A. (toim.). The Routledge Handbook of Emotions and Mass Media. London/New York: Routledge Taylor & Francis, 1–12.

Esch, F.-R., Möll, T., Schmitt, B., Elger, C. E., Neuhaus, C. & Weber, B. (2012). Brands on the brain: Do consumers use declarative information or experienced emotions to evaluate brands? Journal of Consumer Psychology 22(1): 75–85.

Ferguson, T. D., Deephouse, D. L. & Ferguson, W. L. (2000). Do strategic groups differ in reputation? Strategic Management Journal 21(12): 1195–1214.

Fombrun, C. J. (1996). Reputation. Boston: Harvard Business School Press.

Fombrun, C. J., Gardberg N. & Sever J. (2000). The reputation quotient: A multi-stakeholder measure of corporate reputation. Journal of Brand Management 7(4): 241–255.

Forgas, J. P. (2000). Affect and Information Processing Strategies. An Interactive Relationship. Teoksessa Forgas, J. P. (2000). Feeling and Thinking. The Role of Affect in Social Cognition. Cambridge University Press, 253–280.

Frijda, N. H. (1986). The emotions. Cambridge University Press.

Gerth, H. H. & Mills, C. W. (1954). Character and social structure: The psychology of social institutions. Taylor & Francis.

Grabe, M. E., Lang, A., Zhou, S. & Bolls, P. D. (2000). Cognitive access to negatively arousing news: An experimental investigation of the knowledge gap. Communication Research 2:, 3–26.

Gresham, L. G. & Shimp, T. A. (1985). Attitude toward the advertisement and brand attitudes: A classical conditioning perspective. Journal of Advertising 14: 10–17.

Hall, R. (1992). The strategic analysis of intangible resources. Strategic management journal 13(2): 135–144.

Hazlett, R. L. & Hazlett, S. Y. (1999). Emotional response to television commercials: Facial EMG vs. self-report. Journal of Advertising Research 39, 7–24.

Holton, A. & Coddington, M. (2012). Recasting social media users as brand ambassadors: Opening the doors to the first ‘Social Suite.’ Case Studies in Strategic Communication 1: 4–24.

Hubert, W. & De Jong-Meyer, R. (1990). Psychophysiological response patterns to positive and negative film stimuli. Biological Psychology 31(1): 73–93.

Izard, C. E. (2007). Basic emotions, natural kinds, emotion schemas, and a new paradigm. Perspectives on Psychological Science 2: 260–280.

Kim, H. J. & Cameron, G. T. (2011). Emotions Matter in Crisis The Role of Anger and Sadness in the Publics’ Response to Crisis News Framing and Corporate Crisis Response. Communication Research 38(6): 826–855.

Konijn, E. A. & ten Holt, J. M. (2011). From noise to nucleus: Emotion as key construct in processing media messages. Teoksessa Döveling, K., Von Scheve, C. & Konijn, E. A. (toim.). The Routledge Handbook of Emotions and Mass Media. London/New York: Routledge Taylor & Francis, 37–59.

Laaksonen, S-M., Falco, A., Salminen, M., Aula, P., Ravaja, N., Ainamo, A. & Neiglick, S. (2012). Digital Reputation. Characterizing and measuring reputation, reputation risk, and emotional responses to reputation in invesdigital publicity. Final Report. Media and Communication Studies Research Reports 2/2012. Helsinki: Communication Research Centre CRC.

Lang, A. & Ewoldsen, D. R. (2011). The measurement of positive and negative affect in media research. Teoksessa Döveling, K., Von Scheve, C. & Konijn, E. A. (toim.) The Routledge Handbook of Emotions and Mass Media. London/New York: Routledge Taylor & Francis, 79–98.

Lang, A., Dhillon, K. & Dong, Q. (1995). The effects of emotional arousal and valence on television viewers’ cognitive capacity and memory. Journal of Broadcasting and Electronic Media 39: 313–327.

Lang, A., Newhagen, J. & Reeves, B. (1996). Negative video as structure: Emotion, attention, capacity, and memory. Journal of Broadcasting & Electronic Media 40, 460–477.

Lang, P. J. (1995). The emotion probe. Studies of motivation and attention. American Psychologist 50(5): 372–385.

Loewenstein, G. F., Weber, E.U., Hsee, C.K. & Welch, N. (2001). Risk as feelings. Psychological bulletin 127: 267–286.

Luoma-aho, V. (2008a). Viha, rakkaus ja stakeholder- suhteet. Teoksessa: Aula, P. (toim.). Kivi vai katedraali. Organisaatioviestintä teoriasta käytäntöön. Porvoo, Helsinki: Infor.

Luoma-aho, V. (2008b). Sector reputation and public organisations. International Journal of Public Sector Management, 21(5): 446–467.

MacMillan, K., Money K., Downing, S. & Hillenbrand, C. (2005). Reputation in relationships: measuring experiences, emotions and behaviors. Corporate Reputation Review 8, 214–232.

Nabi, R. L. (2009). Emotion and media effects. Teoksessa Nabi, R. L. & Oliver, M. B. The SAGE handbook of media processes and effects. London: SAGE.

Nabi, R. L. & Wirth, W. (2008). Exploring the Role of Emotion in Media Effects: An Introduction to the Special Issue. Media Psychology 11(1): 1–6.

Ravaja, N. (2004). Contributions of Psychophysiology to Media Research: Review and Recommendations. Media Psychology, 6(2): 193–235.

Ravaja, N., Aula, P., Falco, A., Laaksonen, S-M., Salminen, M. & Ainamo, A. (tulossa). Corporate Reputation and Online News: A Neurophysiological Investigation. Käsikirjoitus arvioitavana.

Read, K. (2007). “Corporate pathos”: New approaches to quell hostile publics. Journal of Communication Management, 11(4): 332–347.

Schaefer, M. & Rotte, M. (2010). Combining a semantic differential with fMRI to investigate brands as cultural symbols. Social Cognitive and Affective Neuroscience 5(2-3): 274 –281.

Shiv, B. & Fedorikhin, A. (1999). Heart and mind in conflict: The interplay of affect and cognition in consumer decision making. Journal of Consumer Research 26: 278–292.

Solomon, R. C. (2010). The philosophy of emotions. Teoksessa Handbook of emotions (3. painos), 3–15.

Stets, J. E. & Turner, J. H. (2008). The sociology of emotions. Teoksessa Lewis, M., Haviland-Jones, J-M., Feldman Barrett, L. (toim.). Handbook of emotions (3. painos), 32–46.

Sturdy, A. (2003). Knowing the Unknowable? A Discussion of Methodological and Theoretical Issues in Emotion Research and Organizational Studies. Organization 10(1): 81–105.

Thomas, J. (2008). From people power to mass hysteria Media and popular reactions to the death of Princess Diana. International Journal of Cultural Studies 11(3): 362–376.

Zajonc, R. B. (1980). Feeling and thinking: Preferences need no inferences. American psychologist 35: 151–175.

 

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

Kirjoittajan arkisto

Avainsanat: , , , , ,

Yhteistyökumppanit

STT Viestintäpalvelut
Gonin/Creative
GRANO
T-media

KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi