Työntekijälähettiläät voivat vahvistaa yhteiskunnallista avoimuutta ja luottamusta. Monessa organisaatiossa kuitenkin arkaillaan päästää ihmisiä ääneen tai käyttää puheoikeutta.

Suomalaisessa yhteiskunnassa luottamus sekä instituutioihin – kuten koulutusjärjestelmään ja poliisiin – että kanssaihmisiin on perinteisesti ollut korkealla. Vahvat sosiaaliset siteet ovat tavallisia. Suomessa on vaikea esiintyä jonakin muuna kuin mitä on tai vetäytyä kauas organisaation kulisseihin, kun kaikki ovat jonkun veljenpoikia, koulukavereita tai entisen esimiehen naapurin lapsen opettajia.

Tiiviyden kääntöpuoli on kontrolli. Naapurin tekemisiä on perinteisesti kytätty sekä kodeissa että työpaikoilla. Vaikkei mentäisi lähellekään tietosuojan tai salassapitovelvollisuuden rikkomista, tietoa liki kenestä tahansa löytyy parin googlauksen avulla enemmän kuin tekisi mieli uskoa. Ollaan siis lähellä läpinäkyvyyden ja luottamusyhteiskunnan taivasta. Tai helvettiä, riippuu mistä suunnasta katsotaan.

Työntekijälähettilyyden yhteydessä on niukasti puhuttu siitä, miten iso mahdollisuus yhteiskunnalliselle luottamukselle on se, että ihmiset pääsevät itse kertomaan omasta työstään ilman suodatusta tai sensuuria. Matalan kynnyksen mikroverkostot tukevat vuorovaikutusta ja avoimuutta joka suuntaan.

Työntekijälähettilyyden yhteydessä on niukasti puhuttu siitä, miten iso mahdollisuus yhteiskunnalliselle luottamukselle on se, että ihmiset pääsevät itse kertomaan omasta työstään ilman suodatusta tai sensuuria.

Edistyneiden kerhon priimusten somekuplassa muodostuu kuitenkin helposti se virheellinen mielikuva, että kaikissa työyhteisöissä ollaan innolla twiittaamassa ja slackaamassa. Monessa paikassa viestit kulkevat edelleen ihan kuin ennenkin: ulospäin johdon valvoman viestintäelimen ja sisäisesti kahvihuoneen ilmoitustaululla roikkuvan monisteen kautta. Vaikka kahvihuoneessa ja sen ulkopuolella puhutaan vaikka mitä, virallisesti pelätään päästää ihmiset ääneen. Väärin sanomisen, väärän mielikuvan tai suoranaisen virkavirheen pelko istuu lujassa.

Niissäkin tapauksissa, kun lupa muodollisesti annetaan, sen hyödyntäminen saattaa kilpistyä pelkoon, häpeään tai epäluuloon. Mitä työkaveritkin sanovat, ja eksän nyksä? Entä jos mokaan niin että pomo menettää kasvonsa? Menetänkö uskottavuuteni, jos teen yhdys sana virheen tai en osaa olla tarpeeksi nokkela?

Jos viestiminen jätetään vain rohkeimmille, lahjakkaimmille tai kunnianhimoisimmille, jää moni sellainen asia ja ihminen piiloon, joiden olisi yleisen edun ja yleisen luottamuksen nimissä hyvä päästä esiin.

Työntekijälähettilyyden käsittäminen kapeasti toimintana, jossa henkilöstö puskee ulospäin viestintä- ja markkinointiosaston materiaaleja ja tulee palkituksi määrällisin mittarein, on köyhää ajattelua. Jopa työntekijälähettilyyssoftaa kehittävä yritys Smarp on huomannut, että sisäisen viestinnän kehittäminen on erottamaton osa henkilöstön motivoimista viestimään myös ulospäin. Ja kun puhutaan yhteisöviestinnästä, puhutaan samalla myös johtamisesta, ilmapiiristä, työhyvinvoinnista, työterveydestä. Asioista, jotka vaikuttavat kaikkien arkeen ja makrotasolla koko yhteiskunnan toimintakykyyn.

Koska mahdollisuus on samalla uhka, kaikkien organisaation jäsenten pitää tietää, mitkä asiat ovat oikeasti salaisia. Riippuu alasta ja työnkuvasta, miten suuri osa työstä on sellaista, josta ei voi hiiskua. Väitän kuitenkin, että kärsimme enemmän siitä, kun tieto ei kulje oikeille ihmisille kuin siitä, että joku saa tietää enemmän kuin pitäisi. Virheen, vuotamisen ja maineen menetyksen pelko voi jähmettää koko organisaation.

Hyvällä suunnittelulla, selkeillä pelisäännöillä ja matalan kynnyksen tukitoimilla voidaan hälventää monia pelkoja niin johdon kuin työntekijöidenkin keskuudessa. Nopealla oikaisulla puretaan monta orastavaa kriisiä. Kannustavalla työilmapiirillä estetään negatiivisten asioiden muodostuminen kulma- tai takahuoneiden virtahevoiksi, joita kukaan ei uskalla kohdata ennen kuin on liian myöhäistä.

Eivät kaikki halua tulla henkilöbrändeiksi. Eivät kaikki ole luontaisesti kotonaan nopean somekeskustelun, kuvien tai videoiden maailmassa. Mutta jos viestiminen jätetään vain rohkeimmille, lahjakkaimmille tai kunnianhimoisimmille, jää moni sellainen asia ja ihminen piiloon, joiden olisi yleisen edun ja yleisen luottamuksen nimissä hyvä päästä esiin.

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

Kirjoittajan arkisto

Avainsanat: , , , , ,

With one foot in the humanities and the other in computer science, I’m increasingly focusing on content strategy, employee advocacy, and training. I believe in the power of people and communities in creating better workplaces and sustainable businesses.

@lauramanki

Yhteistyökumppanit

STT Viestintäpalvelut
Gonin/Creative
GRANO
T-media

KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi