Viestintä on tunnetusti vaikeaa ja väärinkäsitysten syntyminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Esimerkiksi yleensä yritysten työtyytyväisyystutkimusten tulosten perusteella tiimien kesken viestintä vielä toimii, mutta mitä kauemmaksi osastorajoissa mennään, sen heikompaa on tiedonkulku. Monesti myös luullaan että asia on jo viestitty, mutta vastaanottavan tahon näkökulmasta asia on jäänyt aivan hämäräksi.

Tällaisena viestinnän ammattilaisena minulla ei tietenkään ole juuri koskaan ongelmia kommunikaatiossa, varsinkaan kotona. Tai jos ongelmia tulee, ongelmia on mielestäni enemmän vastaanottavassa päässä.

Tästä hyvänä esimerkkinä on eräs viikonloppu, kun lähdimme ostoksille. Mieheni ajoi, ja jostain syystä hän alkoi kääntyä Kauppakeskus Iso Omenan suuntaan. Minä reagoin nopeasti että hei, mehän ollaan menossa Lippulaivaan. Hän oli aivan ihmeissään ja sanoi, että juurihan me kotona päätimme että menemme Iso Omenaan. Minä vastasin, että mehän lopulta päädyimme Lippulaivaan. Mieheni kysyi, että olenko kenties jatkanut jälleen kerran keskusteluamme oman pääni sisällä. Tähän oli pakko tunnustaa, että totta tosiaan, tätä keskustelun osaa ei käyty enää ääneen. Tokaisin kuitenkin nopeasti: ”Hei, ei se oo mun vika!”. Siihen mieheni totesi melko lakonisesti: ”Itse asiassa kyllä on”.

Tärkeä asia viestien saattamisessa oikein perille on myös oikea paketointi. Asiasta tulee tehdä kiinnostava, houkutteleva ja selkeä. Viestintäosastojen laatimissa lehdistötiedotteissa nämä eivät aina ihan toteudu, ja siinä kaikkien viestintäihmisten tulisi tehdä kovasti työtä. Toisaalta en ehkä haluaisi mennä yritysten tiedotteissa ihan vielä nettilehtityyliin ”Toimari repesi – katso kuvat”, mutta jokin kultainen keskitie pahimman alan oman jargonin ja iltapäivälehtien välillä olisi suotavaa.

Suullinen viestintä se vasta mielenkiintoista onkin. Tunnustettakoon että minun suuri huvini on katsella ja kuunnella muiden keskusteluita ravintoloissa ja muilla julkisilla paikoilla. Valitettavasti minulla on varsin ilmeikkäät kasvot enkä osaa myöskään kuunnella hienovaraisesti. Mieheni huomauttaakin aina välillä, että suun voisi ainakin laittaa kiinni.

Ihmisten väliseen viestintään liittyy toki välillä ilmeisiä haasteita, kuten seuraava esimerkki tosielämästä osoittaa. Vanhempani olivat joskus 80-luvulla viettämässä railakasta viikonloppua ystäväpariskuntansa kanssa mökillämme. Jossain vaiheessa mukaan juhliin saapuivat kuokkavieraina mökkinaapurimme kavereidensa kanssa. Yhteisjuhlinta sujui mallikkaasti, kunnes jossain vaiheessa nälkä alkoi hiipiä, ja äitini tajusi, ettei ruokaa ole varattuna kaikille. Niinpä äitini pyysi ystäväänsä Eeroa syrjään ja kuiskasi hänelle, että voisiko Eero diplomaattisena miehenä hienopuheisesti hoitaa naapurit pois paikalta, jotta ruokailu voisi käynnistyä. Eero lupasi hoitaa homman. Seuraavaksi hän marssi keskelle mökkimme olohuonetta, ja huusi täysillä ”Painukaa ******n täältä!”.

Naapurithan kyllä ymmärsivät vihjeen, lähtivät, eivätkä puhuneet vanhemmilleni seuraavaan pariin vuoteen. Se ei siis mennyt ihan nappiin.

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

• Kuin hyppäys Kaurismäen elokuvaan

Kirjoittajan arkisto

Avainsanat: väärinymmärrykset, viestintä