Viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, mitä käy, kun digitaaliset alustat ottavat isomman siivun mediamarkkinoista. Snapchat Discover, Apple News ja Facebook haluavat kaikki tarjota laatusisältöä asiakkailleen ja siten varmistaa että nämä viettäisivät juuri heidän palvelunsa kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Laadukkaamman sisällön takaamiseksi nämä julkaisualustat ovat ehdottaneet mediataloille yhteistyömahdollisuutta – ilmaiseksi. Totuushan on että alustat voisivat yhtä hyvin veloittaa mediataloja sisältöjen tuottamisesta alustoilleen kuten he onnistuneesti laskuttavat yrityksiä mainonnastakin. Samalla yritykset kuten Facebook ja Snapchat laajentavat repertuaarejaan sosiaalisen verkoston tarjoajista myös julkaisijoiksi.
Vastaavanlaisia aggregaattoreita on toki ollut monia jo ennen vuoden 2015 tulokkaita. Esimerkiksi Flipboard on jo useamman vuoden ajan yhdistänyt mm. käyttäjien haluamat uutiset ja Twitter-tilit yhden aplikaation alle. Olemassa olevien palvelujen suosiosta huolimatta Facebookin kaltainen sosiaalisen verkoston mukaantulo mediakenttään on merkittävä uutinen mediataloille ympäri maailmaa. Ei ainoastaan siksi että palvelun kävijämäärä on vastikään ylittänyt miljardin rajapyykin vaan myös siksi että useat kävijät viettävät palvelussa enemmän aikaa kuin missään muussa sosiaalisessa mediassa.
Hyödyt
Haitat
Vielä on toki nähtävä kuinka nämä someen luodut artikkelit oikeasti löytävät yleisönsä. Onhan Facebookin Edgerank-algoritmi kuitenkin luotu tarjoamaan palvelun käyttäjille sisältöjä, jotka palvelevat ja sitouttavat käyttäjiä parhaiten. Jos esimerkiksi näet uutisfeedissä New York Timesin artikkelin useamman kerran etkä siitä huolimatta kertaakaan pysähdy lukemaan sitä, et todennäköisesti jatkossa tulee enää näkemään heidän artikkeleitaan.
Uskon, että lehtien digitalisaation myötä on otettava tämänkin kaltaisia riskejä ja kokeilla kuinka lukijat tähän reagoivat. Tässä vaiheessa, kun toteutus on vasta alkuvaiheessa, on mediatalojen edelleen mahdollista luopua kokeilusta, jos niin haluavat. Kun Facebook tarjoaa pääsyn muuhunkin kuin alustan omaan analytiikkaan, on jopa mahdollista että mediatalot voivat oppia Facebookista ja sen käyttäjistä enemmän kuin mitä voisivat ylläpitämällä pelkkää Facebook -sivua.
Avainsanat: Facebook, Facebook instant articles, journalismi, media, mediatalot, some, sosiaalinen media
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi
Keskustele aiheesta "Facebook instant articles – Haitta vai hyöty medialle?"
Mika Roman
Tämä on mielenkiintoinen kehitys, mutta mikä olisi mediatalon ansainta? Miksi se haluaisi julkaista sisältöään Facebookissa?
Se ei voisi veloittaa lukijaa sisällöstä. Päin vastoin Noora uumoilee että alusta voisi jopa laskuttaa sisällöntuottajaa julkaisemisesta. Jos sisältö kulutetaan jonkin muun omistamalla alustalla ei mediatalo myöskään voisi myydä mainoksia sisällön yhteyteen. Se ei myöskään saisi omaa kävijädataa, jota se voisi myydä. Kyllä, se voisi saada käyttöönsä alustan dataa, mutta mitä sillä tekisi, jos sitä ei voi käyttää mainonnan kohdistamiseen?
Mistä tulisi sisällötuottajalle raha?
Noora Pinjamaa
Kiitos kommentista ja erinomaisista kysymyksistä Mika. Ansaintalogiikka tässä toki on olemassa.
Facebook nimittäin sallii sponsoroidun/mainostajan sisällön alustallaan julkaistavissa artikkeleissa. Tästä syystä myös alustan datasta on hyötyä. Lisäksi artikkelien yhteydessä voi myydä display mainoksia joiden tuotoista julkaisija saa 100% jos myy ne itse, 70 % jos Facebook myy inventaaria omassa verkostossaan. Uskon että tämä jälkimmäinen pointti on yksi olennainen syy sille miksi Facebook ylipäätään tarjoaa julkaisijoille Instant Articles -julkaisumahdollisuutta.
Kysymys miksi mediatalo haluaisi julkaista sisältöään Facebookissa onkin vähän haastavampi. Facebookin houkuttelevuus perustuu laajalti sen mielettömään suureen yleisöön. Suosioista kertoo myös se että Suomessa mobiili- ja verkkomainonnan budjetista lähes puolet menee Facebookille ja Googlelle. Julkaisijat ovat jo useamman vuoden ajan jakaneet artikkelejaan Facebookissa linkkien muodossa, mutta tämä harvoin takaa sitä että Facebookin käyttäjät myös päätyisivät lukemaan näitä artikkeleita. Tähän Instant Articles voi olla ratkaisuna – artikkelit aukeavat alustan newsfeedissä automaattisesti, tehden kokemuksesta natiivimman ja siten käyttäjäystävällisemmän.