Wau, tulipa tehtyä kova työ. Tällä strategialla me räjäytämme galakseja! Mutta mikseivät nämä ihmiset lähde mukaan? Miksi henkilöstökyselyissä jatkuvasti käy ilmi, että yrityksen suunta ei ole selvillä? Tai varsinkaan se, kuinka itse siihen voi vaikuttaa…

Kuulostaako tutulta? Myönnän, että itselleni kuulosti hyvin tutulta. Tämä ei ollut vain nykyisen työyhteisöni ongelma. Sama asia on tullut vastaan niin usein aiemminkin. Strategia tärkeys ymmärretään. Se on selvä. Yksikään johtoryhmä ei työstä strategiaa vain tekemisen riemusta. Tavoite on selkeä – tulosta on saatava aikaan.

Miksi sitten on niin vaikeaa saada henkilöstö mukaan? Missä kohdassa ketju katkeaa? Jääkö pieteetillä rakennettu strategia vain pumaskaksi paperia toimitusjohtajan pöydälle, diashow’ksi henkilöstöinfoon tai A3:ksi ilmoitustaululle?

Tänä keväänä strategiatyön päätteeksi päätimme, että emme tee asioita enää kuten ennen. Halusimme, että henkilöstömme todella ymmärtäisi, minne olemme menossa ja kuinka jokainen voi omalla panoksellaan siihen vaikuttaa. Jokainen meistä oli nähnyt liian monta epäonnistunutta strategian jalkautusta.

Kävin kuuntelemassa ProComin järjestämän koulutustilaisuuden strategian viestinnästä. Kiitos erään esiintyjän innostuneen kertomuksen strategian visualisoinnista, omassa mielessäni syttyi kipinä. Meillä juttu vietäisiin vielä pidemmälle. Emme keskittyisi vain asiantuntija- ja esimiestasoon. Me otamme mukaan kaikki, varaston keräilijöistä toimitusjohtajaan saakka. Miksi? Koska halusimme, että jokainen meillä ymmärtää oman roolinsa tavoitteiden saavuttamisessa.

Työstimme strategiakartastamme ensimmäisen visualisoinnin. Piirroksen, jossa on kuvattuna toimintaympäristömme, asiakaskuntamme, ydinosaamisemme, arvomme sekä visiomme mukaiset tavoitteet. Kuva toimi keskustelun avaajana koko henkilöstölle järjestetyissä työpajoissa. Ryhmät saivat tutkia kuvaa ja kertoa mitä he siinä näkivät.

Mutta tämä vasta oli alku. Kuvan keskellä oli kysymys: ”Kuinka me sen teemme?”

Jokainen työpajan osallistuja pohti omaa työtään. Miten hänen työnsä näkyy asiakkaillemme? Mitkä ovat niitä asioita, joita hänen tulee tämän vuoden aikana muuttaa, ylläpitää, kehittää tai poistaa joko omassa työssään tai ajattelussaan? Näiden asioiden avulla jokaisella oli tilaisuus kertoa ryhmäläisilleen, miksi on meillä töissä. Samalla tuli tutuksi ehkä jokunen uusi ihminen työyhteisöstämme. Kuvaukset esitettiin joko piirtämällä tai sanoilla pienille lapuille, jotka tilaisuuden päätteeksi kerättiin strategiakuvan päälle.

Työpajojen jälkeen kaikki saadut laput kerättiin yhteen ja poimittiin keskeiset teemat ja ajatukset. Piirtäjä pääsi täydentämään työpajoissa esiteltyä kuvaa henkilöstön ajatuksilla. Nyt kuva kertoo koko tarinamme: Miksi ja keitä varten olemme olemassa? Mitkä ovat tavoitteemme? Kuinka me tavoitteemme saavutamme?

Työ jatkuu ja tuloksia on jännittävää seurata. Kehityskeskustelut vievät aloitettua työtä eteenpäin. Jokainen työpajaan osallistunut on kirjannut kolmesta viiteen asiaa, jotka käsittelee esimiehensä kanssa tavoitteiden asettamisen yhteydessä.

Palaute on ollut monipuolista. Toimintamalli on uusi ja siksi herättää varmasti vielä paljon ihmetystä. Palkitsevinta on kuitenkin ollut, kun on saanut herätettyä keskustelua. Olen nähnyt välähdyksiä ihmisten silmissä uusien oivallusten herätessä. Monelle on avautunut aivan uusia näkökulmia siitä, kuinka oma työ, oma osasto tai oma palvelu sijoittuu koko organisaation mittakaavassa. Ja kuinka näistä jokaisesta osasesta syntyy kokonaisuus, jolla ”suuret visiot” saavutetaan.

Kuva koristaa nyt porraskäytäväämme muistuttaen, että toteutamme mitä lupasimme. Laitamme kuvan elämään tarinaansa.

Avainsanat: , ,

Yhteistyökumppanit

Gonin/Creative

KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi