Hesari uutisoi viime viikolla ( HS 14.9. ”Kysely: Huono johtaminen työelämän suurin ongelma”) vakuutusyhtiö If:n teettämästä kyselystä, jossa tutkittiin suomalaisten mielipiteitä työelämän suurimmista haasteista. Huono johtaminen ja huono ilmapiiri työpaikalla nousivat listan kärkeen, seuraajinaan liiallinen työtaakka ja työn epävarmuus. Hampaankolossa oli myös paljon keskusteltu sukupolvien välinen kuilu työtavoissa.
Työpaikan ilmapiirin ongelmista suomalainen ei edelleenkään puhu eikä pukahda – paitsi anonyyminä kyselyssä. Kärsitään hiljaa, kunnes koittaa loppuun palaminen. Syntipukkia etsittäessä katse kohdistuu yleensä johtoon: johto ei osaa, johto ei kuuntele, johto ei kerro. Meistä ei välitetä eikä työtämme arvosteta.
Kissa pysyy pöydän alla.
Me viestintäammattilaiset luemme kyselyn tuloksia ja huokaamme. Kun listaa tutkii lähemmin, huomaa, että kaikkia työelämän haasteita yhdistää yksi asia. Viestimällä työyhteisöissämme avoimemmin, taklaisimme suurimman osan kyselyn pintaan nostamista ongelmista. Työnteon tehottomuus, työn epävarmuus, toiminnan lyhytnäköisyys ja liian suuret osaamisvaatimukset ovat kaikki asioita, joita emme haluaisi nähdä suomalaisen työelämän normeina. Jok’ikisen haasteen kohdalla voidaan kysyä: ”Mitä voisimme tehdä toisin?”.
Mutta kuka uskaltaa täräyttää ilmoille tämän kiusallisen kysymyksen? Voi vaikka joutua silmätikuksi! Mitä jos joku pyytää vastauksia MINULTA?
Viestintäihmisten tehtävä on kysyä kysymyksiä, tuoda näkökulmia ja ”tehdä tolkkua asioista”. Roolimme työyhteisöissä on pitkään ollut muuttumassa tiedottajasta sisäiseksi konsultiksi. Nyt julkaistun kyselyn tulisi herättää viimeisetkin nukkuvat viestijät poteroistaan: meitä tarvitaan, kipeästi! Huono työilmapiiri? Puhukaa, kuunnelkaa, tapelkaa, sopikaa! Huono johtaminen? Kertokaa, katsokaa, neuvotelkaa! Liiallinen työmäärä? Avautukaa, kysykää, ottakaa, luopukaa! (Tämä ohje koskee myös viestijää itseään.)
Työelämä tarvitsee meitä, jotka uskallamme kysyä. Työelämä tarvitsee viestijöitä, joiden tärkein tehtävä ei ole viestiä, vaan rohkaista ja neuvoa muut yhteisön jäsenet viestimään. Työelämä tarvitsee viestijöitä, joiden kädenjälki näkyy, paitsi seuraavassa työelämän suurimpia haasteita listaavassa kyselyssä, myös parempana ilmapiirinä jokaisella työpaikalla ja sitä kautta organisaation tuloksessa.
Viestintä ei ole taikatemppu, jolla muutetaan musta valkoiseksi, mutta väitän, että sisäisesti hyvin viestivä organisaatio pystyy taklaamaan useat työpaikan haasteet – ja samalla parantamaan brändiään ja tekemään tulosta. Sisäinen viestintä on myös ulkoista viestintää.
Nyt jos koskaan on aika vastata meille heitettyyn haasteeseen! Ehkä ”superviestijöiden” Z-sukupolvi vauhdittaa meidät avoimempaan viestintään?
Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:
- ProCom-päivässä pohdittiin organisaation sisäistä yhteistyötä ja johtajuutta
- Viestintäammattilaiset luottavat johtajiensa eettisyyteen
- Otavalainen on vuoden henkilöstölehti
Avainsanat: johtaminen, työelämä, työilmapiiri, viestintä
Kirjoitettu 20.9.2012
Yhteistyökumppanit
KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi
Keskustele aiheesta "Hyvä viestintä – työelämän suurin vahvuus"
riitta
Hyvä kirjoitus, ja aina yhtä ajankohtainen aihe. Jakaisin kyllä vastuun hyvän hengen kehittämisestä koko henkilöstölle. Työntekijöiden pitää uskaltaa kysyä ja kommentoida. Viestintä- ja HR-ihmisten pitää kysyä fiksumpia kysymyksiä: Miksi et enää uskalla sanoa mielipidettäsi? Tuliko lunta tupaan tai ”merkintä papereihin” viimeksi? Ja johdon pitää näyttää esimerkkiä. Ihan turha laittaa työntekijöitä vastaamaan työtyytyväisyyskyselyihin tai vastaaviin, jos päätökset kuitenkin tehdään pienissä komiteoissa.
johannatuutti
Kiitos Laura, kun nostat keskusteluun hyvän yritys- ja yhteisöviestinnän merkityksen. Juuri näin kun totesit, eli viestintäammattilaiset organisaatioissa kehittyvät sisäisiksi konsulteiksi ja valmentajiksi, jotka ohjaavat ja valmentavat johdon, esimiehet ja avainhenkilöt ja mielellään koko henkilöstön tekemään avointa ja rakentavaa työyhteisöviestintää. Kun koko työyhteisö viestii myönteisesti ja rakentavasti, syntyy avoin ja aktiivinen ilmapiiri, joka edelleen tuottaa hyviä kokemuksia yhteisön asiakkaille ja sidosryhmille. Näin viestintä tukee vahvasti liiketoimintatavoitteiden saavuttamista.
Team Pilkun paikka
Kiitos kommenteista Johanna ja Riitta! Viestintäammattilaisen rooli työyhteisöissä on tosiaan muuttumassa (tai jo muuttunut) tiedottajasta sisäiseksi coachiksi. Nykyaikaisessa organisaatiossa kun eivät viesti – sisäisesti tai ulkoisesti – vain johto, esimiehet ja viestintäosasto, vaan jok’ikinen työntekijä. Joillain on siihen paremmat valmiudet, joillain huonommat. He, joille jakaminen ja avoin keskustelu vaikeistakin asioista ei ole luontevaa, tarvitsevat eniten tukeamme. Kuten Johanna totesit, meillä viestintäihmisillä on todellakin haaste, suorastaan velvollisuus, huolehtia siitä, että vastuu viestinnästä ja sen seurauksena paremmasta työilmapiiristä kuuluu työyhteisön jokaiselle jäsenelle. Organisaatio on tässä suhteessa ihan kuin meistä jokainen: kun sisäiset asiat ovat kunnossa, olemme myös ulkoisesti vetovoimaisempia. 😉 Itsestään selvää meille viestintäihmisille, mutta entä muille? /Laura
rautalintu
Tämäpä osui nyt hyvään saumaan. Työnantajayrityksessämme on tapahtumassa monenlaisia muutoksia ja niiden myötä selvästi tiedottaminen on lisääntynyt, minkä olen ottanut erittäin positiivisena asiana vastaan. Mutta paljon tulee vielä tietoa jossain kahvikeskustelun sivulauseessa. Joku on tiennyt asian pitkään ja me muut kuulemme siitä ohimennen ikään kuin vanhana asiana…
Lisäksi tiedossa on kehityskeskustelut (elämäni ensimmäiset, vaikka työuraa on takana liki 30 vuotta). Henkilöstöpäällikkö briiffasi meitä niihin kyllä ihan mukavasti, mutta kieltämättä silti vieläkin miettii, miten paljon palautetta uskaltaa esimiehelle antaa – ja miten avoimesti puhua.
On helppo nurista työkaverin kanssa työnantajan selän takana, mutta riittääkö rohkeus nostaa sitä kattia pöydälle keskustelussa, onkin jo ihan eri asia.