Kaikkien kanssa, koko ajan, joka paikassa ja aina vain nopeammin. Tältä voi tuntua viestinnän ammattilaisen elämä tänä päivänä parhaimmillaan – tai pahimmillaan. Kun häly ja hype alkaa ahdistaa, on hyvä istahtaa viestinnän veteraanin vierastuoliin. Puhumaan siitä, mikä viestinnässä on kestävää ja miltä nämä nykypäivän kotkotukset kuulostavat vähän pitemmän linjan tekijän korvissa.

Maailma muuttuu ja viestintä myös. Miltä osin yhteisöviestinnän tekeminen mielestäsi on muuttunut vuosien saatossa?

Sotien jälkeen ja vielä 50-luvulla viestinnän ammattilainen oli ennen muuta seuramies. Tähän liittyi Suomessa suhdetoiminta, jota harjoitettiin melko usein varsin kosteissa merkeissä. Toimittajat tulivat klo 12 lounaalle ja sitten heidät kärrättiin kello neljä aamulla kotiin. Viiden aikaan iltapäivällä oltiin jo niin juovuksissa, että saunaan meneminen oli todella vaarallista puuhaa.

Niin että olihan se aika erilaista aikoinaan. Koko juttu oli tuolloin suoraan sanottuna menossa ihan pieleen eikä viestinnän – tai silloin tiedotustoiminnan – perimmäistä ideaa tajuttu ollenkaan.

Minulle käänteentekevä juttu oli viestinnän maisterintutkinto Amerikassa 60-luvun lopussa. Siellä oivalsin, mistä viestinnässä on kyse ja ajattelin, että kyllä tämä juttu pitää saada Suomessakin toimimaan. Että täytyy tämän olla muutakin kuin paperien kopiointia ja juhlien järjestämistä. Nykyisin tuntuu tietysti vähän oudolta, ettei aikoinaan tajuttu sitä, että viestinnässä pitää olla substanssia.

Perusidea lähtee Sokrateelta: ”Arvokkainta, mitä toinen ihminen voi antaa toiselle, on tieto.”

Eli viestinnän pointti on siinä, että voi oikeasti tarjota jotain, jolla on lisäarvoa vastaanottajalle?

Juuri näin. Pitää olla relevanttia asiaa. Ja sitten pitää ymmärtää, millainen vaikutus viestinnällä halutaan saada aikaan. Ja kenelle puhutaan – eli pitää ymmärtää kohderyhmää ja tuntea sen odotukset.

Nämä ovat niitä perusasioita, jotka eivät minusta sinänsä ole muuttuneet mihinkään.

Viestinnän kanavia on kuitenkin tullut tavattomasti lisää. Miten tämä on vaikuttanut viestinnän tekijään kohdistuviin vaatimuksiin?

Minusta viestinnän ammattilaisen pitäisi kaikesta huolimatta edelleen olla kokonaisuuden hallitsija. Tahtoisin todella pitää tiedottajan roolin sellaisena, että hän voi ajatella yrityksen viestintää kokonaisuutena ja koordinoida sen kaikkia keinoja.

Siinä aiemmassa hypetyksessä, kun nämä nettiasiat tulivat ensimmäisen kerran isosti esiin, oli se iloinen puoli, että verkkopuolelle tuli erilaisia erityisosaajia hoitamaan itse tekniikkaa. Se on sikäli hyvä, että viestijän ei tarvitsisi ihan kaikkiin nippeliasioihin kajota.

Aikoinaan tekniikka ei vaatinut viestijältä juuri mitään osaamista, riitti kun osasi esitellä taloa, puhua puhelimessa ja lähettää kirjeen. Nyt renki meinaa nousta isännän rooliin. Kun tiedottajat tapaavat, he puhuvat verkkoviestinnän erilaisista tekniikoista, vaikkapa Facebookista, eivätkä viestinnän ydinasioista.

Mitä siis ajattelet sosiaalisesta mediasta, joka taitaa olla se viestinnän uusi iso juttu juuri nyt?

Ensinnäkin: minä kuulun niihin, jotka uskovat, että sosiaalinen media ei koskaan korvaa aitoa kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta. Eikä mikään muukaan tekniikka.

Oman kokemukseni perusteella sosiaalinen media on hyvin suurelta osalta eräänlaista nonsense-vuorovaikutusta. Innostukseni Facebookiin onkin kyseenalaistunut sen vuoden aikana, kun olen siellä ollut. Vuorovaikutuksen sisältö on ollut pettymys.

Sen sijaan pidän vakavasti otettavaa blogikirjoittelua hyvinkin mielenkiintoisena viestinnän kanavana.

Eniten minua rassaa ajatus siitä, kuinka paljon aikaa ihmiset käyttävät erilaista kanavien, sosiaalisen median muiden muassa, seuraamiseen. Kaappaako pelkkä viestintäympäristön seuraaminen liikaa meidän, älykkäiden ja luovien ihmisten, ajasta pois?

Niin ettei ole aikaa istua mukavasti nojatuolissa miettimässä tärkeitä asioita? Niin kuin me kaksi tässä juuri nyt.

Tismalleen. Viestijän ydinosaamista ei mielestäni lopulta kuitenkaan ole se, että on kamalasti hermolla kaikesta, mitä tapahtuu, vaan se, että pystyy keskittymään viestinnän kannalta olennaisimpiin asioihin. Toinen tärkeä osaamisalue ovat erilaiset vuorovaikutustaidot. Jos tapaat sinulle ja asiallesi tärkeän ihmisen niin onhan se aivan mahtava tilanne vaikuttaa: sinulla on asiaa ja taito ilmaista se asia niin, että siitä vuorovaikutuksesta syntyy jotain.

Aikoinaan kun rekrytoin yrityksille viestinnän tekijöitä huomasin, että osa hakijoista oli ensisijaisesti tärinöissään erilaisista tekniikoista: ”Olisi kiva, jos voisin vaikka kehittää ihan uudenlaisia tiedotustilaisuuksia”. Toiset taas lähestyivät yritystä ja sen viestintää asioiden ja sisällön kautta.

Jos nykyinen viestintäympäristön laajentuminen ei mullistakaan viestijän työtä niin mikä sitten mullistaa?

Hienoa olisi minusta sellainen kehitys, jossa viestijät pääsisivät oikein syvälle mukaan yritysten tekemiseen, tuotteita myöten. Tähän suuntaan on mentykin. Aikoinaan organisaatio teki, mitä teki ja sitten tiedottajalle sanottiin viime hetkellä, että kerro tästä koko maailmalle.

Kun ne teot ovat kuitenkin juuri sitä, mistä viestintää tehdään. Tiedottajalla voisi olla yrityksen kokonaisviestinnästä vastaavana ihmisenä paljon annettavaa yrityksen toiminnalle, tai ainakin hänen pitäisi voida olla hyvissä ajoin konsultoimassa, mitä eri asiat viestinnän kannalta merkitsevät.

Näet asian siis niin, että kaiken sälän sijaan pitäisi pureutua yhä vain enemmän perusasioihin.

Kyllä. Vaikka viestijän pitää pystyä pitämään monta palloa ilmassa yhtä aikaa, täytyy viestinnän ammattilaisella olla myös suhteellisuudentajua, taitoa pistää asiat tärkeysjärjestykseen.

Haastateltava Anssi Siukosaari on Viestintä Oy Drumin esi-isä ja vanhempi asiantuntija, joka toimi aikoinaan ProComin edeltäjän, Suomen Tiedottajien Liiton, ensimmäisessä johtokunnassa ja uudelleen vuosina 2002-2003. Siukosaari on vaikuttanut suomalaisessa viestintämaailmassa toimittajana, tiedottajana, viestinnän opettajana ja kouluttajana sekä viestintäyrittäjänä viidenkymmenen vuoden ajan. Hän on saanut tunnustuksena työstään ProComin ensimmäisen elämäntyöpalkinnon vuonna 2002 ja viestinnän lehtorin arvonimen vuonna 2009.

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

• Mistä politiikassa on kysymys – vaalikone vastaa!

Kirjoittajan arkisto

Avainsanat: ProComma 1/2011