Kriisiviestintä, kuten koko yhteiskuntamme, on murroksessa. Perehdy aiheeseen lukemalla Anna Ståhlen blogi. Anna toimii syksyllä käynnistyvän ProComin kriisiviestinnän koulutusohjelman yhtenä pääkouluttajista.

 

”Nyt kannattaa olla ihan vaan hiljaa.” Lause, jota en uskonut koskaan lausuvani kriisin keskellä elävälle asiakkaalleni. Ja sitten lausuin, useammallekin.

Maailman, julkisuuden ja ihmismielen muutokset ovat ajaneet kriisiviestinnän uuteen nurkkaan. Vanhat mantrat ja paatuneet kriisiviestinnän ammattilaiset on haastettu. Se, joka luulee hallitsevansa kriisiviestinnän, elää harhakuvitelmassa.

Kriisiviestintä on kriisissä. Koska maailma, julkisuus ja ihmismieli ovat kriisissä.

Tunteet, turvattomuus ja epävarmuus pyörittävät sekä mieliä että mediaa. Mittakaavat ovat hukassa, tilanteita tulkitaan absurdilla mielikuvituksella, omille mielipiteille haetaan vahvistusta, paha olo kanavoidaan sosiaaliseen mediaan ja anonymiteetin suojissa tehtyihin syytöksiin. Se, että minulla on paha olo, on oltava jonkun syytä.

Jos joskus niin nyt sekä viestinnän että median ammattilaisten pitäisi osata tulkita aikaa ja asemoida itsensä vastuullisina toimijoina suhteessa yhteiskunnalliseen aikaan ja kehitykseen.

Jos joskus niin nyt sekä viestinnän että median ammattilaisten pitäisi osata tulkita aikaa ja asemoida itsensä vastuullisina toimijoina suhteessa yhteiskunnalliseen aikaan ja kehitykseen. On surullista, että viestinnän uusi ulottuvuus on suojata ihmistä täydelliseltä romahdukselta.

Ymmärtääkseni ja auttaakseni ihmistä kriisin keskellä opiskelen logoterapiaa, yhtä psykoterapian suuntausta ja elämisen filosofiaa. Siinä yksi kantava ajatus on se, että kriisit ja syyllisyys ovat inhimillinen osa elämää ja meillä on mahdollisuus valita suhtautumisemme vaikeaan tilanteeseemme. Asenne ratkaisee ja oma syyllisyytensä kannattaa kohdata. Vastuun ottaminen on todellisen kasvun paikka, parhaimmillaan käänteentekevä matkalla kohti oman elämän tarkoitusta.

Tämä on yksi vastaus kriisiviestinnän kriisiin; ymmärtää paremmin se, mitä kriisi inhimillisellä tasolla tarkoittaa ja mitä hyvää siitä voi seurata. Tämä näkökulma voi olla se, jonka avulla ihminen selviää.

Se voi olla myös välttämätön, koska julkisuusmylly on pahimmillaan tuhoisa. On toistuvia esimerkkejä siitä, miten syyllinen valitaan ja tuomitaan julkisuuden tuomioistuimessa. Ihmiset ovat oman elämänsä etsiviä, ja perinteinen media kiltisti seuraa somevalamiehistön päätöstä.

Kehitykseen liittyy paradokseja, jotka haastavat myös organisaatioiden sisäisen viestinnän ja HR-osastot.

Kehitykseen liittyy paradokseja, jotka haastavat myös organisaatioiden sisäisen viestinnän ja HR-osastot:

Vastuullisuuden, eettisyyden ja empatian nimiin vannova työyhteisö tuomitsee hänet, joka on kohun keskellä. Selät kääntyvät, riippumatta siitä mitä oikeasti tapahtui.

Vannotaan tunteiden näyttämisen ja inhimillisyyden nimeen. Samalla ollaan tunteettomia toisiamme kohtaan.

Toivotaan avoimuutta. Avaudutaan anonyymisti.

Sanomme olevamme itsenäisiä ajattelijoita, suvaitsevaisia kansalaisia, objektiivisia journalisteja. Mutta lankeamme vahvistusharhaan; etsimme ja raportoimme omaa uskomustamme tai itse valitsemaamme totuutta vahvistavia faktoja, ja sivuutamme muun, yleensä kohteemme positiivisista ominaisuuksista kertovan ”todistusaineiston”.

Kriisin keskellä hiljaisuus voi olla ainoa järkevä ratkaisu, koska meteli estää lähes kaiken ja kaikkien järkevän ajattelun. Siihen tuuleen on turha yrittää huutaa.

Miksi viestinnän teot ja tekijät jäävät julkisuuden jalkoihin? Miten me viestinnän tekijät voimme edesauttaa faktapohjaista keskustelua?

Julkisuuden analysointiin ja kriisiviestinnän tekemiseen on tullut taso, jonka ymmärrys vaatii paljon tutkimista ja taustatyötä. Millaisina ilmiöinä yhteiskunnallinen epävarmuus heijastuu julkisuuteen? Toistavatko toimittajat vahvistusharhaa riveillä ja pikseleissä? Miksi viestinnän teot ja tekijät jäävät julkisuuden jalkoihin? Miten me viestinnän tekijät voimme edesauttaa faktapohjaista keskustelua? Miten varmistamme strategisen ja operatiivisen tason rinnalla riittävän inhimillisen osaamisen?

Valtavia kysymyksiä.

Ystävät ja kollegat, tähän yhteiseen kriisiin meidän pitäisi kyetä vastaamaan. Viime vuosien työskentely eri aloja edustavien, satojen ammattilaisten kanssa on osoittanut, että valtaosa organisaatioista kamppailee näiden ilmiöiden kanssa. Yhteisöstä löytyy lähes aina joku julkisuudessa mankeloitu.

On aika etsiä uusia viestinnän vastauksia. Meidänkin pitää kantaa vastuumme.

 

Kouluttaudu kriisiviestinnän asiantuntijana ja lue lisää koulutusohjelmasta tästä. Anna Ståhle toimii 15.9. käynnistyvän ProComin kriisiviestinnän koulutusohjelman yhtenä pääkouluttajana.

Avainsanat: ,

Anna Ståhle (ent. Sorainen) on strategisen viestinnän ja kriisijohtamisen asiantuntija, sovittelija, valmentaja, puhuja, moderaattori ja logoterapiaopiskelija. Hänellä on 30 vuoden kokemus mediasta, viestinnästä ja johtamisesta.
Annan oma yritys No Drama keskittyy strategiseen viestintään, konfliktien ratkaisuun ja sovitteluun sekä ihmisten ja työyhteisöjen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Anna työskentelee organisaatioiden johdon ja asiantuntijoiden kanssa erityisesti vaativissa kriisi- ja muutostilanteissa, henkilökohtaisten kriisien hetkillä sekä media- ja esiintymistaitojen valmentajana.
Anna työmatkan varrelle mahtuvat myös muun muassa McLaren Racing -pesti Kimi Räikkösen mediavastaavana, Olympiakomitean viestintäpäällikön tehtävät ja Publicis Helsinki -mainostoimiston viestintäjohtajuus. Annan ura alkoi Yleisradion TV1:n toimituksista uutis-, ajankohtais- ja urheilutoimittajana.
Anna oli ProCom ry:n puheenjohtaja vuosina 2008 – 2011. Vuonna 2019 hänet valittiin Vuoden viestintäammattilaiseksi. Hän on julkaissut kriisiviestintään ja -johtamiseen keskittyvän kirjan ”SORI – johtaja ja julkisuus kriisissä” (Alma Talent, 2018).

Yhteistyökumppanit

Gonin/Creative

KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi