Sain viime keväänä pyynnön vetää kuutena sunnuntaina Denverin Suomi-koulussa ”Kriittinen medialukutaito” -kurssin. Kurssin tavoitteena oli antaa nuorille avaimia kriittiseen ajatteluun ja opastaa heitä tekemään omia tulkintojaan viestinnästä. Kurssilla oli yhteensä seitsemän Suomi-taustaista nuorta, iältään 11–17-vuotiaita. Määrittelin kullekin kerralle teeman, esim. uutiset, uutiskriteerit ja uutiskuvat, lähdekritiikki, kriiseistä viestiminen, mainonta ja piilomainonta ja sosiaalinen media.
Keskustelimme paljon eri medioista ja siitä, kuinka ne suhtautuvat uutisiin. Sukupolvien välinen ero tuli luonnollisesti esiin. Kaikki nuoret olivat selvillä Justin Bieberin tai Lady Gagan kuulumisista. Sen sijaan vaikkapa Arabimaiden kuohunta tai jopa Suomen eduskuntavaalit tuntuivat kaukaisilta ja epäkiinnostavilta. Tosin näiltä aiheilta välttyi täällä mediassa helposti muutenkin, etenkin Suomen vaaleilta (yksi Suomi-brändiä hivelevä uutispätkä muuten näytettiin paikallisessa TV:ssä: jääkiekkomaajoukkueen valmentajan kompurointi ulos lentokoneesta. Itse kisoista ei sanottu sanaakaan).
Varsin keskeiseksi teemaksemme nousi lähdekritiikki. Nuoret tiedostavat kyllä, että mediakenttä on läpensä kaupallistunut ja jopa perinteiset mediat viihteellistyvät ja tabloidisoituvat. Ei tämä kuitenkaan heitä pahemmin häiritse, ja miksi häiritsisikään: toivon, että kurssin jälkeen he muistaisivat tulkita lukemaansa ja kuulemaansa kriittisesti ja nähdä ero viestinnän tavoitteissa. Ei ole muuten helppoa – varsinkaan Amerikassa, jossa TV-kanavia on tuhansia! Jos vaikkpa katsoo FoxNews-kanavaa, saa olla tarkkana että huomaa hienovaraisen tavoitehakuisuuden. Mietimme myös, onko neutraalia näkökulmaa olemassakaan, vai ohjaako sisältöä lopulta aina joku tavoite. Testasimme tätä tekemällä pikaisia uutisanalyyseja ja ”hämmästyimme”, kuinka paljon esim. Hesarin ja 7 Päivää -lehden jutut erosivat toisistaan.
Puhuimme myös paljon sosiaalisesta mediasta ja siellä toimimisesta. Nuoret elävät tietysti täysin luontevasti digimaailmassa. Oli silti hienoa huomata, että kaikki tuntuivat toimivan verkossa varsin vastuullisesti. He olivat mm. tarkistaneet yksityisyysasetuksensa Facebookissa ja kertoivat miettivänsä tarkkaan, mitä sisältöä tai kuvia internettiin laittavat tai ketkä ottavat kavereiksi. Muutama kurssilaisista myös tuottaa itse sisältöä verkkoon.
Kurssin huipennus oli vierailu ABC News -uutisstudioon Denveriin. Tapasimme oikeita uutistoimittajia ja -ankkureita ja näimme yhden live-uutislähetyksen. Totesimme, että ”aiheen läheisyys” -uutiskriteeri toteutui täydellisesti: päivän pääuutinen oli ryöstö paikallisessa ostoskeskuksessa.
Minä opin lopulta kurssista paljon. Mielenkiintoisinta oli päästä hetkeksi kurkistamaan nuorten ajatusmaailmaan. Eri medioiden käyttö eroaa paljon jo teini-iässä. Toisia kiinnostaa lähinnä vain viihteellisyys, toiset taas käyttävät laajasti eri medioita ja analysoivat lukemaansa. Yleissivistystä on monenlaista.
Helena
P.S. Osallistuin kesän alussa Denverissä Online Marketing Summit -seminaariin. Mieleenpainuvin esitys oli case EpicMix – Case study on social influence strategy utilizing location-based applications. Vail Resort -hiihtokeskusryppäässä on oivallettu, että Kalliovuorilla hiihtämisessä on kyse elämää suuremmista elämyksistä. He ovat kääntäneet oivalluksen verkkoon ja sosiaaliseen mediaan, jossa ihmiset kertovat omia hiihtotarinoitaan. En käynyt viime talvena kertaakaan hiihtämässä, mutta nyt on ihan pakko mennä tsekkaamaan tämä EpicMix!
Avainsanat: medialukutaito, nuoret, Yhdysvallat
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi
Keskustele aiheesta "Kriittistä medialukutaitoa"
Kaikki hauska loppuu aikanaan « Pilkun paikka
[…] tulee työpaikalle Kriittistä medialukutaitoa Amerikasta, kuuluuko? TulostaSähköpostitseFacebookTwitterTykkää tästä:TykkääOle […]