Hehkutin puhelimessa rakkaalle appiukolleni opiskelemisen ihanuutta.
– Kyllä lapsenomainen innostuminen on hieno taito, hän totesi monologini jälkeen hymyä äänessään.
Hän on oikeassa. Olen aina ollut herkkä innostumaan ja pyrin tartuttamaan intoa myös muihin. Sallittuja taitoja viestintäihmiselle. Mukaan kun heitetään karjalaisten sukujuurieni mukana tuoma sinnikkyys, niin avot, projektit valmistuvat ja työt hoituvat!
Tähän näennäisesti hienoon yhtälöön on kuitenkin hiipinyt opintovapaani myötä erittäin iso MUTTA. Teen paraikaa kurssia työuupumuksesta. Arja Sihvosen jo yli 15 vuotta sitten kirjoittama kirja aiheesta pysäytti. Kirjoittajan mukaan loppuunpalaminen kohtaa useammin niitä, jotka asettavat vaatimuksensa korkealle, ovat kunnianhimoisia ja kas, ovat innostuneita työstään. Laiskat eivät uuvu ja häikäilemättömät uuvuttavat ympäristönsä. Kun mietin viestintätyötä tekeviä ystäviäni, he ovat kaikki energisiä, ammattiylpeitä ja tavoitteellisia – siis uupumisriskissä koko jengi. Tästä todisteena myös kollegamme blogi Pilkun Paikassa viime vuoden alusta.
Olen opintojeni ajaksi asettanut itselleni tavoitteita, tai itse asiassa Tavoitteita, isolla T:llä. Tavoitteita liittyen kurssien suorittamiseen, kuntoiluun, hiljentymiseen, parisuhteen hoitoon, lasten kanssa vietettyyn aikaan, kodinhoitoon… Kun mietin tarkemmin, elämäni etäopiskelijana on yksi iso to do -lista, joka on mielen perukoilla läpi vuorokauden. Kuulen hälytyskelloja.
Homman nimi siis on se, että korkealle arvostamani aikaansaamiseen liittyvät piirteet saattavat sairastuttaa minut. Siitä seuraa tarve opetella uusi taito: laiskottelu. Haluaisin laiskottelun osaksi minääni, siten että voisin nauraa omalle laiskuudelleni sydämeni pohjasta. Olen kateellinen kaikille ei-suorituskeskeistä elämää eläville ystävilleni! Sille, joka voi hoitaa vastasyntynyttä muuttokaaoksen keskellä ahdistumatta. Sille, joka luottaa osaamiseensa niin paljon, että lähtee uusasiakaskäynnille Englantiin ilman agendaa. Ja sille, joka ei koskaan tee töitä kotona, vaan töissä. Nämä ”laiskiaiset” ovat uusia idoleitani! Hekin saavat elämässään aikaan sen mitä haluavat, mutta eivät itseään rikki raastaen.
Ehkäpä kultainen keskitie löytyy jostain jatkuvan itsensä piiskaamisen ja piittaamattomuuden väliltä (tosin innostuvalle ääri-ihmiselle harmaan sävyt ovat vaikeasti tavoitettavissa). Olen jo useamman vuoden luonut rauhaa elämääni pysäyttämällä kiihkeästi sykkivät aivoni meditoimalla. Se on jumalaista. Konkreettisesti vaikutukset näkyvät keskittymiskyvyn parantumisena, asioiden näkemisenä selvemmin, empatiakyvyn lisääntymisenä ja yleisenä hyvinvointina. Suosittelen.
Surraavat aivoni tosin vievät rauhan usein mennessään. Täytyisikö sittenkin ryhtyä suureelliseen ja dramaattiseen laiskotteluun, vaikka sisäinen suorittajani värähtää kauhusta pelkästä ajatuksesta?
Jospa aloittaisin varovasti trimmaamalla to do -listaani. Arja Sihvonen nimittäin kannustaa ylikuormittumisen ehkäisemiseksi miettimään kolmea asiaa:
- mistä asioista voisi luopua kokonaan,
- mitkä asiat voi siirtää toisille ja
- onko oma vaatimustaso liian korkealla?
Nämä ovat miettimisen arvoisia asioita kaikille meille kuuta kohti kurkottaville viestintäihmisille, etenkin jos haikailee pitkää ja antoisaa työuraa. Eli laiskottelu pois viestintäihmisten syntilistalta! Annetaan itsellemme lupa heittää säännöllisesti kannat kattoon.
Lähde: Arja Sihvonen, Miten ehkäisen työuupumuksen, 1996, SMS-julkaisut, Helsinki
Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:
- Meissä kaikissa asuu sekä mentori että aktori
- Lauhkeita tuulia 2021 mentorointimatkalle
- Poikkeusaika vaatii viestintää suurella sydämellä
Avainsanat: laiskottelu, meditaatio, rentoutuminen, suorittaminen, työuupumus, viestinnän ammattilainen, viestintä
Kirjoitettu 12.11.2013
Yhteistyökumppanit
KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi
Keskustele aiheesta "Lupa laiskotella"
Jussi Fäldt
Sanna on asian ytimessä. Miten se yksi pieni ihminen riittäisi niin moneen asiaan. Pitää olla aikaa työlle (yhä enemmän), harrastuksille, lapsille , puolisolle, itsensä kehittämiselle ja vielä itsellekin. Joskus vaadimme itseltämme aivan liikaa. Laiskottelu on hyvästä. Ollessani vielä työelämässä ja asioiden kaatuessa päälle, ilmoitin lähteväni 200 km:n päähän tarkeälle asiakaskäynnille. Tosiasiassa saatoin mennä vaikka elokuviin päivänäytökseen katsomaan hyvän elokuvan. Elämä näytti illalla usein paremmalta.
Siitä lapsenomaisesta innostuksesta voi vielä sanoa,että siitä yleensä hyötyy sekä työnantaja sekä työntekijä ja usein se on tartuvakin ”tauti”, joka voi suorastaan parantaa sekä yhtiön kannattavuutta, että työilmapiiriä.
Uupumisriski on varmasti pienempi niillä , jotka laillasi tiedostavat näin laajasti asioita.
Kaikkea hyvää
tv Lapsenlapsellinen appiukko
Sanna Fäldt
Kiitos kommentista Jussi! Hyvä esimerkki sinulla 🙂 Luin jostain naistenlehdestä saattohoidossa olevien potilaiden ajatuksia siitä, mitä katuu omassa elämässään. Ajan antaminen itselle ja itsensä hemmottelu oli yhden entisen huippu-urheilijan listalla. Yritän pitää tämän ajatuksen mielessä usein.