Finanssikriisin puhjettua yritykset leikkasivat vimmatusti bisnesmatkustamista.  Auton käyttö ja liikelennot joutuivat paitsioon. Videokonferenssit olivat päivän sana.

Kun ajat paranivat ja tuhkapilvet haihtuivat, palasi moni yritys sulavasti vanhoille urille.

Eikä aikaakaan, kun tärkeintä työelämässä oli turvata Finnairin lentovuorojen jatkuminen jokaiseen maakuntakaupunkiin. Bisnesväki sai taas luvan kohdata rakkaat sidosryhmänsä silmästä silmään, face-to-face! Hiilijalanjälki-intoilijat olivat nyt vuorostaan hiilen hiljaa.

Mihin unohtui palkkakateus?

Yritysten sosiaalinen vastuullisuus on – ikävä kyllä – tullut jäädäkseen. Hyvyys on tylsää, yliannoksina suorastaan piinallista. On vaikea kuvitella pahempaa rangaistusta kuin tentti, johon pitäisi opiskella yli sadan pörssiyhtiön eettiset tiiliskiviraportit. Ihminenhän oppii parhaiten omista erehdyksistään. Kun ensin pahasti mokaa ja sitten katkerasti katuu, voi eettinen ryhti pysyvästi parantua.

Osaako yritysjohtaja katua?

Ei… ei ainakaan yhtiönsä kiiltävissä imagonvalkaisujulkaisuissa. Jossain alisteisen sivulauseen umpiperässä saattaa olla häveliäs maininta, että tietty mittaustulos on painunut vähän alaspäin. Paperi- ja kartonkiyhtiö Stora Enso ansaitsee täydet pisteet raporttinsa yhdestä lauseesta: ”Ihmiset ovat aidosti vihaisia.” Vuosi sitten keväällä yhtiön johto uskalsi jopa myöntää, ettei tuskaa jaeta tasan, kun ihmisiä lomautetaan ja irtisanotaan.

Yritysvastuuraportit ovat kautta linjan liian puhtoisia ollakseen tästä maailmasta. Ne eivät tunne turhautuneita, tympääntyneitä, katkeroituneita, ylivelkaantuneita tai väsähtäneitä avainhenkilöitä. Raporteissa ei näy bonusahneutta, palkkakateutta tai aviokriisejä. Yritykset tiedottavat raporteissa tarkkaakin tarkemmin liiketoimintaansa vaanivista markkina-, rahoitus- ja luottotappioriskeistä. Ylivoimaisesti suurin riski jää kuitenkin joka firmalta kertomatta: hölmöilevä, arvaamaton ihminen.

Piru periköön eettiset raportit!

Yritysvastuun kynäniekat todella uskovat asiaansa. Usko on niin väkevää, että syntyy sosiaaliähkyä. Piru periköön eettiset raportit! Lukeekohan niitä jossain joku – ja jos niin miksi? Ehdoton suositus on olla lukematta, sillä tehokas plarailu ajaa saman asian. Sijoittajat ja yrityksen muut frendit voivat pelkkiä otsikkoja silmäilemällä varmistua, ettei perkeleen kanssa olla tekemisissä.

Yritysvastuuraportit suorastaan tihkuvat upotettuja ristiriitoja ja unohdettuja uutisia.

Siellä jossain rivien välissä ovat Finnairin liukuhihnalakkoilut, Fortumin ja Nokian ökyoptiot, Lemminkäisen asfalttikartellit, Koneen omistajaperheen mykkäkoulut ja tanssinopettajan pyörähtelyt kukkona Nordean edessä käräjillä.

Jos haluaa tietoa Patrian tai Wärtsilän lahjusjutuista, ei kannata pyytää yritysvastuuraporttia työpöydälle. Samat sanat pätevät, jos unohtumaan ovat päässeet K-linjan miehevimmät kokovartalomöläytykset.

Elinkeinoelämän Keskusliitto on yritysten yritys. Se vaatii vastuullisesti ja kovaäänisesti työurien pidentämistä. EK haluaa venyttää uria alusta, keskeltä ja vielä lopustakin reilusti yli 63 vuoden ikään asti. Vaatimuksen piirissä ovat jo upeasti kaikki muut paitsi työnantajajärjestön omat puheenjohtajat. Heille suotakoon 59 tai 60.

Arvorintamalla alakuloa

Mihin katosivat yritysten arvot? Oi niitä aikoja, kun jokainen vastuullinen yritys puristi ohjenuorakseen vähintään kolme arvoa. Henkilöstökin sai painaa perusarvoihin omat puumerkkinsä. Viime aikoina arvorintamalla on ollut hiljaisempaa, suorastaan arvojen alakuloa.

Metsäkonevalmistaja Ponssen herkullisen erilaisia arvoja ovat lupsakkuus ja reilu meininki. Ne olivat kuranttia kamaa siihen asti, kun yhtiön tehtaalta Ylä-Savossa loppuivat taantuman pohjilla tilaukset.

Työntekijöiden irtisanominen ei suju edes Ponsselta lupsakasti.

Pöyristyttävän lainkuuliainen

Oliko Neste Oil todella parin päivän välein julkistetuissa äänestyksissä maailman vastuuttomin ja maailman 20:nneksi vastuullisin yritys? Miksi maineikas pörssiyhtiö Pöyry ilmoittaa raportissaan noudattavansa lakeja, sääntöjä, säännöksiä, toimintaohjeita, YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen periaatteita ja vielä erikseen voimassa olevaa ympäristö-, työterveys- ja työturvallisuuslainsäädäntöä?

Kuinka vakuuttavaa on vakuutella joka aukeamalla omaa lainkuuliaisuuttaan? Kiinteistöpalvelija YIT:n raportista jäi mieleen, ettei yhtiö hyväksy rakennustyömailleen harmaata taloutta. Uutinen olisi, jos hyväksyisi. Viime vuoden lopussa YIT:ssä oli miehiä 88 prosenttia ja naisia 12 prosenttia.

Johtoryhmässä prosentit olivat 100–0. Jokainen sivistynyt yritys ajattelee nykyisin, että johtopaikoilla kuuluu olla molempia sukupuolia. Kuten yritysvastuuasioissa aina, tässäkin casessa ontuu enää strategisen tahtotilan ketterä jalkautus.

Avainsanat: ProComma 2/2011, raportointi, vastuullisuus