Ennen kuin kaksi ihmistä kohtaa, heillä on yleensä jo käsitys toisistaan. Usein kyse on ennakkoluuloista, joskus toiveista, joskus odotuksista. Joskus toiveet tai odotukset osoittautuvat ennakkoluuloiksi. Koska olet viestinnän ammattilainen ja minä olen suuren paperi- ja kartonkiyhtiön toimitusjohtaja, luulen sinun olettavan nyt tiettyjä asioita. Kuten että saat kohta lukea sarjan huolellisesti muotoiltuja yhtiön virallisia viestejä. Saatat myös suhtautua ennakkoluuloisesti siihen, mitä sanottavaa minulla on ”maailmanlaajuisesta vastuusta”. Se on ymmärrettävää, sillä Stora Enso ei ole viime vuosina esiintynyt pelkästään mairittelevissa otsikoissa.

Minä en aio väittää vastaan. Sen sijaan toivon voivani tarjota uuden näkökulman siihen, mitä suuren yrityksen globaali vastuullisuus tarkoittaa. Joskus uusi näkökulma tarjoaa mahdollisuuden ajatella asioista uudella tavalla. Me Stora Ensossa olemme harjoitelleet asioiden ajattelua uudella tavalla viime aikoina rankasti. Olemme oppineet virheistämme, mutta ennen kaikkea olemme oppineet sidosryhmiltämme. Suoraan sanoen olemme räjäyttäneet oman tapamme ajatella vastuullisuudesta ja sidosryhmäyhteistyöstä.

Olen toiminut Stora Enson toimitusjohtajana nyt neljä vuotta. Sinä aikana olen joutunut muokkaamaan omia käsityksiäni ja ennakkoluulojani joka päivä uusiksi. Olen ymmärtänyt, että Stora Enso voi kehittyä ja tulla vastuullisemmaksi yritykseksi vain yhdellä tavalla: kyseenalaistamalla vanhoja tapojamme ajatella ja toimia.

Se ei ole aina helppoa. Se edellyttää avoimuutta, nöyryyttä ja halua ymmärtää. Meidän on kyettävä kohtaamaan kritiikkiä ja joskus epäreilujakin ennakkoluuloja – opeteltava ymmärtämään ihmisiä, yhteisöjä ja kulttuureja sekä tarpeita niiden takana. Paljon helpompaa olisi toistaa kapulakielisiä korulauseita sidosryhmäyhteistyöstä; sanasta, joka voi tarkoittaa mitä tahansa tai ei yhtään mitään.

Kiina ei ole Suomi

Konkreettinen esimerkki oppimisen haasteista on puuviljelmämme Etelä-Kiinassa, Guangxissa. Me muokkaamme maata ja yhteisöä alueella, jolla asuu yhtä paljon ihmisiä kuin koko Suomessa. Vastuumme Kiinassa ei siis ole ihan pieni. Me kannamme vastuutamme noudattamalla lakeja ja toimimme yhteistyössä viranomaisten, järjestöjen ja YK:n kehitysohjelman kanssa.

Mutta se ei riitä. Se antaa meille laillisen toimiluvan, muttei automaattisesti kaikkien alueella olevien hyväksyntää, sosiaalista toimilupaa. Suomesta käsin tämä saattaa herättää ihmetystä, mutta Kiinan näkökulmasta tilanne on täysin eri.

Meidän haasteenamme Kiinassa eivät nimittäin ole niinkään ne tuhannet ja välillisesti kymmenet tuhannet ihmiset, joille investointimme Kiinaan tuo uuden elinkeinon, uutta koulutusta ja terveydenhuoltoa. Ongelman ytimessä ovat ne ihmiset, joille näin ei käy. Ne, joiden elämässä mikään ei muutu. Ihmiset, joiden asema yhteisöön verrattuna heikkenee.

Me olemme oppineet tämän tekemiemme virheidemme kautta, ja voin vakuuttaa, että oppi on mennyt perille.

Tämä on ehkä mielenkiintoinen asia viestinnän ammattilaiselle. Meille Stora Ensossa yritysvastuuviestintä ei tarkoita joidenkin yhtiötä koskevien avainviestien mahdollisimman uskottavaa toistelemista. Joissain tilanteissa vastauksemme medialle, järjestöille ja paikallisyhteisölle on, että emme tiedä, mutta kehitetään tähän ratkaisu yhdessä.

Kuuntelemisesta ja oppimisesta on tietenkin seurattava jotakin konkreettista. Kiinassa me haluamme luoda positiivisen spiraalin, joka kehittää koko yhteisöä. Me luomme hyvinvointia ja autamme ihmisiä auttamaan itseään. Tarkoituksena on, että jonakin päivänä he pystyvät auttamaan myös kymmentä muuta. Mutta tämä muutos syntyy paikan päällä yhdessä paikallisyhteisön kanssa, ei kokoushuoneessa Suomessa.

Kuka on oikeassa?

Vieraan kulttuurin ymmärtäminen voi olla haastavaa, mutta toisinaan kyse on ihan suorasta arvoristiriidasta. Esimerkki tästä löytyy Brasiliasta, Etelä-Bahíasta, jossa Stora Enson puoliksi omistama sellutehdas Veracel toimii.

Veracel suojelee uhanalaista ja nopeasti katoavaa sademetsää Bahían alueella, ja istuttaa vuosittain 400 hehtaaria sademetsää. Sademetsien suojelu on äärimmäisen tärkeää Veracelille ja Stora Ensolle, ja eräs keskeisimmistä yritysvastuuhankkeistamme alueella. Meille suomalaisille tämä on iloinen uutinen, sillä tiedämme, että sademetsien säilyminen on tärkeää luonnon monimuotoisuuden ja uhanalaisten eläinlajien säilymisen kannalta.

Brasiliassa taas moni köyhä ihminen kokee, että sademetsän hakkaaminen polttopuiksi on hyväksyttävää, jos on kylmä ja nälkä, tai jos puun voi myydä ja siitä saadulla rahalla voi hankkia perheelle elannon.

Kumpi on oikeassa? Kumman hätä on suurempi ja kenen arvot ovat oikeat? Tästä vallitsee erimielisyyttä myös paikallisesti. Mutta erimielisyys ei tarkoita sitä, ettemmekö me voisi kohdata erilaisuutta, vaihtaa ajatuksia ja opetella ymmärtämään toistemme näkökulmia. Ei haittaa, vaikka suhtautuisimme toisiimme ennakkoluuloisesti tai jopa vihaisesti. Jos pystymme silti kuuntelemaan toisiamme ja edes yritämme ymmärtää, lisäämme molempien tietoa, ja voimme etsiä yhdessä parempia, kestävämpiä ratkaisuja.

Pommeja ja ruokaa

Sidosryhmien kuunteleminen synnyttää menestystarinoita. Yksi sellainen on syntynyt Stora Enson puuviljelmillä Laosissa. Stora Ensolla on Etelä-Laosissa pieni koeviljelmä, joka sijaitsee erittäin köyhällä seudulla lähellä Ho Chi Minh Trailia.

Alueelle pudotettiin Vietnamin sodan aikana taistelulentokoneista yli 2 miljoonaa tonnia pommeja. Maaperässä on sodan jäljiltä edelleen runsaasti räjähtämättömiä pommeja ja rypälepommeja, ja kylien lähettyvillä räjähtelee viikoittain, kun lapset löytävät maaperästä ja metsiköistä vieraita metalliesineitä ja leikkivät niillä. Maaperää, jota ei ole puhdistettu metallista ja räjähteistä ei voi myöskään tehokkaasti viljellä, mikä lisää alueen köyhyyttä. Keskustelemalla paikallisten kyläläisten kanssa Stora Enso on löytänyt Laosissa tavan toimia, joka hyödyttää sekä meitä että paikallisia kyläläisiä.

Ideana on tuottaa kyläläisille turvallista viljelysmaata. Ennen kuin perustamme Laosissa puuviljelmiä, putsaamme maaperän huolellisesti kaikista räjähteistä. Kun istutamme puurivejä, jätämme niiden väliin runsaasti tilaa maaviljelykselle. Paikalliset kyläläiset viljelevät puiden välissä riisiä, ja me pidämme huolta siitä, että viljelysmaa pysyy hyvässä kunnossa, että vettä ja lannoitteita riittää. Räjähdysriskiä ei ole vaikka viljelysmaata kuokkisi kuinka, ja alueella on saatu loistavia riisisatoja.

Kyläläiset myös työskentelevät puuviljelmillämme ja saavat siitä palkkatuloa. Osa kyläläisistä on storaensolaisia eli meillä vakituisesti töissä, ja lisäksi tarjoamme nuorille harjoittelupaikkoja ja koulutusta. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti yhdessä kyläläisten ja paikallisviranomaisten kanssa sellaiseen suuntaan, että se hyödyttäisi meitä kaikkia. Tähän mennessä hanke on ollut menestys ja kaikki osapuolet tyytyväisiä. YK:n kehitysohjelma pitää hankettamme esimerkkinä myös muille yrityksille Laosissa.

Itse pidän sitä osoituksena siitä, mitä maailmanlaajuinen vastuu Stora Ensolle tarkoittaa.

Avainsanat: ProComma 2/2011, Stora Enso, vastuullisuus