Parikymmentä vuotta sitten tein työkseni mediaa. Uutisaikakauslehden toimituspäällikkönä ja lehden uutisosaston tuottajana velvollisuuteni oli pysyä aina ajan tasalla siitä, mitä ulkomailla, taloudessa ja politiikassa tapahtuu. Käytännössä se tapahtui muun median, erikoistuneiden toimittajien ja avustajakunnan avulla. Nettiä käytin lähinnä sähköpostien lähettämiseen ja vastaanottamiseen. Matkapuhelin oli jo silloin, mutta Nokia 2110:lla vain soitettiin ja lähetettiin tekstareita.

Kesäloman koittaessa tuntui siltä, että nyt oli mediapaaston aika. Se onnistui helposti mökillä saaressa. Siellä ei ollut televisiota, radiosta kuuntelin vain merisäätä ja vanhoja sanomalehtiä silmäilin lähinnä saunaa sytyttäessä. Ainoa käyttämäni media oli painettu kirja. Niitä luinkin loman aikana pinokaupalla.

Kolmen median pääuutiset, Whatsapp ja Mese muistuttavat jatkuvasti maailman ja lähipiirin tapahtumista.

Nyt en tee enää mediaa, mutta viestintäkonsulttina, kansalaisena ja kuluttajana seuraan sitä entistä enemmän. Olen vanhan liiton miehiä siinä mielessä, että luen edelleen aamuisin printtiä ja katson iltaisin lineaarista televisiota. Sen lisäksi arkeni on läpeensä medioitunut. Ensimmäiset uutiset näen silmät avattuani sammuttaessani kännykän herätyksen. Puhelimen näytöllä ovat Ylen, Hesarin ja Iltasanomien uutisfeedit.

Töissä ruudulla ovat jatkuvasti auki Twitterin ja Facebookin ikkunat. Etenkin twiittejä tulee silmäiltyä enemmän kuin työteho sallisi. Se nyt vain on mukavaa tietää uutiset ensimmäisten joukoissa.

Uusin vempaimeni on Apple Watch, joka tärisee ranteessani saapuvien viestien ja uutisten merkiksi. Kolmen median pääuutiset, Whatsapp ja Mese muistuttavat jatkuvasti maailman ja lähipiirin tapahtumista.

Voisi kuvitella, että nyt jos koskaan olisin mediapaaston tarpeessa, kun loma juhannuksen jälkeen alkaa. Mitenköhän lienee?

Parissakymmenessä vuodessa viestintäteknologiasta on tullut osa minua – eikä se enää häiritse yhtään.

Pari asiaa on vuosikymmenet pysynyt ennallaan. Sauna sytytetään luetuilla sanomalehdillä ja mukaan mökille pakataan kasa kirjoja.

Muu onkin muuttunut radikaalisti. Mökille on jo vuosia sitten hankittu aurinkosähkö ja ostettu televisio. Maailman radiokanavat kulkevat puhelimessa mukana, samoin sosiaalisen median palvelut. Eikä puhelinta voi piilottaa, koska sillä pitää ikuistaa lomamaisemia kavereiden tykättäväksi. Uusi kellokin pysyy takuulla ranteessa mittaamassa halkojen hakkaamisen sykettä ja metsässä samoiltujen kilometrien määrää. Ja siinä sivussa täristämässä uutisia.

Parissakymmenessä vuodessa viestintäteknologiasta on tullut osa minua – eikä se enää häiritse yhtään. Jos en pysyisi saaressakin kärryillä maailman tapahtumista, olisin todennäköisesti hermostunut siitä, mitä en tiedä.

Pitääkö olla huolissaan?