Viestinnän pirstaloituminen muuttaa myös sitä, mistä politiikka saa sytykkeensä. Globaali talous tihenevine alustoineen erkaantuu entisestään kansallisesta päätöksenteosta. Samaan aikaan puolueiden tuntuu olevan aiempaa vaikeampaa saada kansan mandaattia yhteiskunnallisten muutosten tekemiselle. Macronit ja trumpit eivät ole perinteisen puoluekoneiston kasvatteja.

Tämä kehityskulku vaikuttaa myös siihen, miten päätökset syntyvät ja miten niihin vaikutetaan. Millaista on moderni edunvalvonta? Mikä yhteiskuntasuhteiden hoidossa on muuttunut ja mikä ei?

Poliittinen riski on palannut suomalaiseen(kin) sanavarastoon. Epävarmuus kansainvälisessä politiikassa korostaa riskiä ja politiikka on aiempaa ennakoimattomampaa myös Suomessa. Sen takia on tärkeää ymmärtää päätöksenteon taustat. Monimutkaistuva toimintaympäristö vaatii kykyä olennaisuuksien erottamiseen ja omien tavoitteiden priorisointiin.

Poliittisen agendan määrittelystä käydään kilpailua. Puolueiden kyky hallita ja kontrolloida politiikan agendaa on heikentynyt. Yksi henkilöbrändi voi haastaa kokonaisen poliittisen järjestelmän. Toisaalta yksittäisten henkilöiden, organisaatioiden ja yritysten mahdollisuudet vaikuttaa siihen, mikä agendalle nousee, ovat aiempaa paremmat.

Vaikuttamisen ja vallankäytön tavat ovat muuttuneet. Vallankäyttö pirstaloituu ja vakiintuneet vallankäyttötavat muuttuvat. Kanavat päättäjien pakeille ovat moninaistuneet ja toisaalta siiloutuneet. Eri toimijoiden roolit ja niiden väliset rajat hämärtyvät ja limittyvät. Asiantuntijuus on yksi keskeinen vallankäytön ja vaikuttamisen muoto, ja mielipidevaltaa käyttävät yllättävätkin tahot.

Vaikuttaminen ei tapahdu irrallaan ympäristön muutoksesta. On oltava rohkea: uudet vaikuttamisen tavat syntyvät vain yrityksen ja erehdyksen kautta. Edunvalvontaa ei voi tehdä irrallaan ympärillä olevasta muutoksesta. On ymmärrettävä oma toimintaympäristö laajasti ja hyödynnettävät spontaanisti muiden aloitteesta tai julkisuudesta nousevat mahdollisuudet. Viestinnän eri keinoja on turha erotella.

Mielipidejohtajuuden merkitys korostuu. Mielipidevaikuttajien tuki on yhä tärkeämpää ja suuren yleisön tuki resonoi myös kabineteissa. Kuka tahansa voi olla julkisen keskustelun herättäjä tai ilmiön aikaansaaja ja eri rooleista liu’utaan aiempaa vaivattomammin toiseen. Mielipidejohtajiksi nousevat uudet tahot ja sellaiseksi kannattaa pyrkiä.

Uudenlaiset koalitiot ovat tehokas tapa vaikuttaa. Uudet yhteiskunnalliset liikkeet täyttävät poliittisen tyhjiön. Allianssit voivat olla hyvinkin yllättäviä ja tuloksellisia. Yhteistyö on aiempaa tärkeämpää ja aito, kasvokkainen vuorovaikutus entistä arvokkaampaa. Todellinen kumppanuus muuttaa molempien tapaa ajatella ja toimia. Sen takia kumppaneita kannattaa hakea oman kuplan ulkopuolelta eikä sisäpuolelta.

Perustyökalujen merkitys ei vähene. Oma ajankäyttö ja persoona ovat edelleen tärkeimmät työkalut yhteiskuntasuhteissa. Puolueet ja päätösten viralliset valmisteluprosessit on tunnettava ja käytössä olevien työkalujen pitää tuntua omilta. Muutoin edunvalvonta jää tuuleen huuteluksi.