Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Julkaistu

Suuren organisaation viestintäyksikkö julkaisi intranetissä sisäisen viestinnän eli yhteisöviestinnän ohjeet. Havahduin. Minulle yhteisöviestintä on aina tarkoittanut organisaation koko viestintää, ei vain sisäistä puolta siitä. Tätä määritelmää opetin keväällä myös tiedottamisen kurssilla ammattikorkeakoulussa.

Kurssin nimi oli mielenkiintoinen episodi sielläkin. Opintovaatimuksiin oli vanhastaan kirjoitettu tiedottaminen, ja tullessani vetämään kurssia ehdotin nimen vaihtamista nykyaikaisemmaksi. Organisaatio- tai yhteisöviestinnän nimikkeitä ei kuitenkaan pidetty riittävän selkeinä ja kuvaavina opiskelijoille, joilla ei ole aiheesta ennakkokäsitystä. Tiedottamisella siis mentiin.

Myöhemmin keväällä tarjosin yhteisöviestinnän perusteiden kokonaisuutta toiselle koulutusorganisaatiolle. Palaute oli: yhteisöviestintä nimenä ei motivoi osallistujia, ja se pitäisi tehdä vetävämmäksi. Ehdotin nimikkeitä Organisaatio viestijänä tai Tiedottamisen perusteet – vaikka tiedottaminen tuntui minusta onnettoman vanhakantaiselta, suppealta ja yksisuuntaiselta.

Tavallista on, että alan ulkopuolisille yhteisöviestinnän sisältö ei hahmotu oikein mitenkään. Vaihtoehtoisesti se ymmärretään vain organisaation sisäiseksi viestinnäksi. Sisäistä viestintää paremmin kuvaava termi on työyhteisöviestintä, jota Elisa Juholin lanseerasi sisäisen viestinnän perilliseksi jo vuosia sitten.

Yhteisöviestintä oli pitkään alan oppiaineen nimi Jyväskylän yliopistossa. Nyt sielläkin oppiaineeksi on vaihtunut viestinnän johtaminen – sinänsä kätevää julistaa, että meidän yliopistosta tullaan suoraan johtamaan muita. Helsingin yliopisto pitäytyi pitkään neutraalissa viestintä-nimessä, mutta organisaatioviestinnän profiilin perään on huudettu sielläkin. Tällä hetkellä Helsingin hakukohde on laventunut politiikan ja viestinnän kandidaattiohjelmaksi.

Ovatko ”väärinymmärtäjät” sitten välttämättä väärässä? Joskus käsitteitä on tarpeen tomuttaa, eikä jokin termi avaudu tai oikene sillä, että joukko puhdasoppisia toruu muita sormi pystyssä.

Tein aikoinaan pro graduni kansalaisjournalismista. Akateemisen yhteisön määrittelemänä kansalaisjournalismi tarkoitti ammattilaisten tekemää journalismia, jossa tavallisten ihmisten ääni ja asiantuntemus kuuluvat vahvoina. Tätä määritelmää ei kuitenkaan kukaan oikeastaan ehtinyt edes ajatella läpi, kun esiin rynnisti sosiaalinen media ja kansalaisjournalismi samaistui kansalaisten tai tavisten tekemäksi sisällöksi.

Esimerkki osoittaa, että raivokas määrittely ja saivartelu eivät auta silloin, kun jokin sana ottaa ihmisten suussa jonkin muodon. Nyt laskusuhdanteessa on yhteisöviestintä-sana. Onko se jäämässä joksikin, jota opetettiin Jyväskylässä parikymmentä vuotta mutta josta ei kukaan sen jälkeen kuullut mitään?

Olen aiemmin käsitellyt titteleitä Aikuisopiskelija-blogissani.

Kirjoittaja

Sinua saattaisi kiinnostaa myös