”Sen opin, kuinka tärkeää on, miltä asiat näyttävät!” Näin puuskahti suomalainen yritysjohtaja, joka oli juuri vedetty mediassa kölin alta. Hallituksen puheenjohtaja komppasi, että lainmukainen toiminta ei riitä: toiminnan pitää myös näyttää hyväksyttävältä.

Johtaja oli järjestellyt asioita kavereiden kesken niin kuin ennenkin – ja hyötynyt siitä vähän myös itse. Hän ei tehnyt laittomuuksia, mutta sormea heristävä maailma oli ympärillä muuttunut. Johtajan toiminta joutui nyt epäilyttävään valoon. Hänen selityksensä eivät uponneet.

”Abiristeily kuohuttaa: katastrofi vai turhaa valitusta?” Näin otsikoi MTV3 juttunsa tapahtumasarjasta, jota saimme seurata muutaman helmikuisen päivän.

Risteilevät abiturientit olivat tyytymättömiä saamaansa palveluun. Laivalta lähti heti tekstiviestejä, Facebook-updeittauksia ja twiittauksia, jotka päätyivät median otsikoihin. Yhtäkkiä me kuulimme, että laivalta oli viina loppu ja että henkilökunta puhui vain venäjää.

Nuoret uskaltavat nykyisin sanoa sanottavansa, ja heillä on välineet tehdä se saman tien.

Maailmasta on tullut medialisoitunut, läpinäkyvä ja nopea. Todellisuuksien taisteluita tarjoillaan eteemme jatkuvalla syötöllä. On yhä vaikeampaa arvioida, mikä on ”totta” ja mikä ei.

Parkkiintunut yritysjohtaja ja herkkähipiäiset abiristeilijät kertovat samasta ilmiöstä. Nykymaailmassa mikään ei pysy salassa, ainakaan pitkään.

Johtajasta tuli brändiriski. Risteilyn järjestäneelle yritykselle abien mediarynnäköstä taas tuli akuutti johtamiskysymys. Brändihaaste iski yllättäen ja salakavalasti. Lopulta on yhdentekevää, mitä laivalla todella tapahtui. Kiinnostavin versio jäi elämään.

Esimerkit kertovat siitä miten julkisuudessa käydään jatkuvaa todellisuuksien taistelua. Ne kertovat siitä miten brändi, johtaminen ja uudet sukupolvet liittyvät nykyisin yhteen.

Maailman muutos kulminoituu juuri brändissä ja sen johtamisessa. Aalto pyyhkäisee, asiat unohtuvat nopeasti ja pulpahtavat taas varoittamatta pinnalle.

Johtamisesta on tullut tasapainoilua. Strategiatyössä on muotia dialogi. HR on oman porukan lisäksi myös asiakkaiden ymmärtämistä. Ja markkinointi on yhdessä tekemistä kaikkien kanssa.

Tämän kaiken äärellä viestintäihmiset tekevät työtään kieli keskellä suuta. Vaikka läpinäkyvyyden vaatimukset painavat päälle, laki ja sopimukset ”tiedottamisesta” velvoittavat edelleen.

Miten brändiä sitten voi yrittää johtaa?

No, ennaltaehkäisevästi. Tyytyväisiä ihmisiä ei tarvitse pelätä. Kannattaa siis johtaa niin, että ihmiset pysyvät tyytyväisinä. Sekä työntekijöinä että kuluttajina.

Fiksua on myös tiedostaa, että joskus se kolahtaa kuitenkin. Ja kun tilanne on päällä, avoimuus auttaa. Aidon oloinen synnintunto varjelee brändiä enemmältä harmilta, pönöttävä salailu taas tuhoaa sitä lisää.

Loppujen lopuksi brändin johtamisessa on kyse aika maalaisjärkisestä toiminnasta. Ja siinähän ei ole mitään uutta, oli uusia sukupolvia tai ei.

Bella Figura eli ulkonäkö ratkaisee. Siitä kannattaa huolehtia, mutta lopulta kaikkein tärkeintä on kuitenkin sisäinen kauneus. Se säteilee myös ulospäin.

Avainsanat: , , , , ,

Yhteistyökumppanit

Gonin/Creative

KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi