Tiedeviestinnän tehtävä on tarjoilla faktaa paloiteltuna ja sopivan kokoisina annoksina. Popularisoida tieteellistä tutkimusta, mutta pysyä kuitenkin kohtuuden rajoissa, ja välttää otsikon kaltaisia ylilyöntejä aiheesta Poron lisäravinto muuttuvassa ilmastossa. Toisaalta, näin joulun alla tällä otsikolla saattaisi saada useampia kiinnostumaan porotutkimuksesta.

Miten sitten tehdään tolkkua tieteestä? Tärkeää on tuntea se tutkimusaihe, mitä ryhdytään avaamaan kansankielelle. Haastavaksi sen tekee monitieteinen tutkimusorganisaatiomme – alojen kirjo vaihtelee antropologiasta oikeustieteisiin. Myös tutkijalta vaaditaan suurta kärsivällisyyttä selittää humanistiviestijälle arktisella merijäällä muodostuvien kuurankukkien kemiallisten merkkien löytyminen korkealta jäätiköltä ja tämän tieteellisen läpimurron merkitys. Tärkeää on myös luottamus ja ajan tuoma kokemus molemmin puolin. Tämä tosin pätee varmasti kaikkeen elämän varrella, aina talousviestinnästä avioliittoon.

Tiedeorganisaatiossa työskentelevä tiedeviestijä työllistää itsensä moninkertaisesti, jos vain toimii välikätenä tutkijan ja kaikkien mahdollisesti aiheesta kiinnostuneiden välillä. Yhteistyössä tutkijan kanssa kohderyhmien ja kanavien miettiminen, aikataulutus ja seuranta sitouttavat niin viestijän kuin tutkijankin yhteiseen missioon.

Kuunteleminen, palautteen vastaanotto ja antaminen sekä kannustaminen vaikuttaa pidemmällä aikajänteellä koko organisaation viestintäkulttuuriin. Kun tutkija hyvien viestintäkokemusten innoittamana tulee juttelemaan tutkimusblogi-ideastaan, ei viestijä voi olla hymyilemättä tyytyväisenä. Ei myöskään silloin kun taitavana viestijänä tunnettu tutkimusprofessori lähettää lisätietoja myöten täydellisen tiedotteen napakalla otsikolla: Tarvitsemmeko jäälle oman perustuslain.

Tiedeviestinnän haasteita ovat resurssit ja tarpeellisuuden todistaminen. Yliopistojen oma rahoitus pienenee jatkuvasti ja monet toiminnot pyörivät projektirahoituksen turvin. Jos tiedeviestintää ei nähdä tutkimusprojektia tukevana osana, jää viestinnän tehtäväksi projektin tuloksena syntyneen artikkelin tiivistäminen tiedotteen muotoon päivää ennen tutkimusprojektin loppuraportin palauttamista. Viestinnän tulosten mittaaminen ja oman työnsä merkityksen osoittaminen on tärkeää.

Positiivista on se, että tieteellisen tiedon tarve lisääntyy jatkuvasti. Halutaan ymmärtää ilmiöitä ja vaikuttaa kehitykseen. Arktinen alue on kuuma aihe. Ilmaston lämmetessä mannerjäätiköt sulavat nopeammin kuin ehtivät kasvaa. Ilmastonmuutoksen seurauksena jään ja ikiroudan alta paljastuvat öljy-, kaasu- ja mineraalivarat, uudet lyhyemmät merireitit Aasiaan. Turismi ja alkuperäiskansojen sopeutuminen muuttuviin elinoloihin ovat kaikki aiheita, jotka kiinnostavat maailmanlaajuisesti.

No, miten sen Petterin sitten käy? Kohtuullisen hyvin. Poroja on paljon, ne eivät ole uhanalaisia ja sopeutuvat aika hyvin lämpenevän ilmastoon muuttamaan luontoon. Haasteina poroilla ovat muun muassa ihmisen paikoittain aiheuttama liikalaidunnus ja ilmastonmuutoksen pidentämän syksyn seurauksena umpijäähän jäätyvät jäkälämaat.

Joulupukin matka on siis ainakin porojen osalta turvattu.

Avainsanat: Petteri Punakuono, popularisointi, tiede, tiedeorganisaatio, tiedeviestintä