Ranskan presidentinvaalien jälkeen moni tiedotusväline kirjoitti uuden presidentin etunimen François väärin, ilman tarketta: Francois. Usein oikea ja väärä asu vuorottelivat samassa jutussakin.

Horjunta saa tarkkaavaisen lukijan miettimään, onko artikkeli koottu raa’asti leikkaa ja liimaa -menetelmällä eri teksteistä. Usein epäily onkin aiheellinen; aina se vie uskottavuutta.

Yhdenlaista äärimmäisyyttä edustaa ehkä suuren lehden artikkeli, jossa ensin kirjoitettiin Valko-Venäjästä ja sitten Belaruksen metsistä. Kirjoittaja ei ollut tajunnut, että hänen englanninkielisen lähteensä käyttämä nimi Belarus tarkoittaa Valko-Venäjää.

Väärän nimiasun käyttö voi sekin viedä uskottavuutta. Voiko Kroatian puolustusministerin nimi todella olla Anthony Kotromanovic? Vai olisiko sellainen nimi kopioitu – ajattelematta ja tarkistamatta – englanninkielisestä uutisesta, jossa Ante Kotromanovićiin viitataan noin tuttavallisesti?

Mitä enemmän lukija kiinnostuu tekstin sisällöstä, sitä todennäköisempää on, että hän etsii tietoja Googlella. Silloin hän huomaa, jos tekstissä on kirjoitettu nimiä väärin. Tai sitten väärällä nimiasulla ei löydy tietoja, ei ainakaan kunnollisia.

Aina ei ole aikaa tarkistaa tekstejä saati yksittäisiä nimiä. Lisäksi useinkaan ei ole kiistattoman oikeaa vastausta. Esimerkiksi kreikkalaisten nimien kirjoittamisesta monia standardeja ja käytäntöjä, jotka johtavat usein eri asuihin (Hania, Haniá, Chania, Khania).

Kaikkien nimien tarkistaminen veisi usein suhteettomasti aikaa. Täydellisyyden tavoittelun ja holtittomuuden välissä on kuitenkin paljon vaihtoehtoja. Lisäksi nimien tarkistaminen edistää usein asiasisällön tarkistamista.

Eri kulttuuripiireihin kuuluvat nimet ovat englanninkielisessä uutisaineistossa erittäin yleisesti väärin kirjoitettuja. Copypaste-journalismissa ja pikakääntämisessä virheet siirtyvät sellaisinaan suomenkieliseen tekstiin. Niinpä virheiden paljous kertoo muustakin kuin huolimattomuudesta.

Avainsanat: oikeinkirjoitus, vierasperäiset nimet