Kovinkaan moni viestijöistä ei taida kuvailla itseään sanalla myyjä. Tuolla m-sanalla saattaa olla vieläkin hieman negatiivinen kaiku – se ehkä viittaa tuputtamiseen tai tyrkyttämiseen. Mutta myynti on itse asiassa jotain aivan muuta: se on auttamista, vakuuttamista, vuorovaikutusta ja ratkaisujen etsimistä.
@MarkkuVierula käsitteli mm. tässä blogissaan tarvetta markkinoinnin ja viestinnän integraatioon. Lisäisin tähän yhtälöön vielä yhden muuttujan, myynnin. Myynnin lisääminen tuo yhtälöön paitsi kokonaisvaltaisemman ja yhtenäisemmän taustan tekemiselle ja palautekanavan asiakkaiden maailmaan, mutta myös lisää hyvää yrityksen viivan alle.
Toisaalta viestijä on lähtökohtaisesti oman osaamisensa myyjä, joten myyntitaitojen kehittäminen on satsaus omaan osaamiseen.
Jo Peter Drucker aikanaan lausui, että yrityksen tehtävä on hankkia ja hoitaa asiakkaita. Jos tuotteita tai palveluita ei kukaan osta, ei yritys voi toimia kannattavasti. Myynti on keino tarjota palveluita tai tuotteita asiakkaille erilaisessa vuorovaikutuksessa eri kanavien kautta. Myynti on keskustelua, vakuuttamista ja ratkaisujen tarjoamista. Isossa kuvassa olemme kaikki myyjiä: myymme omia ideoitamme ja etsimme asiakaskuntaa viesteillemme.
Lainasin kappaleen otsikon Ellun Kanat Oy:n @kirsipiha’lta. Kuuntelin häntä innostuneesti 12.5. Suomi Myy -seminaarissa, jossa hän totesi myynnin ja viestinnän suhteesta seuraavaa: ”viestintä on myynnin paras kaveri”. Viestinnällä saadaan luotua kiinnostavuus ja houkuttelevuus yritystä tai palvelua kohtaan, joka helpottaa myyntiä ja myös ostamista.
Me kaikki yrityksessä töissä olevat yritämme eri keinoin vakuuttaa sisäiset ja ulkoiset sidosryhmämme siitä, että tarjoamme juuri sellaisen ratkaisun, jonka kulloinenkin kohdeyleisömme tarvitsee. Tästä voisi ehkä vetää sellaisen johtopäätöksen, että me olemme kaikki myyjiä, toimitusjohtajasta lähtien.
Omassa arjessani työskentelen myynnin parissa työkalunani pääasiassa sisäisen viestinnät keinot ja kanavat. Onnistumistani mittaan sillä, kuinka hyvin pystyn myymään (viestimään) asiani sisäiselle yleisölleni, on sitten kyse viranomaisohjeistuksesta tai uudesta palvelusta. Kun joku kysyy minulta, mitä minä teen, vastaan (hieman hymyillen), että myyn itseäni. Sitähän minä päivät teen, myyn asiantuntemustani sisäiselle yleisölle. Voinko kutsua itseäni viestinnän ammattilaiseksi ja työskennellä samalla myynnin parissa? Väitän, että voin ja toisaalta onnistumisen kannalta myynti- ja viestintäosaamisen yhdistelmä on aivan välttämätön.
Ole avoin ja oma itsesi: aitous ja avoimuus myy, rakentaa luottamusta ja vakuuttaa.
Myyminen on vakuuttamista. Kun uskot itseesi, saat muutkin vakuuttumaan ja tämä on kai yksi jokaisen viestijän tärkeimmistä tavoitteista. Unohdetaan siis se, että myynti on tuputtamista ja tyrkyttämistä. Hyvä viestijä on hyvä myyjä ja hyvä viestijä ymmärtää myyntitaitojen merkityksen myös oman ammattiosaamisensa näkökulmasta.
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi