Walle Jenytin, 90-vuotias ProComin seniori, jonka tapasin heinäkuun helteessä, kuuluu viestijöiden sukupolveen, jonka tehtäviin kuului teettää elokuvia. Kyllä, luit ihan oikein. PR-mies 1960–80 -luvuilla saattoi olla mukana sunnittelemassa ja käsikirjoittamassa yrityksen tai yhteisön toimintaa esittelevää elokuvaa. Walle Jenytin toimi Talouselämän AV-päivien järjestäjänä, joskus myös kansainvälisessä tuomaristossa. ”Osattiin sitä ennenkin, minusta jopa paremmin”, Jenytin sanoo.

Visuaalinen viestintä kuului viestijöiden työhön. PR-filmejä tehtiin ammattitaidolla. Suomalaiset pärjäsivät maailmalla erinomaisesti tilauselokuvien kilpailuissa, joihin taustayhteisö Taloudellinen tiedotustoimisto lähetti elokuvia arvioon.  Muilla oli ”liikaa puhuvia päitä”, kuten Jenytin kuvaa: ”Suomalaiset luottivat laadukkaiden, asiapitoisten viestintä-, miljöö- ja tuotekuvien voimaan”.

Filmit kertoivat yritysvastuusta

Kolmekymmentä vuotta sitten oli trendikästä tehdä still-kuvista multivisioita. Saksassa hiljattain palkittu ProComin dokumentti Viestintä 7.0. on tuonut esiin tämän osan historiaa, mutta varsinainen kultakausi yritysten visuaalisuuteen luottavassa viestinnässä elettiin siis jo pari vuosikymmentä aiemmin, Jenytin huomauttaa: ”Firmat luottivat elokuva-alan osaajiin kertoessaan tuotteistaan, teollisuusprosesseistaan ja yritysvastuustaan”. Niinpä niin, arvot ja vastuu olivat olennainen osa yritysten tarinankerrontaa jo silloin.

Esimerkiksi vuonna 1981 Suomi-Filmin rinnalla elokuvia tehtailleen Sektor-filmin luontoa puolustava tietoisku Vampyyri palkittiin Mainoselokuvien Oscarilla Amsterdamissa jättäen vähempään arvoon 14 000 mainosta ja tietoiskua 40 maasta. Yksi PR-alan konkareista, Tuure A. Korhonen, josta ilmestyi hiljattain syntymäpäivähaastattelu HS:ssä, jätti päivätyönsä Wulffin markkinointipäällikkönä, perusti yhtiön ja teki elokuvia 17 vuotta ilmeisellä menestyksellä, koska sai 70-luvun taiteilijapiireissä lisänimen ”elokuvaporvari”. Eräs hänen elokuvistaan, yksi sadan joukosta, kuvasi Outokummun kuparikaivoksen rakentamista sissien piirittämillä Filippiineillä. Monet yritysten PR-elokuvat sopivat ulkoasiainministeriön maakuvatyöhön.

Kuva: PR-filmien keskeiset vaikuttajat Tuure A. Korhonen ja Walle Jenytin (oik.) 1971 Barcelonassa.

Teollisuuden tietoiskuja koululaisille

PR-elokuvat kertoivat firmojen tuotteista, mutta olivat samalla hyvin tärkeitä yhteiskunnallisia tietoiskuja. Fazerin tiedotuspäällikkönä ja myöhemmin Taloudellisen tiedotustoimiston AV-keskuksen päällikkönä toimineen Jenytinin mukaan filmejä tuotettiin ensisijaisesti ulkomaille, festivaali- ja messukäyttöön suurille yleisöille, mutta AV-keskus levitti niitä myös kotimaan koulujen opetustoimintaan. ”Nuoret saivat sillä tavalla käsityksen millaista on työnteko lasitehtaassa tai leipomossa”, Jenytin kertoo.

Yrityselokuvat kertovat yhteiskunnan muutoksesta.

Tilauselokuva 1960–80 -luvuilla ei ollut mikään tylsä ja mahtipontinen ”me ollaan maailman parhaita” -Suomi-esitys, vaan usein taiteellinen tai vähintäänkin elämyksellinen, kuten Aito Mäkisen Marimekolle tekemä filmi tai Postisäästöpankin kaupungistumisesta kertova elokuva, jossa nähtiin välähdyksiä Tukholmasta ja Pariisista suur-Helsingin visioinnin vertailukohteina. Jari Sedergrenin ja Ilkka Kippolan Dokumentin utopiat (2015) kertoo ansiokkaasti millaisia yritysten dokumenttielokuvia ja tietoiskuja Suomessa tehtiin, mutta kuka kirjoittaisi teoksen PR-elokuvista viestinnän näkökulmasta? Sadat teollisuusfilmit odottavat katsojaansa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) arkistoissa.

Yrityselokuvat kertovat yhteiskunnan muutoksesta. Wärtsilän Arabian tiedotuspäällikkönä toimineen Sirpa Nykäsen mukaan yrityksessä harjoitettiin ”hieman ei-kaupallisempaa PR-filosofiaa” eli lähetettiin viestejä yrityksestä alan eettistä normistoa noudattaen (Sedergren-Kippola, 377).

Millaista tämän päivän viestintä on PR-mies Jenytinin mielestä? ”Pinnallista ja vailla syvyyttä. Kieli on köyhtynyt. Nyt eletään aivan päiväperhosina ja tuntuu siltä, että kertakäyttöisyys on valtaamassa maailman”, hän sanoo. Syynä on useimmiten kiire sekä se, ettei kirjoja enää lueta. Lyhyet twiitit syövät aikaa esimerkiksi runojen lukemiselta. ”Osataanko enää edes kirjoittaa käsin?” hän kysyy.

Walle Jenytinin lisäksi elossa on vielä muutama upea tietolähde, jotka olisivat kullanarvoisia PR-elokuvien tutkimisessa organisaatioviestinnän kannalta. Pankit, vakuutusyhtiöt, Valio, Paulig, UPM, Fazer… Palanen yritysviestinnän elokuvallisen kerronnan historiaa odottaa siis (käsi)kirjoittajaansa ja tutkijaansa. Puhumattakaan kaupunkielokuvista, joista saisi ihan oman näkökulmansa.

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

Kirjoittajan arkisto

Avainsanat: , , , ,

Kirjoittaja on ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n toimitusjohtaja.

Yhteistyökumppanit

STT Viestintäpalvelut
Gonin/Creative
GRANO
T-media

KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi