Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Julkaistu

Keskustan eduskuntavaaliehdokas Laura Kolbe haluaa poliittiseen viestintäkulttuuriin lisää dialogia toisten ohi puhumisen sijasta. ”Selkeästi puhuttu on selkeästi ajateltu.”

Laura Kolbe, miksi pyrit eduskuntaan?

Uskon ”sivistyneistön rooliin” eli akateemisesti koulutetun velvollisuuteen osallistua yhteiskunnallisen vaikuttamiseen. Minua kiinnostavat kysymykset, jotka liittyvät kansalliseen kulttuuriperintöön, maaseudun ja kaupungin väliseen suhteeseen, Suomi-kuvaan ja Suomen asemaan ja omakuvaan osana Eurooppaa.

Keskusta on puolue, joka on ihmisen asialla ja keskellä ääriliikehdinnän välissä. Se sopii minulle. Arvostan presidentti Kekkosen elämäntyötä ja se liittyy keskustaan. Olen kokenut vierautta vanhojen suurten kaupunkipuolueiden (kok, sdp) kohdalla. Myöskään vihreiden oikeassa olemisen vimma ei tunnu omalta.

Millaisia asioita haluat erityisesti edistää, jos sinut valitaan?

Tunnuslauseeni on: Kolben K-linja – koulutus, kulttuuri, kirjastot.

Miten arvioisit poliittista viestintäkulttuuria Suomessa? Miten sitä tulisi kehittää?

Haluaisin lisätä dialogisuutta. Nyt puhutaan – usein suorastaan karjutaan – ohi toisen puhujan. Haluaisin siirtyä yhden totuuden kulttuurista kohti moniäänisyyttä ja vuorovaikutteista keskustelua. Toivoisin enemmän asia-asiaa ylenpalttisen tunnehölön sijaan. Medialla on tässä suuri rooli, vaikka sosiaalinen media onkin lisännyt äänten kirjoa.

Keitä poliitikkoja arvostat viestijöinä?

Poliitikkoja, joilla on karismaa, innostusta, ideologia kunnossa ja rakentava visio tulevaisuudesta. Selkeästi puhuttu on selkeästi ajateltu. Populismi ei ole minun leipälajini.

Kuinka tärkeää poliitikolle on, että hänellä on vahva henkilöbrändi?

Helsingissä on vaikea pärjätä vaaleissa, jos ei ole jonkinlaista yleistä tunnettavuutta ja/tai kunnallispoliittista kokemusta. Oma julkinen kuvani liittynee kulttuuriin, helsinkiläisyyteen, urbanismiin ja akateemiseen kansalaisuuteen ja osaamiseen.

Miten suhtaudut vaikuttajaviestintään eli lobbaukseen?

Se on osa demokratiaa, mutta joskus siinä menevät ”vellit ja puurot” sekaisin. Lobbareita toimii liikaa poliittisina avustajina ja ministeriöissä.

Millaisia viestintäkanavia sinä käytät vaalikampanjassasi?

Käytän paljon perinteisiä keinoja: ilmoituksia päälehdissä, ihmisten tapaamista turuilla ja toreilla, osallistumista vaalipaneeleihin ja vaalikoneisiin vastaamista, vaalitilaisuuksia erilaisissa helsinkiläisissä kohteissa sekä vaalikävelyitä ja ratikka-ajeluita eri teemojen mukaan. Uusia keinoja ovat sosiaalisen median kanavat Facebook ja Twitter. Twiittausta vasta harjoittelen enkä ole päässyt oikein vielä sen makuun.

Mikä on sinulle median kuluttajana kaikkein mieluisin viestintäkanava?

Se on yhdistelmä vanhaa ja uutta. Kuulun puoli-yhdeksän-uutiset- ja sanomalehtisukupolveen, mutta uusimmat uutiset saan kyllä valtamedioiden kännykkäviestinnän kautta.

Mikä on pahin viestinnällinen mokasi?

Lähes 20 vuotta sitten vedin YLE:n TV 1:ssä Pidot Tamminiemessä -keskusteluohjelmaa yhdessä Jari Ehrnroothin kanssa. Halusin löytää ohjelmaan asian, joka parhaiten ilmensi eurooppalaisuutta ja maanosamme kulttuurista identiteettiä ja osaamista. Päädyin leivokseen, joka on kaupunkilainen, sosiaalinen ja nautinnollinen.

Asetin leivokset liinalla peitettyinä Kekkosen kodin suuren, kullatun rokokoohenkisen pöydän keskelle. Kun herkut paljastuivat, ymmärsin tv-keskustelijoiden epäuskoisista katseista, kuinka poliittista ruoka voi olla.

Jos liinan alta esiin olisi ilmestynyt lenkkimakkara, kossupullo tai korvapuusti, olisin saanut suopeaa hyminää. Nyt aloin saada palautetta katselijoilta, toimittajilta ja tuttavilta. Olin leivoksineni osunut johonkin sellaiseen kulttuuriseen Suomikuva-kipupisteeseen, jonka seurauksia en osannut odottaa. Sain lisänimen ”Torttu-Kolbe” eikä sen sävy aina tavoitellut ylevää.

Kirjoittaja

  • Jarno Forssell

    ProComin toimitusjohtaja, VTM. Aiemmin toiminut johtavana konsulttina Pohjoisranta BCW:ssä, viestintäalan yrittäjänä Mediatalo Reportterissa sekä päällikkötoimittajana mm. Suomen Kuvalehdessä, MG:ssä, Ylioppilaslehdessä ja Yliopisto-lehdessä. Harrastuksiin kuuluvat historia, kirjat ja meri – ja niiden yhdistelmät.

    Lue lisää kirjoittajalta

Sinua saattaisi kiinnostaa myös