Huomenna perjantaina julkaistaan Viestinnän eettisen neuvottelukunnan laatimat omaan aikaamme päivitetyt Viestinnän eettiset ohjeet. Viestintäjärjestöjen yhteinen elin VEN ottaa käsiteltäväkseen jäsenten sille osoittamia viestinnän etiikkaa käsitteleviä asioita. Tässä olisi tuore pähkinä purtavaksi.
Viestinnän eettisten sääntöjen mukaan viestijän tulee ”tuoda selkeästi esiin työnantajansa tai toimeksiantajansa osuuden sitä koskevan viestin tai julkaisun sisältöön”. Lisäksi lausutaan, että viestinnän tulee tuoda ”avoimesti esiin olennaiset omat sidonnaisuutensa ja intressinsä”.
Erityisen haastava kenttä tässä suhteessa on sosiaalinen media: Twitter, Facebook, Linkedin ja Instagram. Jos tykkään, jaan tai kommentoin asiakastani koskevaa twiittiä, postausta tai kuvaa, pitääkö minun samalla ilmaista olevani asiakassuhteessa kyseiseen firmaan?
Asia on aika selvä sellaisille viestijöille, jotka ovat yhden yrityksen tai yhteisön palveluksessa. Hänen voidaan olettaa edustavansa työnantajaansa lähes kaikissa julkisissa tilanteissa. Heidän Twitter-tilinsä esittelyssä useimmiten myös käy ilmi, missä he ovat töissä.
Tilanne muuttuu haastavaksi meidän viestintäkonsulttien kanssa. Esimerkiksi minulla itselläni on puolen tusinaa ”omaa” asiakasta ja toistakymmentä asiakasyhteisöä, joita konsultoin tai valmennan satunnaisemmin. Pitääkö minun pitää näppini irti niitä koskevista sisällöistä vai lisätä profiiliini lista asiakkaistani?
Itse olen tulkinnut eettistä sääntöä väljästi silloin, kun kyseessä on positiivinen uutinen. Olen huoletta – oikein tai väärin – jakanut Nordean ja Suomen Pankin ekonomistien analyysejä, Tekesin pääjohtajan twiittejä ja Alma Median julkaiseman Kauppalehden juttuja. Mainitsematta erikseen, että ne ovat asiakkaitani.
Entä jos twiittien sävy muuttuu asiakkaan kilpailijaa arvostelevaksi?
Elokuun lopussa huomioni kiinnittyi tunnetun viestintäkonsultin twiittiin, jossa hän otti vahvasti kantaa kahden yrityksen väliseen kiistaan, jossa Yritys X haluaa lisätä omistustaan Yrityksestä Y, jonka toimiva johto puolestaan vastustaa pyrkimystä. Konsultti asettui selvästi jälkimmäisen yrityksen puolelle.
Yksi twiitti olisi mennyt ”huolestuneen kansalaisen” piikkiin ja jäänyt mielestä. Mutta twiitit jatkuivat ja muuttuivat isompaa yritystä aggressiivisesti kritisoivaksi:
- ”Yritys X kaivaa verta nenästään. Maine meni.”
- ”Yritys X kyykyttää Yritys Y:tä. Vihamielinen nurkanvaltaus on tahraista. Maine ei taida olla Yritys X:lle niin tärkeää.”
- ”Vihamielinen valtaus on riski valtaajalle. Mitäköhän Yritys X:n suuromistajat oikein kelaavat? On siinä maineriski.”
Sanon suoraan, että minusta ei ole tässä asiassa tuomariksi, sillä Yritys X on asiakkaani. Mutta itse en olisi valmis ottamaan omaan konsultinmaineeseeni riskiä, että ampuisin puskista asiakkaani kilpailijaa. Ja toivon totisesti, että tulkintani yllä kuvatusta twiittailusta menee metsään.
Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:
Avainsanat: eettisyys, etiikka, Viestinnän eettiset ohjeet, viestintäkonsultointi
Kirjoitettu 3.9.2015
Yhteistyökumppanit
KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi
Keskustele aiheesta "Saako viestijä ampua puskista?"
Hanna Salminen
Kiitos Jarno, kun otit eettiset pohdinnat esille, sillä ne koskevat nykyisin mielestäni yhä useampaa viestinnän ammattilaista: viestintätoimistoissa työskentelevien lisäksi meillä on yhä enemmän itsenäisinä ammatinharjoittajina toimivia ihmisiä. Se, missä eettisyyden rajat menevät, ei ole aina niin yksiselitteistä. Ylilyöntejä tapahtuu varmasti, ja joskus huonon ja hyvän maun rajan tunnistaa vasta, kun sen on ylittänyt. Sen jälkeen onkin sitten pahoittelujen aika.
Jatkoin asian pohtimista työstämällä apukysymyksiä, joilla omaa eettisyyttään voisi testata etukäteen:
Mitä itselleni tarkoittaa omien taustojen eettinen esilletuonti? Riittääkö, että kerron omassa esittelyssäni olevani viestintäkonsultti, vai pitääkö asiakassuhde tuoda esiin jokaisessa asiakkaaseeni liittyvässä päivityksessä ja twiitissä, vai onko minun parasta pidättäytyä asiakasta koskevista aiheista kokonaan? Kaikkien näiden suuntien edustajia löytyy.
Olennaista on lisäksi erottaa itse ja auttaa muitakin erottamaan verkossa villakoiran ydin: ovatko verkossa esittämäni mielipiteet omiani vai asiakkaan maksamia? Ja jos päädyn jakamaan asiakkaaseeni liittyviä mielipiteitä, ilmaisenko ne myönteisinä vai kielteisinä ja missä tyylilajissa? Jaanko tiedotteita, median julkaisemia juttuja vai aivan jotain muuta?
Kuinka paljon voin luottaa vastaanottajien medialukutaitoon ja kriittisyyteen? Aina joku saattaa loukkaantua, mutta oma linja on hyvä pitää selkeänä asiakkaasta ja asiasta riippumatta. Ja jos joku ottaa esille taustat ja sidonnaisuudet, kannattaa itse olla ensimmäisenä vastaamassa tähän läpinäkyvyyden peräämiseen. Jos selvitys ei mahdu ensimmäiseen 140 merkkiin, niin seuraavaan twiitttiin kannattaa sitten laittaa ”ilahduttaa/harmittaa asiakkaani XX:n puolesta…”
Jälkipeliä syntyy aina, kun tunteet nousevat pintaan. On mielenkiintoista seurata, ketkä ja missä sitä käyvät.
Seuraavin pohdinnoin palautan keskustelun konsulteilta vielä jokaiselle viestinnän ammattilaisille: Meistä useimmilla on myös erilaisia itsellemme tärkeitä asioita ja ismejä, joiden puolella olemme. Kuulumme järjestöihin ja liittoihin ja olemme passiivia jäseniä tai aktiivisia vaikuttajia, vaikka välillämme ei välttämättä ole rahaan liittyvää suhdetta. Pitäisikö meidän tuoda jotenkin myös näitä arvo- ym. kytköksiä esiin, jos ja kun kommentoimme niihin liittyviä asioita?
Hanna Salminen
vaikuttajaviestintäjaoksen puheenjohtaja 2015
valmentaja ja coach