Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Sanoita vahvuutesi ja intohimosi – näin erotut työnhaussa

Julkaistu

Moni viestintäihminen sanoo olevansa generalisti, joka osaa vähän kaikkea. Mutta miten sillä voi erottua työpaikkojen hauissa? Generalistinkin on hyvä tunnistaa paitsi osaamisensa myös intohimonsa. Näiden kahden yhdistelmä vie menestykseen: hyvinvointiin.

Tuore Viestintäala 2021 -tutkimus paljastaa, että yli 70 % viestinnän alalla työskentelevistä vastanneista on harkinnut työpaikan vaihtoa viimeisen kahden vuoden aikana. Luku on suuri, mutta myönteinen. Viestintäammattilaisella on halua muutokseen ja uuden oppimiseen.

Työpaikan haussa on tärkeää, että osaa sekä sanoittaa oikein motivaationsa avoinna olevaan työhön että tarjoilla ydinkohdat osaamisestaan. Oman osaamisen tunnistaminen on paitsi viestintäammattilaisille myös muidenkin toimialojen asiantuntijoille yllättävän vaikeaa. Miten kukaan voi tunnistaa vahvuutesi, jos et itse ymmärrä, missä olet hyvä ja mikä alue kaipaa vielä kehittymistä?

Tehtävä oman osaamisensa tunnistamiseksi ei ole loppujen lopuksi vaikeaa, kun ryhtyy tosissaan työhön ja porrastaa pohdintansa vaiheiksi.

Emme huomaa, missä olemme hyviä

Osaamista kertyy ajan myötä eri tavoin. Osa tulee koulutuksesta ja tutkinnoista, mutta suurin osa kehittyy kokemuksen kautta. Moni osaaminen on niin itsestään selvää, ettemme edes huomaa sen olemassaoloa. Osaaminen täytyykin tunnistaa ja pukea sanoiksi.

Kun osaaminen kohtaa motivaation ja innostuksen, ollaan vahvuuksien äärellä. Vahvuuksien tunteminen auttaa tekemään itselle sopivia valintoja. Uuden oppiminenkin tapahtuu nopeammin vahvuuden avulla. Vahvuuksilla toimiminen kasvattaa energian lisäksi myös onnellisuutta. Kun usko itseen ja omaan osaamiseen on vahva, tekemisessä korostuu helppouden tunne, rohkeus, aikaansaaminen ja onnistuminen.

Muut auttavat tunnistamisessa

Oman osaamisen ja vahvuuksien analysoimisen voi porrastaa kolmeen vaiheeseen: tunnistamiseen, sanoittamiseen ja hyödyntämiseen. Vahvuuksien tunnistaminen vaatii itsetutkiskelun lisäksi palautetta muilta, sillä muut usein näkevät meistä puolia, joita itse emme välttämättä tunnista.

Aloita tunnistamalla, miten ja mistä osaamisesi on syntynyt. Kaikkeen mitä teemme sisältyy oppimista, ja työtä hyödyttävää osaamista kertyy myös vapaa-ajalla ja harrastuksissa. Katso osaamistasi laajalla perspektiivillä: koulutus, työkokemukset, vapaaehtoistyö- ja luottamustehtävät, harrastukset, unelmat sekä erityistaidot. Osaaminen rakentuu yllättävistä yhdistelmistä, kun liität ydinosaamiseesi sitä täydentäviä taitoja. Esimerkiksi sanoman kiteyttämisen taito voi täydentyä taidolla tehdä tai löytää visuaalinen kuva, joka oivaltaa sanomaa uudesta näkökulmasta. Yhdistelmät syventävät osaamista ja juuri niiden avulla voit erottautua muista.

Rakenna tarina

Kun olet tunnistanut erityisosaamisesi, pue osaaminen sanoiksi ja tee se näkyväksi muille. Sanoitus riippuu kontekstista, näkökulmasta sekä tarkoituksesta, johon osaamista käytetään. Rakenna osaamisesi tarinaksi, johon kuulija pystyy eläytymään ja samaistumaan. Tarinat jäävät mieleen. Sanoittamista voi hyödyntää osaamisprofiilissa, CV:ssä, työhakemuksessa, sosiaalisen median profiileissa, verkostoitumisessa tai missä tahansa, missä muut pitää vakuuttaa osaamisesta.

Kaiken tämän jälkeen on aika pohtia mitä kaikkea osaamisen avulla voi tehdä ja mihin konteksteihin tai tehtäviin sitä voi siirtää. Monet taidot ovat kontekstista riippumattomia, kuten sosiaaliset taidot. Taitojen painotus vaihtelee ja vahvuudet ovat erilaisia eri tehtävissä. Samat ominaisuudet voivat toimia tietyissä tilanteissa vahvuuksina ja toisissa heikkouksina, joten kannattaa hakeutua töihin, joissa ominaisuutesi ovat vahvuuksia. Toisinaan haetaan ulospäinsuuntautunutta tiimipelaajaa, kun taas jossain tehtävässä painotetaan yksilösuoritusta. Uuteen voi ponnistaa monenlaisella koulutus- ja kokemustaustalla, sillä jokaisessa ihmisessä kehittyy valmiuksia, joita voi hyödyntää laajasti. Titteli ei kerro, mitä ihminen oikeasti osaa.

Erityisesti viestintätehtävissä tarvitaan laaja-alaista osaamista ja vain harva voi keskittyä hyvin kapeaan asiantuntemukseen. Vahvaa osaamispohjaa voi rakentaa monin tavoin yhdistelemällä eri alueita keskenään ja etsiä sitä kautta mahdollisuuksia viedä osaamistaan uusille alueille ja aloille. Käännä osaaminen haasteiden ratkaisemiseksi. Tulevaisuuden työelämässä kaivataan yhä enemmän osaamisen yhdistäjiä ja rajojen ylittäjiä.

Kirjoittajalta ilmestyy teos Moniosaamisen renessanssi. Opas työelämän edelläkävijöille (Basam Books) maaliskuussa 2022.

Kirjoittaja

Sinua saattaisi kiinnostaa myös