Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Julkaistu

Sitra on ajatus- ja toteutuspaja, jonka työ ja tekeminen pohjaa tietoon ja näkemykseen. Sitra ennakoi tulevaisuuden menestystekijöitä ja tavoittelee kaikella toiminnallaan pitkäaikaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Kun muutama vuosi sitten ryhdyimme uusimaan Sitran verkkosivua, halusimme palavasti luoda sivustosta sellaisen, että se palvelisi yleisöämme parhaalla mahdollisella tavalla.

Me nimittäin uskomme, että kohderyhmiä palvelevalla viestinnällä voi tukea yhteiskunnan uudistamista tuomalla esille uusia, rakentavia näkökulmia ja uutta tietoa. Vaikuttavan viestinnän avulla voi myös kyseenalaistaa vallitsevia toimintatapoja ja paradigmoja ja muuttaa ihmisten käyttäytymistä. Kriittistä kuitenkin on pukea nämä sisällöt omaa yleisöä puhuttelevaan muotoon.

Huolellisen kohderyhmätutkimuksen jälkeen meillä oli selkeä kuva siitä, miten voisimme palvella yleisöämme paremmin. Sidosryhmähaastatteluissa keskeisinä syinä tulla Sitran verkkosivuille nousivat esiin taustatiedon hakeminen omaa puhetta, esitystä, kirjoitusta tai juontoa varten. Moni sanoi vierailevansa sivustolla säännöllisesti lukemassa ajankohtaisista asioista ja uusista ilmiöistä ja avauksista. Käyttäjät kertoivat myös tarpeestaan spesifiin tiedonhakuun tai termien tarkistamiseen.

Uskomme, että kohderyhmiä palvelevalla viestinnällä voi tukea yhteiskunnan uudistamista tuomalla esille uusia, rakentavia näkökulmia ja uutta tietoa.

Tältä pohjalta syntyi suomalaisen tulevaisuuden näyteikkuna, josta löytyy niin luotettavaa tutkimustietoon perustuvaa faktaa, kuin myös asiantuntijoiden rohkeitakin näkemyksiä ja tulkintoja tulevaisuuteen liittyvistä ilmiöistä.

Sitran uusi sidosryhmämedia näki päivänvalon keväällä 2017 ja reilu puoli vuotta uudistuksen jälkeen voitimme Oma Media 2017 -kilpailun. Kilpailusta saatu laadukas ja analyyttinen palaute tuli meille hyvään saumaan. Sekä analytiikka että saamamme spontaani palaute olivat kertoneet meidän tehneen oikeita asioita, mutta ammattilaisten palaute, jossa käytiin läpi niin konseptia, sisältöjä, käytettävyyttä kuin visuaalisuuttakin, antoi meille paljon eväitä jatkokehitykseen ja vahvisti näkemystämme siitä, että olimme oikealla polulla tehdessämme rohkeita valintoja sivustoa kehittäessämme.

Mutta mitä kuuluu tulevaisuusmedialle melkein vuosi arvion jälkeen? Edelleen tekemisen ohjenuorana on seuraava: teemme kaikkemme, jotta ymmärrämme sidosryhmiämme paremmin. Käymme jatkuvasti keskustelua tekemisemme tavoitteista ja luomme niiden pohjalta tarinoita. Pyrimme edelleen synnyttämään ilmiöitä ja jakamaan niitä mahdollisimman monissa kanavissa. Olemme myös julkaisseet paljon uusia yleisöämme palvelevia sisältökonsepteja.

Hyvä esimerkki uusista konsepteista on elämäntapatesti, jolla ihminen voi helposti testata oman hiilijalanjälkensä suuruuden. Etsimme vuosi sitten keinoja nopeuttaa suomalaisten hiilijalanjäljen puolittamista ja halusimme kertoa suurelle yleisölle, miten jokainen voi osallistua pienillä ja isoilla teoilla oman hiilijalanjälkensä pienentämiseen. Syntyi ”100 fiksua arjen tekoa ja Elämäntapatesti -kokonaisuus, jossa jo yli 200 tuhatta ihmistä on testannut oman hiilijalanjälkensä suuruuden ja saanut vinkkejä sen pienentämiseen.

Kehotammekin kaikkia oman median parissa työskenteleviä sukeltamaan oman yleisön arkeen.

Minne katseet siirretään seuraavaksi? Työpöydällämme on muun muassa tulevaisuussanasto, jonka senkin tarve kumpusi kohderyhmätutkimuksesta. Kaikkien suomalaisten tulevaisuustalona Sitran työn luonteeseen kuuluu työskentely uusien asioiden ja ilmiöiden parissa. Englanninkielisestä Social Impact Bond -käsitteestä tulee vaikuttavuusinvestoiminen ja circular economysta kiertotalous. Näitä käsitteitä tarvitsevat tutkitusti myös monet muut ja niitä selvitetään sivujemme kautta.

Kehotammekin kaikkia oman median parissa työskenteleviä sukeltamaan oman yleisön arkeen. Mikä on se ongelma, jonka parissa he taistelevat, mikä heitä ilahduttaisi, tai mikä tekisi heidän arjestaan tai juhlastaan vielä vähän parempaa? Tästä pohdinnasta syntyy vaikuttavia ja persoonallisia sisältöjä, jotka puhuttelevat.

Kirjoittajat

Sinua saattaisi kiinnostaa myös