Ei varmaankaan ole yhtään alaa, jossa ei elettäisi juuri tällä hetkellä uudelleen keksimisen aikaa. Tilaa, jossa jokainen vanha oppi törmää yksi kerrallaan seinään ja jää käyttökelvottomaksi.

Viestinnän alalla yksi tällainen liittyy tiedon jakamiseen sisäisesti. Keskeinen ajatus on se, että tietoa tulee säännöstellä ja palastella yleisölle – eli työkavereille – ymmärrettäviksi ja helposti pureskeltaviksi kokonaisuuksiksi.

Käytännössä intraa varjellaan kuin Fort Knoxia ja asioista kerrotaan sisäisesti vasta, kun ne on saatu rauhassa makustella kiiltäviksi ja rönsyttömiksi. Se lisää ymmärrystä, ajatellaan.

Järkevää? Ei, vaan suurin ongelma kaikista, sanoisi entinen Yhdysvaltain armeijan neljän tähden kenraali Stanley McChrystal. Jenkkiarmeijan ikoniksi 2000-luvun alussa nousseen McChrystalin neuvo maailman viestijöille on yksinkertainen: jakakaa tietoa mielummin enemmän kuin vähemmän.

Neuvo tuntuu enemmän kuin hullulta maailmassa, jossa kauhistellaan infoähkyä. Tuulesta temmattu se ei kuitenkaan ole.

Yritysmaailman vaikuttajaksi sittemmin siirtynyt kenraali McChrystal huomasi palvelusaikanaan joukkojensa olevansa pinteessä. Terroristijärjestöt olivat vikkeliä ja vaihtelivat toimintamallejaan nopeasti. Yhdysvaltain armeijan valtava hierarkkinen koneisto ei pysynyt perässä ja joukot jäivät toistuvasti alakynteen.

Tiedon jakaminen oli korvaamattoman tärkeää tiimeille, jotka tekivät kentällä päätöksiään täysin itsenäisesti. Jos tietoa ei ollut, päätökset oli tehtävä lähes sokkona.

Oli aika muuttua. Kengänkuvan takamukseen saivat paitsi organisaatiokaaviot, myös tiedonjakamisen tiukka säännöstely. Tilalle tulivat autonomiset tiimit ja yli 7500 sotilaan päivittäiset puhelinkonferenssit, joissa jokainen sai kertoa tärkeitä asioita. Muutos oli ennenkuulumaton.

Kuten arvata saattaa, pian kysyttiin taas, onko hommassa mitään järkeä. Kakofoniaa ja aika hemmetin kalliita palsuja. Vaan kriitikot jäivät hiljaiseksi: uusi malli toi kaikille kyvyn toimia uudessa, kompleksissa ympäristössä. Tiedon jakaminen oli korvaamattoman tärkeää tiimeille, jotka tekivät kentällä päätöksiään täysin itsenäisesti. Jos tietoa ei ollut, päätökset oli tehtävä lähes sokkona.

Vaikka negatiivisilta vaikutuksilta ei voikaan säästyä, ovat vapaan tiedonjakamisen positiiviset vaikutukset monikertaiset suhteessa niihin, vakuuttaa McChrystal.

Takaisin vaarattomampaan arkeen. Jos tiedon rajoittamaton jakaminen on mahdollista armeijassa 7500 ihmisen kesken, miksei se olisi sitä firmassa, jossa on vain satoja työntekijöitä?

Todellinen pihvi tulee kuitenkin tässä: Vaikka negatiivisilta vaikutuksilta ei voikaan säästyä, ovat vapaan tiedonjakamisen positiiviset vaikutukset monikertaiset suhteessa niihin, vakuuttaa McChrystal.

Työelämän muuttuessa yhä hektisemmäksi asiantuntijat toimivat autonomisemmin joka tapauksessa. Kun tehdään jokaiseen vaikuttavia päätöksiä, kaikki saatavilla oleva tieto merkitsee.

Käyttäkää sitä.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös seuraavat kirjoituset:

• Rohkeutta, my dear
• Viestinnän tuskaa vai sosiaalista pääomaa?