Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Julkaistu

Tekoälytutkimuksessa ja -koulutuksessa ei ole kyse vain Suomen ja Euroopan taloudellisesta kilpailukyvystä. Samalla ratkaistaan myös eurooppalaisten arvojen kilpailukyky.

Pidämme teknologiaa arvoneutraalina. Ajattelemme, että on meistä ihmisistä kiinni, käytämmekö teknologiaa hyvään vai pahaan. Tosiasia kuitenkin on, että arvojen määrittelystä vastaavat pitkälti uutta teknologiaa suunnittelevat ihmiset.

Internet on tästä paras esimerkki. Sen perusprotokollien ensimmäiset versiot määriteltiin Kalifornian yliopistokampuksilla 1960- ja 1970-luvuilla.

Internetin ytimen koodasivat hipit, joten ei ihme, että tuloksena oli kontrollille ja valvonnalle vastustuskykyinen järjestelmä. Tai kuten John Gilmore vuonna 1993 totesi: “Internet kohtelee sensuuria teknisenä häiriönä ja kiertää sen.”

Anarkistinen vapaus teki internetistä yhtäällä luovuuskiihdyttimen ja toisaalla päänsäryn autoritaaristen maiden viranomaisille. Maailman diktatuurit ovat käyttäneet lukemattomia miljardeja kansalaistensa internetin käytön kontrollointiin samalla kun ne joutuvat myöntämään, ettei verkon käyttöä voi estää rampauttamatta elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Mutta mikä on hyvää ja mikä pahaa? Länsimaisessa kulttuurissa yksilöllisyyttä ja yksityisyyttä pidetään perusarvoina, mutta esimerkiksi Kiinassa yhteisö on yksilöä tärkeämpi. Siksi kiinalaiset eivät kavahda viranomaisten suunnitelmia kerätä yhteen eri verkkopalveluihin tallentunutta tietoa heidän mielipiteistään, ostoksistaan, raha-asioistaan, terveydentilastaan ja käytöksestään.

Kiina houkuttelee tekoäly-yrityksiä liberaalilla yksityisyyslainsäädännöllä. Esimerkiksi Ali Baban tytäryhtiö Sesame Credit yhdistää tuhansia tietoja viidestä datasetistä laskiessaan 500 miljoonalle käyttäjälleen luottoluokituksen, joka vaikuttaa esimerkiksi lainan saantiin ja sairaalajonon pituuteen.

Kiina myös investoi tekoälyjen kehittämiseen ja kouluttaa tekoälyosaajia. Vain Yhdysvallat kisaa samassa painoluokassa. Sen sijaan Euroopan panostukset tekoälyihin ovat jääneet eri dekadille.

Tekoälyt ovat 2030-luvulla samassa asemassa kuin internet nyt. Kukaan ei voi olla käytämättä niitä rampauttamatta samalla kilpailukykyään. Koska Eurooppa on jättäytynyt jälkeen alan kehityksestä, me joudumme ostamaan tekoälymme maailmalta, todennäköisesti joko Kiinasta tai Yhdysvalloista – samalla saamme niihin sisäänohjelmoidut kiinalaiset tai amerikkalaiset arvot.

Miten arvot näkyisivät käytännössä? Esimerkiksi Yhdysvalloista hankittu potilastietojärjestelmä haluaa tietää jokaisen potilaan rodun. Vastaavasti kiinalaista sosiaalitoimen tekoälyä voi kiinnostaa “epäharmoninen käytös” verkossa. Se kun ennakoi tekoälyn mielestä sosiaalisia ongelmia, joihin viranomaisten on puututtava, mieluiten ennakoivasti.

Tekoälytutkimuksessa ja -koulutuksessa ei ole kyse vain Suomen ja Euroopan taloudellisesta kilpailukyvystä. Samalla ratkaistaan myös eurooppalaisten arvojen kilpailukyky.

Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu TIEKEn Tiedosta-lehdessä 2/2019.

Kirjoittaja

Sinua saattaisi kiinnostaa myös