Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Tekoja rauhan puolesta – millaisia sisältöjä levität tai tuet sosiaalisessa mediassa?

Julkaistu

Ukrainan suhteen me kaikki olemme tunnekuohun vallassa. On hyvin vaikea pysyä rauhallisena, kun sota on maantieteellisesti ja henkisesti niin lähellä. Se palauttaa mieleen omien vanhempien ja isovanhempien kauhukokemuksia. Tässä tunnekuohussa peukutamme sellaisia asioita, joita rauhallisin mielin arvioisimme toisin tai sanomme asioita, joita emme tulisi sanoneeksi jonkun toisen konfliktin kohdalla.

Jos Vietnamin sota oli ensimmäinen tv-sota, niin Syyria, Afganistan ja Ukraina ovat esimerkkejä nykyajan sodista, jota käydään yhtä aikaa sotarintamalla ja digitaalisessa maailmassa.

Sodassa kumpikin osapuoli pyrkii vahingoittamaan ja horjuttamaan toista niin paljon kuin pystyy. Digimaailmassa se tarkoittaa ikivanhaa propaganda-asetta, mutta myös uusia keinoja, kuten kybervaikuttaminen. Ukrainan sodassa olemme nähneet myös kybervaikuttamisen joukkoistamisen, eli kasvottomia hakkerijoukkoja yllytetään ja kannustetaan hyökkäyksiin.

Sodan kova retoriikka

Sodan retoriikka on kovaa ja tavoitteena on vastapuolen vallanpitäjien syrjäyttäminen. Tämä on arkipäivää nykykonflikteissa; tätä on kuultu niin Afganistanissa kuin Etiopian Tigrayssa sekä nyt Venäjällä ja Ukrainassa. Se luonnollisesti vaikeuttaa neuvotteluyhteyden avaamista ja on sitä vaikeampaa mitä väkevämmin osapuolet keskittyvät vastapuolen johdon kritisoimiseen.

Me kaikki olemme se yleisö, jolle sodan osapuolet puhuvat. Me olemme kaikukammio, jossa sodan retoriikkaa voimistuu tai heikkenee. Digitaalisessa maailmassa meidän oletetaan ottavan kantaa nopeasti ja kuuluvasti – olimme sitten yrityksien tai yhteisöjen edustajia, politiikoista puhumattakaan.

Tiedämme monista menneistä konflikteista, kuinka vaikeaa on solmia pysyvä rauha ja rakentaa elämä uudelleen, jos taisteluissa henkensä menettäneitä on häpäisty. Amerikkalaisten sotilaiden ruumiiden raahaaminen pitkin Mogadishun katuja 1990-luvun alussa ja sen näyttäminen televisiossa, eli niin sanottu CNN efekti, johti amerikkalaisten ja YK:n vetäytymiseen Somaliasta. Afrikan sarven konfliktia ei ole vieläkään melkein 30 vuotta myöhemmin ratkaistu.

Vaali harkintaa ja malttia

Mitä viestinnästä vastaava henkilö voi sitten tehdä? Viestijä voi kannustaa ympärillä oleviaan ihmisiä malttiin ja harkintaan, kun kyseessä on ruumiit, aseet tai muu sotapropaganda sekä kannustaa ymmärtämään, että viestinnällisten tekojen ja valintojen seuraukset voivat kaikua vielä vuosikymmenienkin päässä.

Tämä koskee myös kybervaikuttamista ja erityisesti sen joukkoistamista. Läntinen maailma on vähintään käsitellyt silkkihansikkain, ellei peräti ihaillen anonyymejä digitaalisia iskujoukkoja, jotka ovat häirinneet tai halvaannuttaneet venäläisiä toimijoita. Emme tiedä keitä iskujoukot ovat, emmekä sitä, onko jonkun valtion toimijat osana joukkoja. Sallisimmeko saman tapahtuvan jossakin muualla? Tai altistammeko itsemme vastaavien hyökkäyksien kohteeksi ihaillessamme niitä nyt, kun ne kohdistuvat Venäjään?

”Minkä ihminen on aloittanut, sen ihminen voi lopettaa”

Viime vuosina tapahtunut teknologinen kehitys yhdessä suurvaltapolitiikan kehityksen kanssa on vienyt maailmaa rauhan rakentamisen kannalta huonoon suuntaan: kynnys aloittaa sota on madaltunut ja riidat ratkotaan yhä useammin aseilla eikä neuvottelemalla. Venäjän meneillään oleva hyökkäys Ukrainaan haastaa kansainvälisen järjestelmän. Kun YK:n turvallisuusneuvoston yksi pysyvä jäsen on sodan osapuoli, eivät kansainväliset mekanismit toimi kuten ne on suunniteltu, vaikka Venäjän toimet on poikkeuksellisen laajasti tuomittu YK:n yleiskokouksessa.

Rauhanvälitystä tarvitaan siksi enemmän kuin koskaan. Suomalaisilla on pitkä kokemus rauhanvälityksestä ja luotettava maine niissä pöydissä, joissa rauhasta neuvotellaan. Suomalaisten vahvuus on kyky puhua kaikkien kanssa. Ymmärrys vuoropuhelun merkityksestä konfliktien ehkäisemiseksi ja sovittelemiseksi on osa suomalaista identiteettiä ja maabrändiä.

Presidentti Ahtisaari sanoi Nobel-puheessaan, että ”minkä ihminen on aloittanut, sen ihminen voi lopettaa.” Sodan vielä riehuessa ensimmäinen tavoite on tulitauko ja siviilien evakuointi, sitten neuvottelupöytään istuminen. Myöhemmin edessä on rauhansopimuksien solmiminen, niiden valvominen ja jälleenrakennus.

Kaikki se mitä sanomme tai jätämme sanomatta, mitä jaamme tai peukutamme somessa, vaikuttaa omalta pieneltä osaltaan siihen toteutuvatko nämä tavoitteet.

Kirjoittaja

Sinua saattaisi kiinnostaa myös