Vaalit saavat minut aina jossain vaiheessa syttymään. Presidentinvaali henkilövaalina, harvemmin  toteutuvana ja kampanjaltaan pitkäkestoisena varmistaa sen, että kiinnostumista on tuskin mahdollista välttää. Tänä vuonna vaali oli viestinnällisesti erityisen mieleenpainuva.

Eduskuntavaalit herättävät eniten puoluepoliittisen kiinnostukseni, vaikken minkään puolueen jäsenkirjaa omistakaan. Hallituksen muodostaminen, oman alueen kansanedustajat ja kylläpä ne julkkisehdokkaatkin kummasti kiinnostavat.

Ja sitten on kunnallisvaalit. Tänä vuonna syttymiseni oli jähmeää, vaikka kotikunnassani Oulussa elettiinkin mielenkiintoisia yhdistymisvaaleja. TV-väittelytkin jäivät lähes kokonaan seuraamatta. Kun vielä aiemmin äänestämäni lähipiiriläinen jättäytyi kunnallispolitiikasta, olin vaaliviikonloppuna tiukan paikan edessä – ketä äänestän?

Jos on valinnan vaikeus äänestäjällä, vielä haasteellisempi tilanne on ehdokkaalla hänen pohtiessaan oikeita viestintätapoja- ja kanavia. Keskustelin aiheesta aiemmin syksyllä asiaa tuskailevan ehdokkaan kanssa – miten hän tavoittaisi potentiaaliset äänestäjät ja miten vaalibudjettinsa käyttäisi.

Vaalitilaisuudet? Printtimedia? Kaupan eteen keskustelemaan? Sosiaalinen media? Tv-mainos? Esitejakelu? Webbilehdet? Vaalikojulle? Bloggaus? Koteja kiertämään? Konkarillekin päätös oli vaikea.

Lähdinpä sitten miettimään omaa ratkaisuani ja huomasin olevani äänestäjänä yhtä tiedoton. Tuttujakin ehdokkaita oli tarjolla, mutta ei selkeää ykkösvalintaa. Postilaatikkoon oli tullut esitteitä, joitakin sain sieltä kaupan edestäkin, vaalikojuille en eksynyt. Printtimediassa mainoksia oli, mutta eivätpä nimi, kuva ja juhlava slogan minua eteenpäin auttaneet. Sama päti myös verkko- ja TV-mainontaan.

Vaihtoehdoiksi puntaroin kolme: vaalikoneet,  kiinnostukseni herättäneiden tarkempi tutkiminen ja tutut ehdokkaat. Vaalikoneita testasin kaksi kappaletta. Sain toki suunnan vahvistusta, mutta en varmuutta. Potentiaalisiin ehdokkaisiin tutustuminen verkossa ei sekään antanut selkeää vastausta. Lopputulema oli siis tuttu ehdokas.

Kunnallisvaalit tuntuvat olevan ainakin minun kohdallani ”tunnen valtuutettuni” -vaalit, jopa lähes 200 000 asukkaan uudessa Oulussa. Luin juuri pudasjärveläisestä asutuskylästä, jossa yksi isäntä otti tavakseen käydä sunnuntaisin joka talossa kysymässä kuulumisia. Hänestä tuli kylän ensimmäinen kunnanvaltuutettu ja arvostettu paikallispolitiikko.

Muotoutuvatko tämän ajan moninaiset viestintätavat ja -kanavat vastaamaan aidosti kylänmiehen toimintamallia, kasvotusten kohtaamista? Vaaliviestintäpohdintaa käynyt ehdokas keskittyi printti-, TV-  ja verkkomainontaan –  eikä tullut valituksi.

Avainsanat: kampanjat, kunnallisvaalit, Oulu, vaalit, viestintä