Energisoidun aina kun tuulee. Lämpimän rintaman matalapaineinen tuuli on ihan parasta. Muistan sen jo lapsuudesta. Tuulisella säällä mieli vapautui karkuteille. Horisontti kirkastui vaikka olisi ollut säkkipimeää.

Tuuli on energiaa. Se pullistaa purjeet ja vie löytöretkeilijät uusille mantereille. Se pöllyttää kasvit ja antaa elämälle siivet.

Tuulta pelätään ja palvotaan – siellä missä ollaan viisaita. Kun tuulee yli 20 metriä sekunnissa, tuulta ihailtakoon suojasta. Lehdet ja roskat tanssivat transsissa, yhtään kettua, jänistä tai lintua ei näy.

Aurinko lämmittää maapalloa epätasaisesti. Ilmanpaineen erot pistävät ilman liikkeelle. Kitka ja maapallon pyöriminen kieputtavat tuulen suuntia ja säätelevät vauhtia. Tuulella voi nähdä, jos uskoo, kuinka ilmattaret keskiajan kartalla pullistavat poskensa.

Tuulesta temmattu on kielikuva jollekin, jolla ei ole mitään todellista pohjaa. Olisiko se ilkeämielinen yritys horjuttaa jonkun hyvää tuulta? Vai vain ihan harmiton vihellys, joka meni saman tien kuin tulikin.

Tuuli on myös mieliala. Olla hyvällä tai pahalla tuulella on mielen ominaisuus, tietoisuus, jossa subjektiivisuus, aistimukset ja kyky havaita itsen ja ympäristön suhdetta muodostavat kokonaisuuden olla jotakin.

Tällä blogitekstillä ei ole mitään tilausta, tarkoitusta, tavoitetta tai kohderyhmää. Se tarttui huppuun matalapaineisella iltakävelyllä, kun tunne kaipasi kauas.

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

• Uteliaana uusiin horisontteihin
• Ajattele isosti pienissäkin teoissasi
• Työelämässä pärjää viestimällä, ei kiusaamalla

Kirjoittajan arkisto