Ennen radiosta kuului vain Suomen Yleisradio. Kaikkein jännittävintä olivat ulkomaankirjeenvaihtajien kommentaarit asemamaistaan. Pienet hiiret kipittivät pitkin selkärankaa, kun raportti päättyi sanoin: ”Täällä Paula Porkka, Pariisi” ja ”Täällä Aarne Tanninen, Washington”. Siinä oli glooriaa!

Vuosikymmenet ovat vierineet, ja media on ahkerasti käytetyn metaforan mukaan ollut murroksessa.  Median sisällöt ovat tutkitusti valtavirtaistuneet ja viihteellistyneet, ja välineiden omistus keskittynyt. Teknologian kehittyminen on pienentänyt maailmaa, joten kaikki saavutetaan nopeammin ja teknisesti parempilaatuisesti.

Tästä huolimatta näkökulmat kaventuvat ja sananvapaus vaarantuu, sillä viestit tulevat yhä harvempien kautta. Oleellinen kysymys onkin, mistä mediasanomat tulevat, kuka ne tuottaa ja toimittaa, käsittelee ja julkaisee.

Omistus on keskittynyt, ja toimitustyötä on ohjattu yhteisiin osastoihin, joissa tehdään esimerkiksi usean maakuntalehden ruokasivut, autosivut tai sunnuntailiitteet. Yhteinen Helsingin toimitus juoksee infot. Yhteinen ulkomaantoimitus tekee usean päivälehden ulkomaan sivut.

Uutistoimistojen aineiston käyttö kaventaa sananvapautta ja yhtenäistää lehtien sisältöä. Uutistoimistolla(kin) on vain yksi ihminen kulloisessakin tapahtumapaikassa – jos se ei ole ostanut aineistoaan. Väärän informaation mahdollisuus on suuri, ja tiedon itsensä korjaamisen mahdollisuus pieni. Suoranaiset virheet uutisoinnissa levottomuusalueilta ovat aiheutuneet siitä, että uutistoimisto on toisella puolella ”rintamalinjaa” ja raportoi itsensä pussiin. Lukijanko on osattava vaatia monipuolista tiedotusta? Kuka edes uskaltaa ilman työsuhteen turvaa mennä kriisi- tai konfliktialueelle?

Yhä suurempi osa sisällöistä otetaan rutiinilähteistä tai media-avustuksina, ja toimittajan työ on yhä useammin käsittelemistä, lainaamista ja kääntäen toimittamista. Toimittaja on nykyään kovin sidottu päätteisiin ja puhelimeen ja pääsee yhä harvemmin ulos toimituksesta. Työlle on ehdotettu latinaan pohjaava ammattitermiä kuratoiminen.  Mutta onko tuloksena ”kuraa”?

Suomen mediatalot ovat ajaneet kirjeenvaihtajaverkostonsa alas ja ulosliputtaneet jäljellä olevat kirjeenvaihtajat yrittäjiksi. Mittavin kirjeenvaihtajaverkosto on nyt Helsingin Sanomilla, kokonaiset kahdeksan. Se vaikuttaa hyvältä, kunnes laittaa kahdeksan nuppineulaa maailmankartalle, ja katsoo, millainen alue yhden pitäisi kattaa.

Nykyisin myös moni ulkomaille asettuva tai matkustava freelancer tarjoaa sisältöjä maailmalta. Sähköposti ja sosiaalinen media mahdollistavat. Myyminen teettää valtavan määrän kontaktointia, ja palkkiot laahaavat. Ulkomaanjuttujen määristä ja hinnoista ei ole olemassa tilastotietoa.  Ammattiliiton selvitysten mukaan freelancerin euro on pitkään ollut 80 senttiä. Ansainta lienee sen suuntainen myös ulkomaanjuttuja tekevällä freelancerilla, ainakin jos ei matkakuluja oteta huomioon.

Journalismin pitäisi olla se genre, jolta tässä maailmassa voi odottaa ammatillisesti käsiteltyä, ajantasaista sisältöä. Freelancerit tekevät töitä toisella tavalla kuin toimituksissa istuvat kollegansa – he liikkuvat ja hankkiutuvat paikalle ja puheille. Heidän täytyy löytää avainhenkilöitä, sopia tapaamisia ja tehdä taustahaastatteluja.  Liikkuminen ja tapaamiset avaavat aina uusia ikkunoita, antavat aiheita ja uusia kontakteja. Heidän palvelujaan käyttävät paitsi media myös esimerkiksi asiakaslehtitalot, viestintätoimistot ja vienninedistämisorganisaatiot.

Avainsanat: freelancer, media, median keskittyminen, sananvapaus, ulkomaankirjeenvaihtajat, ulkomaantoimitus, vapaa toimittaja