Virkamieskollega oli osallistunut kansalaisille tarkoitettuun keskustelutilaisuuteen turvapaikkapolitiikasta. Hän ihmetteli minulle vähän syyttäväänkin sävyyn, että miksi te ette tarjonneet ihmisille faktoja, kun turvapaikanhakijatilanne oli kuumimmillaan. Ihmiset olivat kuulemma kokeneet olevansa MV-lehden tietojen varassa.
Hämmennyin. Emmehän me sisäministeriön ja Maahanmuuttoviraston viestinnässä syksyllä 2015 ja talvella 2016 tehneet mitään muuta kuin tuuttasimme kiihkottomia faktoja aamusta iltaan kaikkiin kanaviimme: tiedotteina medialle, omille verkkosivuillemme, sosiaaliseen mediaan. Asiantuntijamme vastasivat median kysymyksiin lähes tauotta, kansliapäällikkö istui television ajankohtaisohjelmissa illasta toiseen.
Olimme mielestämme tunnistaneet, että luotettavalle viranomaisen faktatiedolle on tässä ajassa valtava tarve ja kysyntä. Tämän ajatuksen olemme kirjanneet viestintäämme ohjaaviin linjauksiinkin.
Suomalaiset toivoivat tietoa turvapaikanhakijoista suoraan viranomaisilta. Median aiheesta tekemiä uutisia he pitivät värittyneinä.
Eilen julkistettiin Vaasan yliopiston sisäministeriön toimeksiannosta tekemä mielipidetutkimus, jossa selvitettiin, mitä suomalaiset ajattelevat turvapaikanhakijoista ja turvapaikkapolitiikasta.
Tutkimukseen sisältyi viranomaisviestinnän kannalta kiinnostava tulos, joka selittää kollegani hämmentävää kysymystä: suomalaiset toivoivat tietoa turvapaikanhakijoista suoraan viranomaisilta. Median aiheesta tekemiä uutisia he pitivät värittyneinä.
Yksittäisen ministeriön viestinnän resursseilla ei Suomen kansaa tavoiteta.
Sisäministeriön viestinnässä suoraan sanoen ällistyimme. Ministeriöiden viestintä on aina nojannut kansalaisviestinnässään mediaan. Suuri yleisö kuulee uutisemme tiedotusvälineiden kautta. Erityisesti turvapaikkatilanteen hektisinä kuukausina yhteistyö median kanssa sujui mielestämme hienosti: tiedollemme ja asiantuntijoillemme oli kysyntää niin televisiossa kuin lehdissä.
Yksittäisen ministeriön viestinnän resursseilla ei Suomen kansaa tavoiteta. Ministeriöt eivät ole kansalaisviestinnässä omimmillaan, koska meidän pääkohderyhmämme ovat muualla. Kansalaisviestinnän taitajat ovat esimerkiksi poliisissa, joka kohtaa kansalaisia joka päivä niin kasvokkain kuin sosiaalisessa mediassa.
Olemme vilpittömästi aina ajatelleet viestimme olevan uskottavampi ja luotettavampi, kun sen kertoo riippumaton media.
Resurssikysymys on kuitenkin vain yksi syy siihen, miksi me olemme halunneet tavoittaa kansalaiset median välityksellä. Tärkein syy on se, että olemme vilpittömästi aina ajatelleet viestimme olevan uskottavampi ja luotettavampi, kun sen kertoo riippumaton media. Media voi laajentaa näkökulmaa, käyttää muitakin lähteitä ja suhtautua kriittisesti organisaation itsensä kertomaan tietoon.
Olemme viranomaisviestinnässä aivan uudessa tilanteessa, jos kansalaiset pitävät mediaa lähtökohtaisesti epäluotettavana. Kansalaisen kuluttajansuoja vaarantuu, jos organisaatioiden omaa viestintää pidetään riippumatonta journalismia luotettavampana.
Avainsanat: kansalaisviestintä, luottamus, media, riippumaton media, turvapaikkapolitiikka, viraomaisviestintä
Kirjoitettu 22.3.2017
Yhteistyökumppanit
KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi
Keskustele aiheesta "Uskoako mediaa vai viranomaista?"
Iris Nevanlinna
Vaasan yliopiston tekemä mielipidetutkimus vaikuttaa hieman epäonnistuneelta, sillä siinä mahdollisesti korostuvat tiettyjen ihmisryhmien näkemykset. Tutkijat itse toteavat näin tutkimuksen toteutuksesta:
”Tapahtumaa on markkinoitu laajasti esimerkiksi lehtimainoksin, sähköpostilla ja sosiaalisen median välityksellä. Ihmiset ovat saaneet ilmoittautua mukaan vapaasti ja lopullinen osallistujajoukko on valittu siten, että siitä muodostuu mahdollisimman edustava suhteessa kohdeväestöön. Tämän kaltaisen osallistujien rekrytoinnin haasteena on kuitenkin se, että sen kautta ilmoittautujajoukossa korostuu aktiivisten kansalaisten määrä. Lisäksi osallistujajoukosta tulee helposti homogeeninen”.
Tutkijoiden mukaan tutkimus siis houkuttelee ”aktiivisia kansalaisia”, niitä jotka ovat muutenkin eniten äänessä. Maahanmuuttovastaisen ääripään epäluottamus ”suvakkimediaan” ja erilaiset salaliittoteoriat ovat olleet paljon esillä ja toisaalta toisenkin ääripään voi ajatella epäilevän mediaa esimerkiksi rasismin hyssyttelystä tai peittelystä. Toivottavasti luottamus mediaa kohtaan ei siis ole todellisuudessa näin kehno. Lisäselvitys onnistuneemmalla tutkimusasetelmalla olisi tarpeen.
Milla Meretniemi
Moi Iris! Itse pidän yleensä Saku Timosen blogeja osuvina, mutta nyt meni vähän ohi maalin. Tutkimus on tehty ihan normaalina kyselytutkimuksena, kuten yleensäkin samanlaiset vastaavat kyselytutkimukset. Otos edustaa siis Suomen kansaa pienoiskoossa.
Tutkija Harri Vainio itse kommentoi tuota siteeraamaasi kohtaa näin: ”Ottamasi tekstipätkä on sivulta 16, jossa kirjoitamme haasteista saada kansalaisfoorumeihin mahdollisimman heterogeenistä/moniäänistä osallistujajoukkoa. Toisin kuin viittaat, tekstipätkä ei liity toteutettuun kansalaiskyselyyn. Eikä se suoranaisesti liittyy myöskään toteuttamiimme kansalaisfoorumeihin. Aiemmin kohtaamiemme haasteiden vuoksi teimme tällä kertaa kansalaisfoorumeiden osallistujajoukon valinnan toisella tapaa (ks. luku 2.3.1). Esimerkiksi toteuttamassamme turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia käsitelleessä vaikuttamiskahvilassa osallistujajoukko oli markkinointitavan vuoksi hyvin homogeeninen (ks. raportin alaviite 16). Tällä kertaa tavoite oli saada paikalla monipuolisempi osallistujajoukko ja siinä myös onnistuimme (ks. taulukko 5).”
Noiden kansalaisforumien kokoamisessa kiinnitetään huomiota nimenomaan siihen, että koolle saadaan erilaisia mielipiteitä edustavia ihmisiä. Tätä tapaa on kokeiltu myös aiemmin, mm. Torniossa, jossa turvapaikanhakijoiden järjestelykeskus aiheutti paljon kysymyksiä ja huoltakin. Keskustelu noissa tilaisuuksissa on ollut läsnäolijoiden mukaan hyvin rakentavaa ja avointa.
Olemme sisäministeriössä pitkään pohtineet suomalaisten mielipiteiden selvittämistä, mutta nähneet siinä paljon haasteita. Meidän tavoitteenamme on ollut selvittää, mitä suomalaiset yleensä ajattelevat näistä aiheista, kun omakin kuvamme helposti vääristyy sen perusteella, ketkä meihin ottavat yhteyttä ja näkyvät julkisuudessa. Tutkimuksen toteuttivat itsenäisesti Vaasan yliopiston tutkijat.
Iris Nevanlinna
Itse asiassa lainaus ei tullut Saku Timosen kirjoituksesta vaan toisaalla käydystä keskustelusta jossa oli laajempia otteita, mutta se tosiaan menee hieman ohi, pahoittelut tästä! Toki tutkijoiden mukaan menetelmä ei silti ole paras mahdollinen aikarajoitusten takia.
Onko kansalaisten ajatuksia viranomaisviestinnästä ylipäänsä tutkittu ennen, onko kyseessä siis muutos aikaisempaan? Yleisestä keskustelusta päätelleen voidaan varmasti uumoilla, että luottamus mediaan tiedonvälittäjänä ei ainakaan ole kasvanut. Mitä olisivat ne suoran tiedottamisen väylät, joilla saavutetaan massat ohi sävyttyneitä uutisia kirjoittavien toimittajien (tai ”toimittajien”)? Kuinka paljon suora tiedottaminen muuttaisi nykytilannetta kun yleisö kuitenkin kaipaa tulkintoja ja selityksiä? Mielenkiintoista!
Aino Laakso
Mielenkiintoinen havainto, joka toistuu myös yritysviestinnässä. Edes ammattimedioita ei aina pidetä kuin vähäisesti tärkeinä työhön liittyvän tiedon lähteenä vaan alan yrityksien katsotaan tuottavan hyödyllisimmän tiedon. Mahdollisimman suoria ja avoimia yhteyksiä tuotteiden ja palveluiden toimittajiin arvostetaan.
Se, että saatavissa olevan tiedon määrä on räjähtänyt ja samaan aikaan journalististen medioiden määrä ja julkaisutila ovat supistuneet saa kansalaiset, kuluttajat ja ammattilaiset yhä enemmän kääntymään muiden tiedonlähteiden puoleen. Silloin ainakin tiedon tuottajan riippuvuudet ovat hyvin selvillä. Jokainen ymmärtää, että vaikkapa yritys kertoo tuotteistaan eri tavalla kuin media, ja hyväksyy sen.
Sanomalehdet ovat nyt enimmäkseen tabloid-kokoisia, uutistuotanto keskittyy ja sähköisiä asiaohjelmia on aika vähän. Silloin on mahdollista tehdä aiheisiin vain pintaraapaisu. Sellainen harmittaa myös journalisteja mutta näillä mennään ainakin toistaiseksi. Kattaville analyyseille on yhä vähemmän aikaa ja tilaa. Samaan aikaan toisaalla yhden asian propagandaan keskittyvät vaihtoehtomediat tekevät verkkoon vaikka kuinka laajoja, näennäisen faktuaalisia juttuja. Tavallista kansalaista se hämmentää ja valemedioiden äänen vahvistuminen on rapauttanut koko mediakentän uskottavuutta.
Mitään mediaa ei enää pidetä puolueettomana, ja näkisin että siinä kansalaiset ovat oikeassa. Tiedon välittäminen ei ole eikä sen tarvitse olla riippumatonta, kun toimii portinvartijana. Jo aiheiden valinta on vallankäyttöä ja kannanotto siihen, millaiset asiat ovat nyt tärkeitä ja julkaisemisen arvoisia.
Ennen mediaa tarvittiin tiedonvälityksessä, kun ei ollut omia teknisiä mahdollisuuksia suurten yleisömäärien tavoittamiseen. Nyt on. Se, että kansalaiset haluavat suoremmat yhteydet sisäministeriön tietoon, vastaa sitä, mihin suuntaan kaikenlaisten organisaatioiden viestintää pitää viedä. Ei mediaakaan kannata unohtaa, tietenkään. Median välityksellä saa läpi eräänlaisia introja laajempiin kokonaisuuksiin, ja keskustelua kansalaisten kanssa saisi siitä jatkaa omissa kanavissa. Onhan se uutta viranomaiselle, mutta kun hyviä onnistumisiakin on paikoitellen esim. Twitterissä, mikseivät ministeriöt voisi viestintäammattilaisten hyvällä johdolla uudistua suorempaan kansalaisviestintään?