Jaa artikkeli:

Valeuutisten tehtävänä on hämmentää. Idea on sama kuin propagandassa. Kun syötetään yksipuolista tietoa, vääristellään, kierrellään tai valehdellaan, niin saadaan pakka sekaisin, porukat kyräilemään toisiaan, etsimään totuutta, jota ei koskaan ollutkaan. Hämmennyksen tehtävänä on nakertaa luottamusta ja heikentää ihmisten yhteisrintamaa. Sisältä haurastuneen yhteisön kimppuun on yksinkertaista käydä manipulointimielessä.

Valtiolliset organisaatiot harjoittavat tänäkin päivänä harhaanjohtavaa viestintää. Ilmiötä on käsitelty tuoreeltaan muun muassa Janne Riiheläisen ja Tiina Sotkasiiran tutkimusartikkelissa, joka tarkasteli Venäjän Lontoon lähetystön erikoista viestintätyyliä. Joonas Pörsti on kirjoittanut erinomaisen kylmäävän kirjan Propaganda lumo, joka kertoo oman aikamme propagandasta Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Suosittelen lukemaan myös Heikki Luostarisen kirjan Kiinan median suuri harppaus.

Hän ei välitä, mutta hän välittää

Tuore esimerkki valtiontasolla tapahtuvasta viestinnällisestä hämmentämisestä tulee Yhdysvalloista. Tapaus on alle viikon vanha. Suomessakin uutisoitiin Melania Trumpin poliittisesta ns. I don’t care -takkiviestinnästä, mistä ei kuitenkaan noussut meillä erityisen suurta kohua. I don’t care -takkia ovat seuranneet uudet I do care -takkimallit, joita julkkikset kantavat. Tekstimaiharitakkien versioilla tehdään jo bisnestäkin.

Mistä ihmeestä on kyse? No siitä, että ensin Yhdysvallat alkoi ottaa Meksikon rajalle tulleilta turvapaikanhakijoilta lapset pois. Noin vain, otetaan muksut mukaan ja pistetään äidit ja isät säilöön, koska laki ei salli lasten vapauden riistoa. Käytännön herätettyä yleistä paheksuntaa kaikkialla maailmalla, koko juttu koetettiin pyörtää sillä, että todettiin presidentti Trumpin käskyllä, ettei lapsia saakaan ottaa isiltä ja äideiltä pois, koska se on julmaa. Hetkeä aiemmin presidentillistä valtaa ei Yhdysvalloissa vielä saanut käyttää tällaisiin kannanottoihin. Valkoisen talon touhut ja niistä viestiminen vaikuttavat kaoottisilta.

Kaiken huipuksi pistettiin rauhan asialle presidentin rouva. Yleensä viimeisen päälle merkkivaatteisiin pukeutunut Melania Trump saapui Meksikon rajalle päällään oliivinvihreä noin 40 puntaa maksava Zaran takki, jonka selässä luki kissankokoisin kirjaimin: En todellakaan välitä, välitätkö sinä?

Poliittinen viesti ja paniikki

Kohu oli valmis. Oliko se suunniteltu? No tietenkin oli. Melania Trump ei ole tyhmä. Hän on ammattimalli, mutta myös First Lady of the United States. Ketä haluttiin provosoida? Sisälsikö takin teksti fasistisia merkityksiä? Vai halusiko Melania kertoa juuri päinvastaista? Spekulointia on harjoitettu monella kansainvälisellä kanavalla. Haluttiinko yleisöjä hämmentää tarkoituksella? Itse uskon, että idea piilee juuri siinä, hämmentämisessä.

Takkiuutinen on vähäpätöisempi kuin se tosiasia, että noin 2 300 lasta vietiin pois vanhemmiltaan Meksikon rajalla Yhdysvaltojen maahanmuuttoa koskevan ns. nollatoleranssipolitiikan takia. Mutta ihan vähäpätöistä ei takkiin sijoitetun viestin kantaminen missään mielessä ole. Miettikää, jos samanlaisen viestin sisältävän takin, samankaltaisessa tilanteessa, olisi ylleen hyväksynyt tai itse valinnut Michelle Obama.

Joidenkin spekulaatioiden mukaan Melania itse valitsi takin, koska vastustaa maansa maahantulopolitiikkaa. Takin sisältämä käänteinen viesti sai kuitenkin sekä yleisön että Valkoisen talon väen sekaisin. Valkoisen talon virkamiesten selitykset Melania Trumpin takista ovat olleet erilaisia kuin presidentti Trumpin. Onko sekin harkittua? Jos on, se kielisi todella taitavasta hämmentämisestä. Jos taas ei ole, niin selitykseksi jää Valkoisen talon henkilökunnan amatöörimäinen säheltäminen sekä presidenttiparin ristiriitainen mutta harkittu toiminta julkisuudessa.

Varsinainen viestinnän hämmentäjä on presidentti Trump itse. Valkoisen talon virallinen vastaus Melanian asusta kuuluu: sehän on vain takki, kyllä hän välittää! Presidentti Trumpin selityksen mukaan kyseessä on kuitenkin, yllätys yllätys, Melanian henkilökohtainen reaktio valeuutiisiin. Selityksen mukaan Fake News Media on se, josta Melania ei todellakaan välitä.

Tuoreen viestinnän trendejä tutkivan eurooppalaisen ECM-tutkimuksen mukaan viestinnän ammattilaisista 65,5 prosenttia kiinnittää huomiota valeuutisiin ja disinformaatioon. Valeuutiset ovat kasvava ilmiö, jonka tunnistamisessa viestijät ovat erityisen tärkeässä asemassa. Vaikka valeuutiset määriteltäisiin miten Valkoisessa talossa, niin fakta on, että samaa viestinnällistä osaamista tarvitaan sekä hyvän että pahan palvelemiseksi.

 

Jaa artikkeli:

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

Kirjoittajan arkisto

Avainsanat: , , , ,

Kirjoittaja on ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n toimitusjohtaja.

Yhteistyökumppanit

Gonin/Creative

KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi