”Jos joku jotain vastuullisuutta harrastaa, niin ei se ainakaan asiantuntija-asemissa toimiville näy. Tosin tutkin itse työkseni mm. yritysten yhteiskuntavastuuta.”

”Aina kun tällaisen tehtävän eteen joutuu voi vain lohduttaa itseään, että tästähän tehdään ’vain’ tilastoa.”

”Meillä vastuullisuusasiat hoidetaan rutiininomaisesti eikä niistä juuri tiedotella paitsi komeassa vuosiraportissa. Mitä asiakkaat tiedustelevat, sitä on vaikea sanoa yleisesti, sillä niistä asioista ei puhuta ja kukin vastannee omille asiakkailleen sen mitä tietää.”

”Kuvaavaa on, että organisaatiossamme tehdään paljon tilaustyönä hiilijalanjälkilaskelmia, mutta organisaation omaa jalanjälkeä ei lasketa.”

Arvoisa lukija – tuntuuko tutulta?

Lainsäädännön seuranta jyrää, viestintä unohdetaan

Ympäristöasiat hoidetaan lainsäädännön mukaisesti, jos tiedetään mitä laki vaatii sekä tunnetaan termit työhyvinvointi, työterveys ja työturvallisuus. Kenellekään ei kerrota mitään vastuullisuudesta vapaaehtoisesti.

Kun aloitin väitöskirjatyöni syksyllä 1994 ympäristölaskennan aihealueelta, eivät suomalaiset suuryritykset tunteneet koko termiä. Vuonna 2012 toteutetun kyselytutkimuksen perusteella pienet ja isot yritykset tunnistavat ympäristöasiat, myös hiilijalanjäljenlaskennan, ja keskeisin asia on lainsäädännön seuranta. Tämän lisäksi mikään ei ole muuttunut reilussa 17 vuodessa – paitsi ympäristölaskentaa kutsutaan nykyään hiilijalanjäljeksi.

Työhyvinvointi ja työterveellisyys sekä työturvallisuus tunnistettiin termeinä, mutta niihin panostaminen ei noussut esille edes avoimissa vastauksissa.Ympäristöasioiden ja lainsäädännön seuranta ”jyräsivät” kaiken muun. Etenkin vastuullisuusviestintä on ihan unohdettu asia.

Miten vastuullisuus saadaan osaksi jokapäiväistä toimintaa?

Kaksi vaihtoehtoa lienee yli muiden: vastuullisuusasioiden integrointi koulutukseen sekä systemaattinen vastuullisen liiketoimintajärjestelmän jalkautus organisaatioon. Koulutuksesta saadaan apuja noin 10 vuoden kuluttua. Opettajat pitäisi kouluttaa ensin, jotta vastuullisuus siirtyisi osaksi eri oppiaineita.  Tämä nyt pitäisi toteuttaa joka tapauksessa – ja aloittaa heti.

Toinen vaihtoehto – nopeampi ja lyhyellä aikavälillä tuloksekkaampi – on vastuullisuusasioiden jalkautus systemaattisesti koko organisaatioon. Vastuullisuus alkaa olla ’licence to operate’ eli toiminnan edellytys tietyillä toimialoilla.

Ja niin kauan kun vastuullisuusviestintä on jokapäiväisessä toiminnassa jumbosijalla ja paalupaikalla kohdassa ’ei mitään merkitystä’, niin mitkään hienot ismit ja suurisuuntaiset strategiat eivät auta.

Jos yrityksen henkilöstön jokapäiväiseen toimenkuvaan ei kuulu vastuullisuusasioiden viestiminen – ja jos vastuullisuusviestinnällä ei yleensäkään ole mitään merkitystä, niin mikään ei muutu.

Eikö asia ollutkin niin, että kun sama viesti on kerrottu seitsemän kertaa, 60 % kuulijoista on sen omaksunut. Entäs kun viestiä ei kerrota lainkaan?

Tutkimuksen taustatiedot

Vastaajista  16,9 % työskenteli mikroyrityksissä, 17,5 % pienissä yrityksissä,  19,1 % keskisuurissa yrityksissä ja 45,3 % suurissa yrityksissä, ja  1,2 % vastaajista ei kuulunut mihinkään edellisistä luokista. Vastaajista 80,9 % työskentelivät suomalaisissa organisaatioissa tai yrityksissä, 16,9 % kansainvälisissä konserneissa ja 1,2 % vastaajista ei kuulunut kumpaankaan ryhmään.

Avainsanat: hiilijalanjälki, työhyvinvointi, vastuullisuus, viestintä