Jaa artikkeli:

Niin tällä palstalla kuin monella muullakin foorumilla on jo pitkään listattu taitoja, joita tämän päivän viestinnän ammattilaisella pitää olla. Kun 15-vuotta sitten aloitin nämä työt, oli selvä etu, että osasin MS Office-paketin lisäksi käyttää taitto-ohjelmaa. Nykyään Flash-bannereiden teko ja videoeditoinnit ovat meikäläisten peruskauraa. Kun hain ensimmäisiä töitä, olin cool, koska osasin html-perusteet. Nyt pitää hallita monen julkaisujärjestelmän lisäksi kaikki tärkeimmät SoMe-sovellukset ja omaksua nopeasti nekin, jotka vasta pulpahtavat markkinoille.

Niin, ja viestinnän ammattilainen istuu tietenkin johtoryhmässä ja on mukana strategiasuunnittelussa sekä yrityksen tärkeimmissä kehityshankkeissa, koska niiden onnistumisen kannalta viestintä on aivan keskeistä. Unohtamatta yritysten yhteiskuntavastuuta ja sijoittajasuhteita. Edelleen kuitenkin viestintäihminen myös tuottaa tekstejä, hahmottaa visuja, tapaa toimittajia ja laatii vuosisuunnitelmat ja budjetit kuten aiemminkin.

Maailma ympärillämme muuttuu kiihtyvällä tahdilla, ja niin on myös meidän kehityttävä. Mutta miten teemme sen niin, että emme itse väsyisi eivätkä perheemme tai työyhteisömme joutuisi kärsimään sen takia?

Väsymys hiipii arkeen pikkuhiljaa, varoittamatta. Kun on monta rautaa tulessa, sitä suorittaa tehtäviään flow:n kaltaisessa tilassa. Ideat pyörivät päässä vielä silloinkin, kun haemme lapset hoidosta, laitamme ruokaa ja kuuntelemme heidän päivän kuulumisiaan – toisella korvalla. Kun äidin velvollisuudet on hoidettu, ehdimme vielä vastata pariin meiliin.

Siinä vaiheessa, kun öisinkin herää pohtimaan työasioita, ja kaikki mitä puoliso sanoo ja tekee, tuntuu raivostuttavalta, pitää hälytyskellojen soida. Signaali väsymyksestä on myös se, kun asiat, joista aiemmin nautti paljon, eivät jaksa enää kiinnostaa.

Liian moni tunnollinen viestintäihminen kuitenkin painaa torkkunäppäintä ja antaa asioiden luisua pisteeseen, jossa korjausliikkeen tekeminen on jo pitkä ja raskas prosessi henkilökohtaisesti. Ja kallista se on työnantajallekin. Ongelman laajuudesta kertoo se, että omassa tuttavapiirissäni vähemmistöä alkaa olla se porukka, joka ei kamppaile uupumuksen kanssa. Minut uupumus vei sairaslomalle kaksi vuotta sitten.

Uupumus on suorittajien ammattitauti. Se tuntuu saavan otteen usein esimerkiksi siinä vaiheessa elämää, kun lapset lapset ovat ohittaneet taaperovaiheen. Silloin voimme pikkuisen jo löysätä lankoja kotona. (Sama ilmiö muuten kuin se, että sairastuu flunssaan aina loman alussa, kun työpaine hellittää.) Yhtäkkiä, kun sataprosenttinen suorittaminen hiukan vähenee, alamme huomata, kuinka väsyneitä olemmekaan.

Suorittajina ryhdymme tietenkin korjaamaan tilannetta: suorittamalla.
Ensimmäiseksi tulee mieleen työpaikan vaihto. Jospa se helpottaisi.
Jos se ei auta tai ole mahdollista, voisi puolison panna vaihtoon.
Varsinkin, kun me vaan riidellään koko ajan. Samaan syssyyn voi vaihtua kotikin.

Todellinen apu uupumukseen ei kuitenkaan löydy suorittamalla lisää vaan pysähtymällä tutkimaan itseään. Miten voin muuttaa suhtautumistani työhön ja omaan itseeni, jotta säilyn työkykyisenä töissä enkä koe jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta kotona?

Vastaus ei ole helppo. Minä olen kysynyt sitä itseltäni joka päivä ja nyt vasta olen löytämässä omaa ratkaisuani.

Riittävä, yhtäjaksoinen uni on kaiken perusta jaksamiselleni. Puoli yhdeksän uutisten alettua en enää avaa tietokonetta omien tai työasioiden vuoksi, koska se vaikuttaa suoraan unen laatuun. Unelle varaan aikaa mielellään 9 tuntia, ja samaa unirytmiä varjelen myös viikonloppuisin.

Ylityö on poikkeus pikemminkin kuin sääntö ja tauoista pidän kiinni. Kun työpäivä on kohtuullinen, jaksan myös liikkua ja syödä terveellisesti. Ne tekevät hyvää paitsi kropalle myös aivoille.

Joka päivä jarruttelen suorittajaa sisälläni. Ohjaan tietoisesti, ja vaikka väkisin, harhailevat ajatukseni juuri sillä hetkellä käsillä olevaan asiaan – vaikkapa keskusteluun kollegan tai puolison kanssa tai korttipeliin lasten kanssa.

Työn ja muun elämän tasapaino pysyy jatkossa balanssissa vain tiukalla suunnittelulla. Viestintätiimiin kohdistuvasta pohjattomasta toiveiden tynnyristä nostetaan vuoden toimintasuunnitelmaan vain tiukasti strategiaa tukevat asiat. Sparraan johdon kanssa tiimini suunnitelmaa niin kauan, että vuoden tärkeimmistä töistä on yhteisymmärrys ja niille on johdossa aitoa tilausta. Viestintäihmisen on turha vetää itsensä piippuun SoMe-strategian laatimisella, jos johto on priorisoinut muut asiat sen edelle – siinäkin tapauksessa, että sydämessään tietää, että sen tekeminen olisi järkevää.

Pelkällä vuosisuunnittelulla ei kuitenkaan pärjää vaan suunnitelmia ja viestintätiimin päivittäisiä tehtäviä on seurattava ja muutettava jatkuvasti sitä mukaa, kun toimintaympäristö muuttuu.

Työnantajan suhtautuminen ja tuki on luonnollisesti ihan keskeistä toipumisessa. Minä siirryin tekemään kuuden viikon sairasloman jälkeen 4-päiväistä työviikkoa, jota jatkan edelleen. Uupumukseen olen saanut sparrausta työterveyslääkäriltä ja työpsykologilta.

Pieni viestintätiimimme sai palkata yhden kollegan lisää, ja kaikkien tehtävänkuvia tarkennettiin. Kollegoiden, myös oman tiimin ulkopuolisten, osoittama aito välittäminen ja huolenpito ovat vähentäneet omaa tunnetta siitä, että en pärjännyt.

Ja se puoliso… Jos uupumus on rankkaa uupuneelle itselleen niin lähes yhtä kovilla on puoliso. Hän on se, joka saa kaiken kuran niskaansa ja jonka kanssa ei jaksa enää tsempata, kun kaikki päivän energia on mennyt perusasioista selviytymiseen.

Puolison tuki on kuitenkin ehdottoman tärkeää, jotta uupumuksesta voi selvitä. Ja tuen todennäköisesti saa, kun ensin myöntää itselleen, että “vika” on minussa, ei siinä toisessa. Yhdessä raivataan kalentereista tilaa levolle ja pistetään elämää muutenkin tärkeysjärjestykseen. Hyvän työterveyslääkärin ja saman kokeneiden ystävien neuvot ovat niin ikään tuiki tärkeitä.

On selvää, että emme voi emmekä halua pysäyttää alamme kehitystä mutta me voimme yhdessä löytää tapoja, joilla tätä työtä voi jatkossakin tehdä innolla ja tasapainoisesti. Jakamalla avoimesti kokemuksiamme, voimme poimia toistemme ratkaisuista vinkkejä omaan elämäämme. Toivon, että oma tarinani toimii lähtölaukauksena keskustelulle, jolle tuntuu kovasti olevan tilausta meidän viestinnän superihmisten keskuudessa.

Julkaisemme kirjoituksen tällä kertaa poikkeuksellisesti nimettömänä. Tekstin kirjoittaja toimii yksityisella puolella viestintäpäällikkönä, on 37-vuotias kahden kouluikäisen pojan äiti ja edelleen onnellisesti avioliitossa – koettelemuksista huolimatta.

Jaa artikkeli:

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

Kirjoittajan arkisto

Avainsanat: , , ,

Viestijät.fi -palvelun tuottaa ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry.

Yhteistyökumppanit

Gonin/Creative

Keskustele aiheesta "Viestinnän ammattilainen – superihminen?"

  1. Hyvä avaus, joka valottaa viestinnän kuluttavaa todellisuutta – varsinkin silloin, jos väkeä on tekemiseen nähden vähänlaisesti. Onneksi olet löytänyt avaimia jumittuneidenkin lukkojen avaamiseen. Kuvauksesi priorisoinnista puhtaasti strategiseen tekemiseen on varmasti monen viestintätiimin selviytymisen ytimessä. Viestijän taidot ovat tarpeen, kun tätä selittää niille, joiden toiveet viestinnälle ovat ehtymättömät.

KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi