Viestintätyötä voi tehdä monella tavalla – se ei ole aina aikaan ja paikkaan sidottua. Kirjoitan tätä blogia Phnom Penhissä, Kambodžassa. Sadekausi on lopuillaan ja ilma leppoisan lämmin. Olen yhdistänyt unelmani – teen etä- ja vapaaehtoistöitä eksoottisessa maassa. Olen ollut Kirkon Ulkomaanavun aluetoimistossa vähän yli kaksi viikkoa viestinnän vapaaehtoisena, ja sen ohella teen etätöitä vakituiselle työnantajalleni, viestintätoimisto Conexiolle.

Kirkon Ulkomaanapu päätti tarjota viestinnän ammattilaiselle mahdollisuuden vapaaehtoistyöhön. Viestintä on järjestön toiminnalle tärkeää, mutta resursseja tiedottamiseen on vähän. Nykyisessä tehtävässäni autan Phnom Penhin aluetoimistoa kehittämään sekä paikallista että Suomeen kohdistuvaa viestintää. Viestinnän rooli on merkittävä, kun kerrotaan paikallisista hankkeista, avun tarpeesta  ja sen perille menosta.  Miinojen raivaamiseen on kynä usein tehokkain väline, jos sillä saadaan innostettua ihmisiä ja yrityksiä lahjoittamaan tai lähtemään vapaaehtoisiksi.

Työnantajani Conexio näki tässä mahdollisuuden kehittää omia yhteiskuntavastuun käytäntöjään lahjoituksista konkretiaan antamalla viestinnän ammattilaisen työpanoksen järjestön käyttöön. Tämä motivoi ja sitouttaa myös työyhteisöämme: olemme yhdessä ideoineet erilaisia tapoja viestiä Ulkomaanavun toiminnasta Kaakkois-Aasiassa. Kollegani tukevat minua matkan varrella tarjoamalla ammattitaitoaan ja minä puolestani jaan heille kokemuksiani täältä.

Olin pitkään miettinyt, miten voisin tehdä hyvää muutenkin kuin osallistumalla keräyksiin. Niinpä päätin hakea viestinnän vapaaehtoisen paikkaa. Avun tarpeessa olevien auttamisen lisäksi haluan oppia uutta itsestäni. Jo näinä kuluneina viikkoina olen oppinut paljontunteistani, luovuudestani ja selviytymistaidoistani.

Ensimmäisellä viikolla tehdyn kenttämatkan tärkein viesti mielestäni oli se, kuinka vaikeissa oloissa elävät ihmiset eivät ole menettäneet toivoaan, vaan he ammentavat sitä kyläyhteisöstään. Hyvänä esimerkkinä tästä on 60-vuotias nainen, joka kävelee monta kertaa viikossa viiden kilometrin matkan auttaakseen sairasta vanhusta ja hänen HIV:tä sairastavaa tytärtään. Ulkomaanapu pyrkii voimaannuttamaan kyliä sisältäpäin, erityisesti heikommassa asemassa olevien lasten, naisten ja vanhusten asemaa parantamalla.

Nyky-Suomessa voisimme ottaa opiksi kambodzhalaisten yhteisöllisyydestä ja avartaa näkökenttäämme. Voisinko auttaa jollakin tavalla naapurin mummoa? Tarvitseeko yläkerran yksinhuoltaja hoitoapua lapsilleen? Olisi myös työpaikoilla tärkeää miettiä, miten työyhteisöt voisivat tehdä hyvää lähiympäristössään. Näin joulun lähetessä mieliala on otollinen auttamiselle, ja siksi heitänkin haasteen lukijoille: tehdään hyvää, tehdään hyvin.

Voit seurata muita omaa blogiani, Kirkon Ulkomaanavun -blogia ja Conexion blogia.

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

• Ydinviestien äärellä

Kirjoittajan arkisto

Avainsanat: Kambodža, vapaaehtoistyö, yhteiskuntavastuu