Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Elina Grundström kantoi lauantain 20.2. Helsingin sanomien kirjoituksessaan aiheellisesti huolta lehdistönvapauden tulevaisuudesta. Huoli on aito ja ajankohtainen yhteiskunnassamme, jossa median murros jyllää ja sisältöjä voivat tuottaa roskamedioihin kaikki, jotka osaavat kirjoittaa. Kuka tahansa voi kutsua itseään toimittajaksi.

Suomi on tunnetusti pärjännyt erinomaisesti kansainvälisissä lehdistönvapautta mittaavissa vertailuissa ollen jo vuosien ajan maailman ykkösmaa. Pysyykö sijoituksemme ykkösenä, on hyvä kysymys.

Syitä mahdolliseen sijoituksen laskuun pohtiessaan Grundström tulee heittäneeksi palloa myös julkishallinnon viestijöille. Ovatko he toiminnallaan pudottamassa Suomen sijoitusta lehdistönvapauden ykkösmaana?

Eivät ole. Viestintä ei uhkaa lehdistönvapautta. Julkishallinnon viestintää säädellään yli kymmenellä eri lailla. Viestintätoiminnassa noudatetaan myös Valtionhallinnon viestintäsuositusta.

Lisäksi viestijät ovat sitoutuneet noudattamaan Viestinnän eettisiä ohjeita.

Grundström pohtii, onko viestinnän suunnittelu mennyt julkishallinnossa liian pitkälle. Ei ole. Enemmänkin pitäisi suunnitella, jotta kaikesta tarpeellisesta hoksattaisiin ajoissa viestiä.

Viestinnän suunnittelu ei tee viestintätoiminnasta epäeettistä. Viestintää täytyy suunnitella siinä missä muutakin toimintaa. Tätä edellytetään myös julkishallinnon organisaatioilta. Julkisuuden ohjailu ja esimerkiksi vain suosikkitoimittajille tiedottaminen eivät kuulu julkishallinnon viestinnän suunnitteluun.

Valtiohallinnon viestintäsuositus kuvaa hyvin viestintäsuunnittelun periaatteita:

"Valtionhallinnon viestintään vaikuttavat samat tekijät ja odotukset kuin hallintoon yleensäkin. Avoimuus, kansalaiskeskeisyys, osallistuminen ja vuorovaikutus ovat olennaisia tavoitteita. Hallinnon odotetaan toimivan myös tehokkaasti ja tuloksellisesti sille kuuluvien tehtävien hoidossa. Tämä edellyttää tavoitteellista, suunnitelmallista, koordinoitua ja ammattimaisesti toteutettua viestintää."

Valtioneuvostossa politiikka on kaiken aikaa läsnä. Virkamiesviestijät eivät kuitenkaan tee poliittista viestintää tai puoluepoliittista maineenhallintaa.

On totta, että lehdistönvapaus on yhteiskunnassamme koetuksella. Merkittävin syy siihen mielestäni on erilaisten roskamedioiden invaasio ja perinteisen median surkastuminen. Ammattitoimittajiin kohdistuva ja voimistuva uhkailu täyttää yhä vahvemmin rikoksen tunnusmerkit. Tai ainakin pitäisi. Lehdistönvapauden ohella koetuksella on myös sananvapaus, jonka rajoja kokeillaan päivittäin. Mitä kaikkea voi sananvapauden nimissä julkisesti lausua sortumatta kunnianloukkaisiin tai uhkailuun.

Vapaa ja riippumaton media on toimivan demokratian kulmakiviä. Tästä meidän pitää olla huolissamme ja kysyä, onko meillä jatkossa riittävästi oikeita medioita ja ammattitaitoisia toimittajia, jotka uhkailuista huolimatta jaksavat tuottaa laadukasta journalismia ihmisten kulutettavaksi. Ja haluammeko me mielummin kuluttaa laatujournalismia kuin ilmaista roskamedioiden propagandaa.

Tiedottajat ja toimittajat ovat tämän huolen kanssa enemmän samalla kuin eri puolilla aitaa. Tämän päivän maailmassa toimittajat-tiedottajat vastakkainasettelu on todellakin niin 'last season'. Meillä on edessä paljon isompi yhteinen huoli.

Tämä kirjoitus ei ole hyvän journalistisen tavan mukainen oikaisuvaatimus Elina Grundströmin HS yliökirjoitukseen.