Viestintää koskevasta keskustelusta on helppo erottaa kaksi puhetapaa. Alan ammattilaiset korostavat viestinnän arvoa ja mahdollisuuksia. Maallikot innostuvat keskustelemaan viestinnästä, kun se epäonnistuu.

Viestinnän ammattilaiset ymmärtävät, että heidän työnsä edistää organisaation tavoitteita. Jotta viestinnän arvo käsitetään laajemmin, on tulokset myytävä omalle organisaatiolle ja erityisesti johdolle.

Kun ammattiviestijät kokoontuvat vaikkapa seminaariin, vallitsee harras yksimielisyys viestinnän tarpeellisuudesta. Keskustelu on sävyltään myönteistä ja keskittyy viestinnän hyötyihin. Tällä edistetään alan arvostusta ja vahvistetaan ammatillista itsetuntoa.

Neuvojia riittää

Viestintä nousee laajemman keskustelun kohteeksi lähinnä epäonnistuessaan. Silloin maallikot rientävät ammattilaisten avuksi, koska kaikki ovat omasta mielestään viestinnän asiantuntijoita.

Tietysti viestintä epäonnistuu aika ajoin, mutta jokaista väitettä ei pidä nielaista purematta. Viestintä on käyttökelpoinen syntipukki, jolle voi ulkoistaa omat virheensä.

Puolueilla on vaalitappion jälkeen tapana sanoa, että viesti oli kunnossa, mutta sen välittäminen äänestäjille epäonnistui. Myös firmojen on helpompi myöntää mokanneensa viestinnässään kuin liiketoiminnassaan.

Pyhiä periaatteita

Viestinnän eettisten ohjeiden mukaan ammattimainen ja vaikuttava viestintä on aina totuudenmukaista. Viestinnän ammattilainen ei esitä tosiakaan väitteitä tavalla, joka antaa harhaanjohtavan kuvan.

Pitäisikö ammattiviestijöiden olla näin rehellisiä? Joku voi huomauttaa, että pelkästään positiivisten puolien korostaminen ei anna oikeaa kuvaa viestinnän merkityksestä.

Kukaan viestinnän ammattilainen ei totea julkisesti, että meidän johto ei osaa eikä ymmärrä viestinnän päälle yhtään, vaikka asia näin olisikin. Tällainen ulostulo tekisi oman työn jatkossa hyvin hankalaksi, ja se heikentäisi myös kollegojen työskentelyedellytyksiä.

Mistä ei kannata puhua, siitä on vaiettava.