Markkinointiviestinnän viikon lähestyessä silmiini osui kiinnostava artikkeli New York Times -lehdestä (16.9.2013), jossa pohdittiin ajankohtaista native advertising -ilmiötä sekä sen haittoja ja hyötyjä. Markkinointia lukeneena pitäisi varmasti olla hurmiossa sisällön runsaudesta lukijoille ja sisältömarkkinoinnin tarjoamista uusista mainostajien mahdollisuuksista. Mutta miksen ole?
Olen päivittäin tekemisissä eri medioiden tuottaman sisällön kanssa pohtiessani lähdekritiikkiin ja hyvään journalismiin liittyviä kysymyksiä. Viime aikoina oma kriittisyyteni on löytänyt lakipisteensä. Vai olenko vain tullut vanhaksi ja helposti ärtyväksi?
Miksi monien valtamedioiden, kuten artikkelissa mainitun Forbesin, sivuilla ei enää ole niin yksinkertaista vahvistaa lähteen luotettavuutta? Kenen kantaa sisältö edustaa?
Onneksi NY Timesin artikkeli muistutti, että lukijana on ok olla turhautunut. Lehdissäkin sisältöä tuottavat nykyisin useat eri tahot ja yhä enenevissä määrin sponsoroidusti. Lukijan voi olla vaikea hahmottaa, milloin tuotettu tieto on tarkan journalistiseulan läpäissyttä ja milloin taas mainostaja on rakentanut sisältönsä ”vähemmän tungettelevaksi”, jopa ”oikeaa” artikkelia muistuttavaksi myynnin edistäjäksi.
Olen samaa mieltä artikkelin kirjoittaneen toimittajan kanssa: sisältömarkkinointi liikkuu vaarallisilla vesillä, jos lukijan on vaikea erottaa rivien välissä piileviä motiiveja. Onko mediataloilla ja journalismilla varaa tällaiseen innovointiin? Meneekö tässä viestinnän puurot ja markkinoinnin vellit lopullisesti sekaisin?
En ole ajatuksieni kanssa yksin. Kansallisen mediatutkimuksen mukaan maailman digitalisoituessa ihanat somelaiset muijat ja muut kuluttajat ovat edelleen sitoutuneita painettuihin aikakaus- ja sanomalehtiin. Painettujen lehtien lukijamäärät ovat tutkimuksen mukaan pysyneet varsin tasaisina siitäkin huolimatta, että lehtiä luetaan yhä enemmän myös digitaalisesti.
Myös suomalaisten suhtautuminen mainontaan on myönteisempää painetussa mediassa. Allekirjoitan tuloksen täysin. On vapauttavaa selailla sormet musteessa tabloid-Hesaria, kun tietää ettei vahingossa klikkaa erehdyttävästi artikkelia muistuttavaa mainosta.
Lienee sanomattakin selvää, että odotan innolla markkinointiviestinnän viikon antia ja erityisesti Risto Uimosen ja Sanna Myllerin puheenvuoroa aiheesta ”Syökö uusi vanhan? Luova sisällöntuotanto uhmaa ”pyhän” journalismin arvoja ja rajoja”. Voiko mieleni vielä muuttua?
Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:
Avainsanat: journalismi, markkinointi, markkinointiviestintä, native advertising, sisältömarkkinointi
Kirjoitettu 20.9.2013
Yhteistyökumppanit
KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi
Keskustele aiheesta "Vihattu ja rakastettu markkinointiviestintä"
Elina Melgin
Et ole ainoa turhautunut lukija:) Viestijät ja toimittajat voisivat nojata enemmän tutkimustietoon ja esitellä sekä perustella lähteitään. Mediamurroksen myötä viestinnän, markkinoinnin ja journalismin toimialat ovat lähentyneet toisiaan. Näkyvissä on muutoksia ammatti-identiteettiin…
Heidi Toivonen
Kiitos kommentistasi, Elina. Olen samaa mieltä meneillään olevan mediamurroksen vaikutuksista ammatti-identiteetteihin. Mutta puhutaanko niistä vieläkään tarpeeksi? Esimerkiksi yritysmaailmassa markkinointi ja viestintä ovat yhä valitettavan usein sekä henkisesti että fyysisesti kaukana toisistaan, vaikka sosiaalinen media ja digitalisoituminen antavat jatkuvasti uusia syitä toimivamman keskusteluyhteyden rakentamiseen näiden toimintojen välille.
Markku Vierula
Hei vaan, löysin tämän kohta noin pari vuotta vanhan kirjoituksen. Kirjoituksen pointin toki ymmärrän, mutta kuten Heidi Toivonen kirjoittaa, yrityksissä viestintä ja markkinointi ovat kaukana toisistaan. Parissa vuodessa on tapahtunut paljon muutoksia sekä odotuksissa markkinoinnin ja viestinnän yhteispelistä että niiden mahdollisuuksissa vaikuttaa yrityksen / organisaation kaupallliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Nyt tarvitaan yhteispeliä enemmän kuin koskaan. Toisaalta: koskaan aiemmin ei viestinnällä ja markkinoinnilla ole ollut yhtä isoa näytönpaikkaa.