Tiedätkö sen tunteen, kun olet porukalla ”ines skenes”? Tai kun teet joukolla jotain yhteisen tavoitteen hyväksi mukaansatempaavassa flow-tilassa? Tai uuden ihmisen tavattuasi tuntuu kuin olisitte tunteneet aina? Jokin kolahti.
Osallistuin alkuvuonna valmennukseen, jossa saimme pöytäryhmittäin tehtävän pohtia, mitkä ovat työuramme parhaan esimiehen ominaisuuksia – mikä teki juuri hänestä niin hyvän.
Ominaisuuksista oli helppo olla samaa mieltä. Parhaan esimiehen keskeisiä ominaisuuksia olivat läsnäolo ja hyvä kuuntelija. Hän oli luotettava ja välitti aidosti ihmisistä. Hän oli inspiroiva suunnannäyttäjä, selkeä ja johdonmukainen. Vaativakin hän sai olla.
Viestintä on johtamista, ja johtaminen on viestintää. Kuulostaa jo kliseiseltä, mutta parhaiten viesti menee perille ja ihmiset sitoutuvat yhteiseen päämäärään, kun saavat vaikuttaa siihen ja pääsevät osallistumaan keskustelussa yksisuuntaisen monologin sijaan. Tämän huomaa myös lasten kanssa: jos pää punaisena pyytää siivoamaan lattialla lojuvat tavarat, ei tapahdu mitään. Ainakaan oppimista ja sitoutumista jälkien korjaamiseen jatkossakin. Usko pois, olen testannut.
Aivotutkija Minna Huotilainen vertaakin johtamista lasten kasvattamiseen: parhaiten hommat sujuvat, kun olet läsnä ja tutustut ihmisiin, asetut heidän kanssa tasavertaiseen tilanteeseen, olet kiinnostunut. Molemmissa on vuosien saatossa tapahtunut selkeä käänne vuorovaikutuksellisempaan ja sosiaalisempaan suuntaan.
Ryhmässä tapahtuvaa luovuutta ja flow’ta yhdistävät vuorovaikutus ja luottamus. Ne syntyvät luontevimmin pakottamatta, kun ihmiset luottavat toisiinsa ja pystyvät pelotta jakamaan ajatuksiaan. Parhaat ideat harvoin syntyvät yksin omassa päässä. Joskus kollega ymmärtää puolikkaasta lauseesta, mitä ajat takaa ja tuo siihen vielä lisämausteen, joka viimeistelee lopputuloksen.
Parhaat ideat harvoin syntyvät yksin omassa päässä.
Opetushallituksen Olli-Pekka Heinonen puhuu dialogista ja yhteisestä tilasta, jossa ajatella ääneen. Siinä luottamuksella ja vuorovaikutuksella keskeinen rooli – ne ovat sidos yrityksen henkilöstön, johdon ja sidosryhmien tai minkä tahansa ryhmän jäsenten välillä.
Viestinnän tärkeä tehtävä on vuorovaikutuksen lisääminen ja luottamuksen vahvistaminen – ne myös tarvitsevat toisiaan. Se miten sitä eri yrityksissä tehdään, riippuu bisneksestä, keskeisistä yleisöistä ja yrityksen tavoitteista.
Luottamus rakentuu vain vuorovaikutuksessa, siis silloin, kun kuuntelemme, kerromme, olemme läsnä, oivallamme toisiltamme ja annamme itsestämme jotain. Ihmiseltä ihmiselle, ei organisaatiolta toiselle.
Avainsanat: johtaminen, luottamus, vuorovaikutus
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi