Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Tällä sivustolla käytetään evästeitä

Tämä sivusto hyödyntää toiminnan kannalta välttämättömiä evästeitä sekä sivuston kehittämisen mahdollistavia tilastointievästeitä. Joidenkin sisältöjen näyttäminen voi lisäksi edellyttää markkinointievästeiden hyväksymistä. Lue lisää käyttämistämme evästeistä.​​​​​​

Evästeasetuksesi on tallennettu.
Siirry etusivulle

Julkaistu

Suomen poliittinen järjestelmä muuttui peruuttamattomasti ensimmäisen jytkyn jälkeen vuonna 2011. Perussuomalaisten vaalivoiton myötä katkesi suomalaisen politiikan pitkä perinne, jossa kaksi kolmesta suuresta puolueesta pystyi muutaman apupuolueen – yleensä riitti RKP – turvin muodostamaan enemmistöhallituksen. Hallituspolitiikka etsii edelleen jytkyn jälkeisiä lainalaisuuksia.

Perussuomalaiset jäivät seitsemän vuotta sitten suosiolla hallituksen ulkopuolelle, mutta tekivät jo pelkällä olemassaolollaan hallituksen muodostamisesta todella vaikeaa. Kuuden puolueen sateenkaarihallitus taisteli koko kautensa 2011-2015 saadakseen päätöksenteon toimimaan.

Uusinta-Jytkyn jälkeen keväällä 2015 perussuomalaisten hallitukseen tulo oli selvää, mutta silloinkaan enemmistöhallituksen muodostamiseen ei riittänyt enää kaksi suurinta puoluetta. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä lähti ratkomaan poliittisen johtamisen uutta dilemmaa sitomalla perussuomalaiset ensin hallitusvastuuseen ja kilpailuttamalla sen jälkeen tasavahvoja SDP:tä ja kokoomusta vastakkain. Lopputuloksena oli kolmen suurehkon ei-sosialistisen puolueen enemmistöhallitus.

Puolueet näyttivät sopivan ideologisesti yhteen ja hallitus vaikutti nopeiden neuvottelujen jälkeen yhtenäiseltä. Sipilä korosti voimakkaasti kollegiaalista tapaa johtaa ja hallituspuolueiden ensimmäisissä infoissa puhuttiin jopa yhdestä joukkueesta kolmen puolueen sijaan. Myös kokoomuksen Alexander Stubb vaikutti vilpittömästi olevan tätä mieltä. Perussuomalaisten Timo Soini myhäili hillotolppansa äärellä varmasti aavistaen, että puoluepolitiikka palaa jossain vaiheessa myös hallituspolitiikkaan.

Nyt kolmen vuoden jälkeen voi jälkiviisaasti todeta, että puolueiden väliset jännitteet ovat hallituksessa entisellään ja hallitus pysyy kasassa kautensa loppuun vain niukaksi kutistuneen enemmistönsä turvin.

Siniset ovat tämän hallituksen RKP

Alkujaan kolmen lähes tasavahvan puolueen hallituksesta on perussuomalaisten hajoamisen myötä muodostunut voimasuhteiltaan ja toimintatavoiltaan yllättäen aika perinteinen. Nykyisellään hallitus on rakenteeltaan samanlainen kuin perinteiset kahden suuren ja yhden tai muutaman apupuolueen muodostamat hallituskoalitiot. Voimadynamo on jälleen rakentunut pääministerin ja valtiovarainministerin välille sekä kahden vanhan puolueen keskustan ja kokoomuksen varaan.

Perussuomalaisista erkaantuneesta Sinisestä tulevaisuudesta on sukeutunut aika perinteinen apupuolue: heille on langennut hallituksessa äänettömän yhtiömiehen rooli, jota sanoitetaan muutamalla profiilikysymyksellä sopivan tilaisuuden tullen. RKP:lle se oli 36 vuoden hallitustaipaleella ruotsin kielen asema, sinisille se on EU:n vastustus.

Matematiikka pysyy haastavana jatkossakin

Seuraava vaalitulos ei gallupien perusteella lupaa selkeää muutosta tähän hallituksen ja opposition väliseen matematiikkaan. Suomessa on nykyisten kannatuslukujen valossa kaksi suurta puoluetta, kaksi keskisuurta puoluetta, kaksi pientä puoluetta ja muutama lilliputti. Kahden suurimman varaan ei synny näillä luvuilla toimivaa enemmistöhallitusta ja kaukana ovat päivät, kun ykköspuoluetta sanoi kannattavansa jopa neljäsosa kansasta.

Jussi Halla-ahon johtamaa perussuomalaisena puoluetta odottanee ruotsidemokraattien kohtalo, jossa puolue on lähtökohtaisesti ulkona hallituksessa yhteistyökumppanien päätöksellä. Nykyisellä kannatustasolla he voivat saada kuitenkin keskikokoisen eduskuntaryhmän valituksi seuraavaankin eduskuntaan. Tämä taas aiheuttaa sen, että matematiikka enemmistöhallituksen muodostamiseen pysyy haastavana jatkossakin.

Rakenneuudistukset vaativat syvää luottamusta

Ongelmallinen tai vähintäänkin uudenlainen matematiikka aiheuttaa päänvaivaa muillekin kuin hallitusneuvottelijoille. Se on hankala myös demokratian näkökulmasta. Tilanne on käytännössä jarruttanut tai ainakin vaikeuttanut rakenteellisten uudistusten tekemistä viimeisten hallitusten aikana. Tärkein esimerkki lienee sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus.

Jokainen itseään kunnioittava puoluejohtaja pohtii tällä hetkellä, miten Suomea voisi johtaa, jos vahtivuoro sattuisi omalle kohdalleen.

Seuraavan hallituksen suururakka on kaikkien puolueiden mielestä sosiaaliturvajärjestelmämme uudistaminen. Vuosikymmenten saatossa muodostunut tilkkutäkki ei vastaa enää turvan piirissä olevien arkea. Uudistukseen kytkeytyy tiiviisti työelämän rakenteet, työvoimapolitiikka ja eläkkeet.

Mutta miten saada kasaan sellainen hallitus, joka pystyy näin suuren uudistuksen viemään läpi?

Jokainen itseään kunnioittava puoluejohtaja pohtii tällä hetkellä, miten Suomea voisi johtaa, jos vahtivuoro sattuisi omalle kohdalleen. Työtä pohjustaa jälleen Sitra ja muutamat valtionhallinnon komiteat, mutta poliittisen luottamuksen rakentaminen jää väistämättä puolueille ja niiden johtohahmoille. Uusia välineitä selvästi tarvitaan, koska kaikkea ei voi muuttuvassa maailmassa kirjoittaa hallitusohjelmaan eikä riitä, että asioista sovitaan vain neljän vuoden välein.

Kirjoittaja

Sinua saattaisi kiinnostaa myös