Kotikaupungissani on kuoro, johon pääsee laulamaan kuka tahansa ilman pääsykoetta. Luit oikein. Kuka tahansa. Ja ei, kyseessä ei ole satunnaisten suihkuhoilaajien puuhakerho, vaan ammattilaisen vetämä, kunnianhimoinen kuoro, joka on menestynyt kansainvälisissä kisoissakin. Lapsiryhmänä aloittanut kuoro on nykyään lähes 200 eri-ikäisen ja -tasoisen laulajan musiikillinen koti. Miten tämä on mahdollista?

Kuoronjohtajan mielestä kuoroon tullaan oppimaan: kukin omalla äänellään, muiden mukana kehittyen ja oman panoksensa antaen. Oma identiteetti laulajana kasvaa samalla kun taidot kehittyvät, ja hiljaista tietoa siirtyy kokeneemmilta noviiseille. Noviisi voi olla keski-ikäinen ja huippuosaaja teini, tai päinvastoin. Kaikki hyötyvät. Hienoimmat hetket koetaan konserteissa, kun koko valtava kuoro laulaa samaa kappaletta: kukin omassa stemmassaan, omalla äänellään ja omana itsenään. Omine traumoineen, omine tavoitteineen, omista lähtökohdistaan.

Olisiko yrityksillä tästä jotain opittavaa? Ja miten tämä siihen henkilöbrändiin liittyy?

Hyvä paha henkilöbrändi

“Isoissa organisaatioissa ei jokainen työntekijä voi rakentaa itsestään henkilöbrändiä – vaikka kuinka asiantuntija olisikin. Joku tolkku!” Näin puuskahti Mika D. Rubanovitsch Twitterissä 29.12.2016 ja jatkoi aiheesta vielä LinkedIn-bloggauksessaan.

Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että turhanpäiväinen somessa roikkuminen pitäisi kieltää muilta kuin tarkkaan valituilta solisteilta.

Aiheeseen on viime päivinä tarttunut moni muukin. Debatin keskiössä näyttäisi olevan se, voiko yrityksen jokainen työntekijä pistää aikaansa oman brändinsä rakentamiseen somessa vai pitäisikö keskittyä oikeisiin töihin. Moni tuntuu olevan sitä mieltä, että turhanpäiväinen somessa roikkuminen pitäisi kieltää muilta kuin tarkkaan valituilta solisteilta.

Yksittäisen työntekijän brändinrakennus voi olla organisaatiolle kielteinen ilmiö, jos henkilöbrändäys ajaa organisaation tavoitteiden edelle, vie huomion yksilöön eikä noudata yhteisön arvoja ja tavoitteita. Yksittäinen egopullistelu on erityisen haitallista silloin, jos yhteisöllä ei ole muita kasvoja ulospäin, ja yksittäinen ääni ylittää yrityksen äänen.

Mutta eikö tällöin ongelma ole enemmän rekrytoinnissa, yrityskulttuurissa ja organisaatioviestinnän käytännöissä kuin yksittäisen työntekijän tekemisissä tai tekemättä jättämisissä? Ja toisaalta: yksikään organisaatio ei voi kieltää työntekijöitään rakentamasta identiteettiään ja mainettaan, tapahtui se sitten digissä tai reaalimaailmassa. Eikö ole parempi, että organisaatio auttaa työntekijää löytämään tavan, jolla yhdistää omat pyrkimykset organisaation tavoitteisiin?

Mitä useampi työntekijä on mukana viestimässä keskenään ja ulospäin, jakamassa yhteisiä tavoitteita ja määrittelemässä sitä, millainen mielikuva yrityksestä välittyy, sen parempi. Jokainen työntekijä on joka tapauksessa osa mielikuvan muodostumista lukemattomissa arkisissa kohtaamisissa: asiakasviesteissä, myyjinä ja ostajina ja kumppaneina, kertomuksissa lähipiirille.

Pelkkien sankaritenorien ja sopraanostarojen päästäminen ääneen on auttamatta ohi.

Jos monia saman yhteisön edustajia on viestimässä omilla kasvoillaan, kuva monipuolistuu ja yksittäisen mokan tai epäonnisen kohtaamisen vaikutus liudentuu.

Kosketuspintojen lisääntyessä myös myönteisten kokemusten levittäminen tulee helpommaksi, samoin asiantuntijuuden kasvattaminen ja jakaminen. Luottamus lisääntyy, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin – viimeisimmän Edelmanin Luottamusbarometrin mukaan luotamme kaltaisiimme ihmisiin sekä asiantuntijoihin paljon enemmän kuin mediaan tai johtajiin.

Yksittäisen työntekijän solahtaminen yrityskulttuuriin ja itselle sopivan roolin löytäminen on entistäkin tärkeämpää juuri sen takia, että pelkkien sankaritenorien ja sopraanostarojen päästäminen ääneen on auttamatta ohi. Monisuuntainen vuorovaikutus ja viestintätaitojen parantaminen joka tasolla ja joka suuntaan on tärkeämpää kuin ikinä – johdosta tsuppariin. Joku tykkää blogata, toinen viihtyy kameran takana ja kolmas sen edessä. Kaikki tarvitsevat palautetta eikä kukaan tee töitä yksinään. Jokaisella on – toivottavasti – myös yksityiselämä, joka läikkyy töihin ja päinvastoin: henkilöbrändinkin takana on ihminen.

Yhteisöllä on velvoite antaa jäsenilleen valmiuksia viestiä sekä itsenään että yhteisön edustajana.

Tartu mikkiin

Yhteisöllä on oikeus määritellä brändiään, päättää viestintästrategiastaan ja siitä, millaisia tuloksia viestinnältä toivotaan. Samalla sillä on velvoite antaa jäsenilleen valmiuksia viestiä sekä itsenään että yhteisön edustajana: löytämään itselleen sopivan tavan toimia, oppia nuotit mutta laulaa omalla äänellään. Ketään ei pidä jättää yksin ratkomaan henkilöbrändinsä ongelmaa: kuka olen, kun bloggaan, twiittaan tai instaan?

Someohjeet ja välinekoulutukset ovat tarpeellisia, mutta riittämättömiä. Tunne yhteisön tuesta ja lupa olla muutakin kuin huippua ja timanttia kantaa sekä yksilöä että yritystä. Innostuminen ja vastuunkanto kohenevat, kun ihmisille annetaan lupa osallistua omalla äänellään ja kehittyä omaan tahtiinsa. Ja mistäpä sen tietää ‒ ehkä se tuleva sankaritenorikin on vielä siellä yleisössä miettimässä liittyisikö kuoroon.

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

Kirjoittajan arkisto

Avainsanat: , ,

With one foot in the humanities and the other in computer science, I’m increasingly focusing on content strategy, employee advocacy, and training. I believe in the power of people and communities in creating better workplaces and sustainable businesses.

@lauramanki

Yhteistyökumppanit

STT Viestintäpalvelut
Gonin/Creative
GRANO
T-media

Keskustele aiheesta "Kuinka henkilöbrändi kesytetään"

  1. Tuttua argumentointia… silti en usko, että haluatte mua mukaan tuohon kuoroon vaikka kaikki ovatkin tervetulleita…

  2. Kuorolla on myös Raakkuryhmä niille, jotka eivät millään usko pystyvänsä kykenemään, koska kansakoulun laulukoe – tervetuloa vaan kokeilemaan ;).

KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi