En ollut aina hyvä ainekirjoittaja. Rippikouluikäiseksi asti äidinkielen aineeni olivat kömpelöitä. Lukiossa hämmästyin, kun minulta alkoi syntyä hyvää tekstiä ja aineeni paranivat selvästi. Pidän sitä ennen kaikkea seurauksena ajatteluni kypsymisestä ja itseni ilmaisun vapautumisesta.

Kirjoitustaidon merkitykseen työelämätaitona aletaan viimein herätä. Silti kun tarvitaan tekstejä, on tavallista suhtautua kirjoittamiseen joko niin, että 1) tehdään itse, koska kaikki osaavat kirjoittaa, 2) en tykkää enkä osaa, en siis kirjoita tai 3) ne, jotka osaavat, polkaisevat tekstin kuin tekstin tuosta noin vaan. Niitä, jotka epäilevät kirjoitustaidon merkitystä ja hyötyjä, suosittelen lukemaan Sanna Seväsen bloggauksen aiheesta.

Nykyisin kirjoitan tekstejä sekä oman yrityksemme käyttöön että asiakkaillemme. Teen paljon muutakin enkä ole ammattikirjoittajien joukossa se nopein ja tuotteliain. Monet luulevat, että teksti syntyy minulta kuin itsestään. Helpot ja tavanomaiset tekstityypit tulevatkin vaivattomasti, mutta vaikeat ja analyyttiset työt ovat usein tuskallisen synnytyksen lapsia.

Alkukiihdytys: Ryhdyn ja vuodatan, hikoilen ja etenen

Minulla on kirjoittamisessa kaksi kipukohtaa. Ensimmäinen on – yllätys yllätys – aloittaminen. Joudun tekemään ikävän työn: miettimään, miksi kirjoitan, kenelle ja mikä kirjoituksen tavoite on. Jos aihetta on käsitelty paljon, pohdin, minkälainen lähestyminen toisi asiaan jotakin uutta. Usein on vain idea vailla tarkempaa ajatusta aiheen käsittelytavasta.

Jos olen tekstiä varten haastatellut jotakuta, se helpottaa. Silloinkin lähtökohtana ovat dokkariin oksennetut muistiinpanot, joista on kurottava jotain tolkullista. Jos haastateltavan puhe on ollut polveilevaa ja runsasta, ruudulla tuijottaa melkoinen sotku.

Tärkeintä on, että ryhdyn nopeasti kirjoittamaan. Ajatukset paperille. Tajunnan virtaa. Täytyy saada aikaan taikinaa, jota leipoa. En saa ulos juuri oikeita sanoja ja ilmaisuja, mutta saan ulos oikean ajatuksen. Syntyy tunne siitä, että asia etenee. Teksti usein tuntuu kököltä, mutta jos yritän heti tuottaa julkaisukelpoista tekstiä, saan seurustella tyhjän arkin kanssa pitkään. Kun tässä vaiheessa hyväksyn keskeneräisyyden, pääsen eteenpäin. Sen jälkeen teksti täytyy jättää lepäämään pariksi päiväksi.

• Ryhdy toimeen
• Mieti miksi ja kenelle kirjoitat
• Kirjoita tajunnan virtaa
• Hyväksy epätäydellisyys

Puolimatka: Paikkaan ja paiskelen, hion ja hinkkaan

Toinen kipukohta on ensimmäisen version kohtaaminen silmästä silmään: mitä kuraa! Motivoin kirjoittamisen itselleni uudelleen, jotta en heittäisi hanskoja tiskiin. Otan sen minua mulkoilevan peikon käsiini ja alan sekä kurittaa että helliä häntä, kunnes hymy irtoaa. Sitkeys, kurinalaisuus, epämukavuus. Raaka työ.

Hion tekstin rakennetta, poistan epäolennaisuudet, kirjoitan uutta. Jos kyseessä on omissa nimissäni julkaistava teksti, mietin, mitä vielä voisin antaa itsestäni, jotta läsnäoloni ja persoonani välittyisi. Tässä vaiheessa pyrin eroon kivusta kohti, jos ei hurmoksellista luomisvimmaa ainakin sitä, että särky helpottaa ja tilalle astuu raukeus ja tunne siitä, että kirjoituksesta tulee hyvä.

• Kohtaa tekstisi kriittisesti mutta lempeästi
• Ole sitkeä, älä odota inspiraatiota
• Poista epäolennaisuudet
• Anna lukijalle jotain itsestäsi

Finaali: Kuorrutan ja nautiskelen, tapan ja tuunaan

Edellisen vaiheen jälkeen saatan siltä istumalta kirjoittaa tekstin valmiiksi tai jättää sen vielä kerran lepäämään ennen kivointa vaihetta: editointia ja kielen rikastamista. Käyn läpi pilkut ja yhdyssanat. Otan löysät pois poistamalla turhat sanat, jolloin tekstistä tulee napakampi. Tapan latteudet ja itsestäänselvyydet. Tarkistan, että alku pitää lukijan tekstin parissa.

Etsin, missä tavanomaiset ilmaukset voi korvata kielikuvilla. Voisinko sen sijaan, että kirjoitan “tehtävä tuntuu vaikealta”, sanoa, että “edessä oleva urakka kuristaa kurkkuani ja kasvattaa kiveä vatsassani”? Kehitän olla-verbejä herkullisemmiksi. Voisiko olemisen sijaan asia tai henkilö lojua, kököttää, mulkoilla, odottaa, seistä, huokailla….? Monille tavallisille verbeille ja adjektiiveille löytyy kuvaileva vaihtoehto tai synonyymi.

Viimeistelyssä kuluu aikaa otsikointiin, kuvan etsimiseen ja WordPressin kanssa seurustelemiseen. Tekstin julkaisun jälkeen mietin kuhunkin some-kanavaan sopivat saatesanat, jotka houkuttelevat siirtymään kirjoituksen pariin. Kirjoitusta ei saa jättää elämään omaa elämäänsä. Sitä täytyy jakaa ja käyttää monipuolisesti.

• Poista turhat sanat ja latteudet
• Rikasta tekstiä kielikuvilla
• Tarkista oikeinkirjoitus
• Käytä tarvittaessa editoijaa tai oikolukijaa apuna
• Nauti valmiin työn tuloksista!

On tärkeä hahmottaa ja hyväksyä, mitä omaan kirjoitusprosessiin kuuluu. Kirjoittaminen vaatii ajattelua, työtä, rutiinia, itsetuntoa, haavoittuvuuden hyväksymistä, epämukavuuden sietoa, aikaa ja ilmaa ympärilleen. Rutiinia ei synny kuin tekemällä. Mikään työ ei ole pelkästään kivaa. Ajatteluaan voi kehittää. Oikeinkirjoitusta voi opiskella. Editoijaa voi käyttää. Lenkkipolut ja saunan lauteet, niille täytyy olla aikaa, koska silloin mieli lepää ja alitajunta tekee työtään.

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

• Valitse viestintästrategia – älä yksittäisiä markkinointitemppuja

Kirjoittajan arkisto

Avainsanat: kirjoittaminen, kirjoitusprosessi, kirjoitustaito