Kun herkkää aihetta uskalletaan käsitellä arkailemattomasti, lopputuloksena on puhutteleva oma media. Malmin seurakunta käsitteli Älä pelkää -lehdessään kuolemaa, ja Oma Media -kilpailussa se palkittiin rohkeudestaan. Mediaa tehdessä avainasemassa oli oman organisaation tiedon hyödyntäminen, mutta median pääosassa olivat koillishelsinkiläiset itse.

Miten puhua kaupunkilaisille kuolemasta, surusta, pelosta ja toivosta? Vuonna 2020 Malmin seurakunta julkaisi näiden teemojen ympäriltä lehden, toteutti pyhäinpäivänä tapahtuman ja podcast-jaksoja. Lehti kantaa nimeä Älä pelkää ja sen kannessa on Matti Rönkä. Lehteä jaettiin kaupunkilaisille yli 60 000 kappaletta, ja sen saattoi löytää viime syksynä omasta postilaatikostaan, jos oma koti sijaitsee Koillis-Helsingissä. Sen sisällön tarkoitus on antaa lukijalle eväitä kuoleman käsittelemiseen.

Lehden teeman ajankohtaisuus pysäytti myös sen tekijöitä: keväällä 2020 käynnistyi koronapandemia, joka sai monen pohtimaan kuolemaa ja elämän rajallisuutta. Seurakuntalaisten julkaisulla haluttiin tavoittaa myös niitä kaupunkilaisia, jotka eivät kuulu kirkkoon.

– Kun lehden kannessa lukee älä pelkää ja siinä on Matti Rönkä, saattaa yllättyä, että kyseessä on seurakunnan lehti, kertoo Malmin seurakunnan viestintäjohtaja Anu Merenlahti.

Media saikin kiitosta juuri sen rohkeudesta ProComin Oma Media -arviossa, ja pyhäinpäivän tapahtuma näkyi televisiossa valtakunnallisissa uutisissa. Mutta miten rohkeiden ja vaikuttavien sisältöjen äärelle päästiin?

 

Oman organisaation sisäinen tieto median voimavarana

Lehden sisällössä pääosan ovat saaneet alueen asukkaat, mutta haastateltavien ja tarinoiden löytämisessä hyödynnettiin vahvasti oman organisaation työntekijöitä, heidän osaamistaan ja tietämystään, Merenlahti kertoo.

Työyhteisön kautta löydettiin siis haastateltavia seurakunnan palveluiden ääreltä. Esimerkiksi surutyöryhmässä työskennellyt pappi osasi kertoa pariskunnasta, joka rakastui toisiinsa tavattuaan ryhmässä. Siten tarina päätyi Älä pelkää -lehden kansien väliin. Kuolemaa ja toivoa käsiteltiin muutenkin näkökulmista, jotka eivät ole niitä kaikista perinteisimpiä. Esimerkiksi Matti Rönkä kertoi lehdessä isän kuolemasta seuranneesta helpotuksesta.

– Halusimme saada koillishelsinkiläisten äänen kuuluviin. Sisältöä kerätessä mietimme, että halusimme puhua ihmisten kielellä surusta ja menetyksestä.

Mediaa tehdessä on tärkeää, että organisaatio on itse kiinnostunut sisällöistä, joita se tuottaa, eikä esimerkiksi ainoastaan organisaation maineesta, Merenlahti kertoo.

– Sen lisäksi tulee olla kiinnostunut vastaanottajasta: kuka tämän lukee ja kuka tästä voisi olla kiinnostunut? Jos on tämä yleismaailmallinen aihe, että me kaikki kuolemme, niin miten sen voisi saada kuulostamaan toiveikkaalta? Ja kun mietimme omaa mediaa, niin näkyykö siinä intohimo tai uskallus?

– Kun tehdään merkityksellisiä sisältöjä ja tekijäjoukolla on kiinnostusta organisaation ydinosaamisesta, se näkyy.

 

Rohkeutta median tekemiseen

Malmin seurakunta osallistui vuonna 2020 ProComin Oma Media -arvioon mediakokonaisuudella, johon kuului Älä pelkää -lehti, pyhäinpäivän tapahtuma ja Kuolleiden podcast. Mediakokonaisuus sai arviossa kunniamaininnan sen rohkeudesta, ja tuomaristo kuvaili sen olevan rohkea ja kiinnostava kokonaisuus, joka uskaltaa kohdata herkän aiheen arkailemattomasti.

– Olimme kunniamaininnasta todella ylpeitä. Juuri näitä asioita halusimme. Kuolema on tuskin kenellekään yhdentekevä asia. Aihe on herkkä, ja tavoittelimmekin arkailemattomuutta.

Merenlahti kertoo, että kilpailusta saadun arvioraportin laajuus yllätti. Oma Media -arviossa jokainen osallistuja saa monisivuisen raportin, johon tuomaristo kokoaa löydöksensä arviosta.

– Minut yllätti se, että arvioitavat tahot tulevat jokainen niin vahvasti eri osaamisalueilta, ja esimerkiksi sisältö, visuaalisuus ja vaikuttavuus tulivat niin kattavasti käsiteltyä. Raportissa oli monia sellaisia asioita, joita ei ollut tullut aiemmin mietittyä. Tulevaisuudessa otamme ne huomioon.

Entä miltä Malmin seurakunnan tuleva oman median tekeminen näyttää? Rohkeutta ja arkailemattomuutta on näkyvissä tulevaisuudessakin. Kesällä 2021 Malmin seurakunta toteutti videoteoksen, jossa Paleface kiersi Koillis-Helsingissä keräämässä kaupunkilaisten tarinoita ja elämänkokemuksia. Jatkoa on tulossa myös aiemmin kahdesti ilmestyneelle Älä pelkää -lehdelle, josta tulee joulunaikaan uusi lehti.

– Tavoitteena on tehdä jatkossakin yllättäviä kokeilua, joissa kirkko ja seurakunta voi olla läsnä ihmisten elämässä ja arjessa, Merenlahti kertoo.

 

Kaipaatteko organisaatiossanne kattavaa arviota mediastanne ja kehitysideoita tulevaan tekemiseen? Vielä ehdit ilmoittaa teidän medianne mukaan Oma Media -arvioon, jonka ilmoittautuminen on auki 17.10. saakka. Ilmoita organisaationne mukaan täällä.

Lisää artikkeleita tältä kirjoittajalta:

Kirjoittajan arkisto

Kirjoittaja on ProComin koulutus- ja tapahtumakoordinaattori.

Yhteistyökumppanit

Gonin/Creative

KIRJOITA VASTAUS AIHEESEEN

Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi