Uusi viestintäjohtaja saa usein ensimmäiseksi tehtäväkseen laittaa organisaation julkisuuskuvan kuntoon. Oletuksena on, että se tapahtuu tehostamalla mediasuhteita. Hyviä tuloksia ei kuitenkaan saada aikaiseksi panostamalla ensimmäiseksi vain ulkoiseen viestintään. Viestintäkulttuuria ei rakenneta mediasuhteilla. Suurin työ tehdään organisaation sisällä.
Viestintäkulttuurin muuttamisen tavoitteena tulisi olla, että organisaation tekemisen ja sen julkisuuskuvan välille voidaan piirtää yhtäsuuruusmerkki. Viestinnällisen ja viestintämyönteisen organisaation rakentaminen vaatii aikaa ja henkilökunnan osallistamista. Tavoitteena tulee olla johtamisviestintä, jonka myötä viesti valuu yhtenäisenä läpi organisaation, vilkas sisäinen keskustelukulttuuri sekä vahva ymmärrys siitä, että jokainen asiantuntija on viestijä ja vastaa omalta osaltaan niin sisäisestä kuin ulkoisesta viestintäpalastaan.
Muutoksen tekemisen ehdoton edellytys on esimiehen tuki. Sain sekä Supossa että valtiovarainministeriössä (VM) esimiesteni varauksettoman tuen ja toimintaedellytykset. Tämän lisäksi ylimmän johdon on sitouduttava viestintään ja allokoitava sille aikaansa. Johtaminen kun on pääsääntöisesti juuri viestintää. Varsinkin muutoksen alussa johdon on näytettävä selkeästi suuntaa ja luotava samalla tarinan avulla visio organisaation olemassaolon tarkoituksesta. Kun tämä tehdään niin ulkoisissa kuin sisäisissä kanavissa, viesti vahvistuu ja muuttuu yhteiseksi tavoitteeksi.
Viestintäjohtajan on ensimmäisestä työpäivästään lähtien otettava paikkansa. VM:ssä apuna oli käytettävä viidakkoveistä: ei ollut näkyvyyttä eikä edes polkuja, joita kulkea. En ollut jakelulistoilla enkä tiedon alkulähteillä. Otin avukseni tarinan: ministeriön viestintä on leijona, joka näyttää jatkossa kyntensä ja karjahtaa, mikäli mentäisiin viestinnällisesti vinoon. Viestinnän omaksi logoksi otettiin leijonan tassunjälki. Kiersin osastoilla kertomassa mikä muuttuu ja miksi.
Kun paikka on raivattu, asema pitää vielä ansaita. Tärkeintä on saavuttaa ensin ylimmän ja keskijohdon luottamus. Dialogi heidän kanssaan on oleellista. Heidän sitoutumisensa uuteen toimintatapaan on avainasemassa muutoksen läpiviemisessä.
Viestinnän asema ja tehtävät on hyvä kirjata viralliseen dokumenttiin. Supossa se tehtiin ohjesääntöön, VM:ssä työjärjestykseen. Viestinnällä tulee olla hankalia tilanteita varten selkeä mandaatti ja oikeutus toiminnalleen. Supossa tämä oli erityisen tärkeää, koska aluksi hierarkkisen organisaation henkilökunta ymmärsi matriisissa toimivan viestinnän ylittävän toimivaltuutensa.
Kaikkein tärkeintä on viestinnän integroituminen johtamisjärjestelmään. Viestinnän on oltava aivan johdon kyljessä, jotta strateginen kumppanuus toimisi. Erityinen merkitys tällä on VM:n kaltaisessa ministeriössä, jossa on kaksoisjohto: poliittinen johto eli ministerit ja virkamiesjohto eli kansliapäällikkö sekä valtava määrä asioita ja niitä koordinoivia johtoryhmiä. VM:ssä leijonan tassunjälki on jokaisen johtoryhmän kohdalla. Viestintä ei ole johtoryhmissä viestimässä johtoryhmän asioista vaan tuomassa käsiteltäviin asioihin viestinnän ammattilaisen näkökulman. Tiedon alkulähteillä oleminen mahdollistaa ennakoinnin, suunnitelmallisuuden ja koordinoinnin. Viestintätyöhön kuuluu aina yllätyksellisyys, siksi kaikki mikä on ennakoitavissa, on hyvä ennakoida.
Viestinnällä on oltava myös yhdessä luodut linjaukset ja strategia. Supossa, jossa aloittaessani ei ollut mitään viestintää, ne puettiin tarinan muotoon: Kuinka rumasta ankanpoikasesta tehdään joutsen. Strategia on tärkeä, koska asioiden paljous ja viestintätyön hektinen arki ajavat meitä sirpaloituneeseen viestintään tai vetävät mukaan somevouhotukseen. Pientenkin asioiden tietoinen kytkeminen strategiaan ja isoon kuvaan helpottaa viestintätyötä ja työn merkityksellisyyden kokemista.
Viestintätyö on yhä vaativampaa, koska kompleksisemman maailman myötä myös viestittävät asiakokonaisuudet ovat yhä monimutkaisempia, laajempia ja linkittyneitä toisiinsa. Tänä päivänä viestintätyö vaatii monipuolisen ammattitaidon ja kanavahallinnan lisäksi myös hektiseen ja nopeatempoisen työhön sopivaa temperamenttia. Olen huomannut, että työn merkityksellisyys on helpompi löytää, jos viestijä voi pääsääntöisesti käyttää työssään luontaisia vahvuuksiaan. Opitut vahvuudet ovat hyödyllisiä, mutta eivät aina tuota työn iloa. Vauhdista ja täyskäännöksistä nauttiva saa todennäköisesti myös kiksejä nopeatempoisessa viestintätyössä.
Viestintä on aina pitkäjänteistä työtä eikä pikavoittoja juuri ole.
Vahva ammatti-identiteetti ja ammatillinen omanarvontunto auttavat työssä, jossa joutuu toimimaan avoimuuden airueena ja säännöllisesti argumentoimaan viestinnän merkityksen puolesta. Kaikillahan on tunnetusti mutu-näkemys viestinnästä. Sisäinen myyntityö vaatii hyvin perustellut faktat ja kokemuksen rintaäänen. Viestinnän ammattilaisella on oltava myös pelisilmää. Pitää osata valita mitkä taistelut kannattaa käydä nyt ja milloin on parempi odottaa otollisempaa hetkeä. Viestintä on aina pitkäjänteistä työtä eikä pikavoittoja juuri ole. Paras tiimistäni saamani palaute on se, että he toimivat organisaatiossa ammattimaisen eleettömästi. Osastoille on turha mennä raamit kaulassa. Viestintä kun ei ole itseisarvo. Avoimuus on.
Kokemukseni mukaan viestintäkulttuurin muutos on mahdollista saada aikaan 3–4 vuodessa. Prosessia ei oikein kannata nopeuttaa. Kun itse istuu veturissa ja on saapunut muutoksen määränpäähän, pitää muistaa, että viimeiset vaunut ovat vielä matkalla. Niissä käydään ehkä keskustelua sitä, mitä uudenlainen toimintatapa tarkoittaa kunkin työssä. Asian tärkeyden ymmärtäminen vie oman aikansa. Viestintä on aina kestävyyslaji.
Supon viestinnän rakentamisen tarinan voi lukea Strategisen viestinnän salat -kirjasta. Toim. Jari Rantapelkonen, Maanpuolustuskorkeakoulu, 2014. Sivut 66–77.
Liinu Lehto vieraana ProComin podcastissa: “Jouduin hakemaan paikkani viestintäjohtajana viidakkoveitsi kädessä”. Kuuntele ProCast >
Avainsanat: johtaminen, strategia, viestintäjohtaja, viestintäkulttuuri
Sinun täytyy olla kirjautunut sisään kommentoidaksesi
Keskustele aiheesta "Strategisuus rakentaa viestintäkulttuurin – pikavoittoja ei ole"
Johanna Laurila
Tämä on mielestäni loistava kirjoitus. Hieman hakoteille joutunut viestinnän tajuni löysi tästä olennaiset pointit erinomaisesti kiteytettyinä. Kiitos!
Liinu Lehto
Kiitos palautteesta. Hienoa jos kirjoituksesta oli apua.
Markku Vierula
Hienosti ajateltu ja kirjoitettu. VM:n ja Supon strategisista lähtökohdista (viestinnän näkökulmasta) en tiedä tarkemmin, mutta yritysten ja organisaatioiden puolella haaste on, että strategiat ovat varsin vaatimattomia. Usein ne ovat vain listauksia tavoitteista: ”haluamme olla paras” tai ”kahden vuoden päästä olemme segmenttimme paras kokonaistoimittaja”. Toiveita, ei strategioita… Se miten näihin asetettuihin tavoitteisiin päästään, on strategian keskeistä materiaalia. Miten siihen tarvitaan omaa henkilöstöä? Kuinka heidän tulee ajatella ja toimia? Mikä on sidosryhmien rooli tässä kokonaisuudessa? Kuinka meidän tulisi tuottaa arvoa asiakkaillemme? Mitä heidän pitäisi ajatella toisin? Jne.
Kysymyksiä on paljon. Osin vastausten hakemisessa mennään markkinoinnin (strategisen sellaisen) alueelle. Siksi väitänkin, että hyvä viestintä tarvitsee menestyäkseen markkinointiosaamista – ihan sieltä strategian skarpaamisesta alkaen.
Liinu Lehto
Kiitos. Olen samaa mieltä siitä, että tavoiteasetannassa on oltava kunnianhimoinen ja samalla realisti sen saavuttamisen vaatiman työn kannalta. Tavoitteiden saavuttamista avittaa erityisesti johtamisviestintä mutta tärkeää on suunniteltu viestintä kaikille sidosryhmille. Yrityspuolella markkinointi tuo tähän varmasti roimasti lisäarvoa.
Pelagia Wolff
Hyvin kirjoitettu! Juuri näin se menee.